Testasin
Saivalla Stanley Coren luoman koirien älykkyystestin. Testistä voi
lukea tarkemmin täältä.
- Havannoiva oppiminen"Ulos" lähteminen testattiin myöhään yöllä. Saiva oli eteisen lähistöllä eli näki minut kokoajan. Se katsoi kun laitoin hupparin päälle ja kengät jalkaan. Hihnan ja pannan ottaminen naulakosta aiheutti korvien höristelyä, mutta Saiks ei vieläkään noussut. Käänsin kahvaa ja pää nousi ylös, mutta ei muuta. Saiva tuli vasta sitten ovelle, kun sanoin sille "lähetään", sitä ennen se vain tarkkaili toimiani. 2 pistettä.
- Ongelman ratkaisuHerkku löytyi pakastusrasian alta kahdeksassa sekunnissa. 4 pistettä.
- Tarkkaavaisuus ja ympäristön oppiminenSiirsin keittiössä parin tuolin paikkaa ja vein lattialle pyykkikorin, tuulettimen ja sakset. Tuolit ja sakset eivät kiinnostaneet, tuulettimen ja pyykkikorin kävi nuuskuttelemassa saman tien kun tuli huoneeseen. 5 pistettä.
- Ongelman ratkaisuSaiva vapautti itsensä fleeceviltistä kahdessa sekunnissa. Mikäli viltti olisi tippunut vain pään päältä ja jäänyt selälle, niin sen enempää Saiva olisi tuskin yrittänyt (se ei ole koskaan ahdistunut vaatteista päällään). Tässä tapauksessa kuitenkin 5 pistettä.
- Sosiaalinen oppiminenVäsynyttä koiraa ei kiinnosta hymyilevä ihminen. Saan ”hohhoijaa”-mulkaisun osakseni ja istunut koira lähtee eri suuntaan. 2 pistettä.
- Ongelman ratkaisuViiden sekunnin haistelussa keksi meinasi kadota parempiin suihin. Pyyhkeen alle piilotettu keksi löytyi kuudessa sekunnissa ja Saiva jäi nuuskuttelemaan pyyhettä vielä hyväksi toviksi. 5 pistettä.
- Lyhyt muistiNäytin Saivalle herkkua ja käskin sen istumaan keskelle huonetta. Näytin selkeästi mihin herkun laitoin (veljeni huoneen nurkkaan) ja kävimme mutkan eri huoneessa. Tultiin takaisin n. 15 sekunnin jälkeen ja Saiva suuntasi heti kohti herkkua, mutta vaatii pari nuuskaisua ennen kuin löytyy. 4 pistettä.
- Pitkä muistiSama kuin edellä, mutta nyt eri nurkka. Hengailtiin toisessa huoneessa se viitisen minuuttia ja mentiin sitten takaisin. Saiva suuntasi suoraan herkulle ja löysi sen ilman nuuskutteluja. 5 pistettä.
- Ongelman ratkaisuRakensin matalan tason kirjoista ja asetin herkun suurieleisesti tason alle. Luvan saatuaan Saiva yritti ensin tavoittaa herkun kuonolla (tässä vaiheessa rakennelma meinasi sortua), luovutti hetken päästä ja katsoi minua. Kehotin etsimään herkkua ja nyt se kiersi tason toiselle puolelle, totesi ettei kuonolla yllä ja otti tassut käyttöön. Koko toimitus kesti noin 40-45 sekuntia. 5 pistettä.
- Puheen ymmärtäminenIstutan koiran parin metrin päähän ja sanon ”patalappu.” Saiva hieman epäröi, mutta tulee luokseni. Sanon uudelleen ”patalappu” ja Saiva istahtaa ja katsoo silmiin. 3 pistettä.
- OppimisprosessiToistettiin harjoitus ohjeiden mukaan viisi kertaa vaikeuttaen asteittain ja käskysanaksi valitsin ”tykö”, sillä ”eteen” on käytössä muissa yhteyksissä. Kuudennella kerralla eli ensimmäisellä koeyrityksellä Saiva tuli eteen istumaan, vaikkakin hieman hitaasti ja tuumien, että tätäköhän se halusi. 6 pistettä.
- Ongelman ratkaisuMeillä ei ollut isoja pahvilevyjä, mutta ajattelin, että saman asian ajaa osittain kokoontaiteltu pentuaitaus, johon sitten virittelin juurikangasta, jotta saisin tehtävän vaatiman ”U-maisen” rakennelman. Näytin herkkua raosta koiralle ja laskin sen puolen metrin päähän rakennelmasta. Luvan saatuaan Saiva kiersi rakennelman samantien ja löysi herkun n. 10 sekunnissa. 5 pistettä.
Loppupisteet:
51 eli erittäin älykäs (3 pistettä vaille huippuälykäs).
Ihan
hauska testi, joka kannattaa ottaa huumorin kannalta. Esim. ekassa
kohdassa vaikutti erittäin paljon se, että Saivalle on opetettu,
ettei eteiseen tulla hääräämään ennen kuin siihen on annettu
lupa, joten osasin odottaakin huonoja pisteitä siitä.
Saivan kanssa on myös touhuttu paljon, joten se on oppinut oppimaan. Sen kanssa on myös harrastettu paljon ongelmanratkaisu-aktiviteetteja, mikä valmistaa koiraa muihinkin vastaaviin tehtäviin. Esim. namin etsiminen pyyhkeen alta on tuttu juttu teinivuosilta, jolloin kyseistä toimintaa harrastettiin enemmänkin. Mikäli mitään tällaista taustaa Saivalle ei olisi, niin testin tulos olisi varmasti hyvin eri. Hauskaa touhua kuitenkin, sekä emännälle että koiralle!
Saivan kanssa on myös touhuttu paljon, joten se on oppinut oppimaan. Sen kanssa on myös harrastettu paljon ongelmanratkaisu-aktiviteetteja, mikä valmistaa koiraa muihinkin vastaaviin tehtäviin. Esim. namin etsiminen pyyhkeen alta on tuttu juttu teinivuosilta, jolloin kyseistä toimintaa harrastettiin enemmänkin. Mikäli mitään tällaista taustaa Saivalle ei olisi, niin testin tulos olisi varmasti hyvin eri. Hauskaa touhua kuitenkin, sekä emännälle että koiralle!
3 kommenttia:
Fiksu Saiva! Samasta puusta on siskot tässäkin asiassa veistetty ;)
Tämä vaikutti mukavalta testiltä, pitää itsekin kokeilla. Kiitos siis tämän jakamisesta! :)
Totta, fiksuja likkoja tää C-team. ;)
Olepas hyvä, Jenna. Muistahan laittaa blogiin asti testitulosta. :)
Lähetä kommentti