Toivotamme kaikille lukijoillemme oikein ihanan lokoisaa ja hyvää joulunaikaa, sekä paljon onnea ja iloa tulevaan vuoteen!
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Toivotus hyvän joulun ja antoisan uuden vuoden
Saikkula kiittää ja kuittaa kuluvan vuoden. Alkuviikko vielä tiukasti töitä, sitten joulun viettoon, ja rauhoittuminen ennen uutta vuotta ja sen haasteita ja toivottavasti myös ilon ja onnen hetkiä.
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Päivät soljuu, joulu lähenee
Joulukuuta on eletty jo pari viikkoa. Hilpalla on juoksut nyt kutakuinkin taputeltu, päästään palaamaan normaaliin rytmiin. Itsenäisyyspäivää on perinteisesti vietetty Kainuun kotona, emännällä vähän polvi vihoitteli, mutta koirat juoksee onneksi ihan itestäänkin!
Nitalla omia bisneksiä.
Tässä vähän lunta syön, mitä naurat?
Hilippa kävi tarkastamassa oisko kesältä jääny nuotiopaikalle makkaraa.
Pihavahti.
Ja Minnillä on ihan omat juttunsa!
Tänä viikonloppuna on sitten emäntäisen jouluvalmistelujen ja pikkujoulujen lisäksi ehditty käydä lappalaiskoirien treenilöissä. Alunperin niiden oli tarkoitus olla hallissa, mutta kennelyskäepidemian takia peruttiin varaus ja treenailtiin ulkona. Hilpakin pääsi siis täten mukaan. Tokosteltiin. Harmitti vähän, kun Hipin kanssa ei oltu tehty kotiläksyjä, mie en näe järkeväksi kovin sen kanssa treenata juoksuaikana, kun se on vähän haluton. En tahdo, että yhdistää sen mielentilan tokohommiin. Olipa tuo taukokin näköjään tehny jotain, meni aika kivasti seuruut. Sivulletulossa se oli ehdollistunu miun liikkeeseen, mitä en ollu ite huomannut. Just tän takia on hyvä välillä jonkun vähän kattoa meikäläisen perään. Hilpa on näköjään sitten sellainen tapaus, että se tarvitsee jatkuvasti tekemistä, ettei se ala keskittymään liikaa ympäröiviin asioihin ja puhisemaan.
Saivakin pääsi tekemään tokohommia, olipa se tyytyväisyyden ilmentymä, niin reippaasti seurasikin kun oli niin kivaa. Tötsän kiertoa ei oo harjoiteltu kesän jälkeen, muisteltiin sitäkin siinä. Välillä meni tötsän kaatamishommiksi, mutta kyllä se välillä kiersikin. Luoksetulossa se lähtee vauhdilla, mutta hiljentää loppua kohti, siihen pitää ottaa erilainen palkkaus. Se myös meinaa varastaa lähdön, sitäkin siis treenata!
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Viikon takaa
Täällä on pimeää, lumetonta ja ankeaa, joten laitetaas ilmoille viikko sitten otetut lumipeuhukuvat. Piristysruisketta edes kuvien muodossa!
lauantai 21. marraskuuta 2015
Kaksi erilaista viikonloppua
Viime viikonloppuna lenkkeilimme näin. Oli se vähän niin kuin lunta?
Passikuvat. Toisella nenä kierossa ja toisella toinen korva kaivolle ja toinen korva kotiin.
Tänään lenkkeilimme näin.
Painihetki. Lumi vaan pöllysi hämärässä kuusikossa.
Perjantaina käytiin neljän porokoiran kanssa reenailemassa tokoa. Häiriöherkälle ja herkästi kommentoivalle Hipsille ihan vaan kontaktia, sivulletuloa ja seuruuta, vähän maahan menoa ja loppuun luoksetuloa. Saivan kanssa höpsyttelin koiratanssia.
P.s. Tänään illalla huomasinkin sitten juoksujen alkaneen.
Passikuvat. Toisella nenä kierossa ja toisella toinen korva kaivolle ja toinen korva kotiin.
Liikkuva saari pienellä lammella.
Tänään lenkkeilimme näin.
Tässä akalle vähän posetan, sanoo minnuu kaljukojootiksi, otan sen kohteliaisuutena.
Mitäs tulis häiritseen miun poseerauksia? Ai keppi!
Soli kyllä miun kepakko!
Hyvä on, hyvä on, tähän mahtuu molemmat.
Rousksomnons.
Painihetki. Lumi vaan pöllysi hämärässä kuusikossa.
Perjantaina käytiin neljän porokoiran kanssa reenailemassa tokoa. Häiriöherkälle ja herkästi kommentoivalle Hipsille ihan vaan kontaktia, sivulletuloa ja seuruuta, vähän maahan menoa ja loppuun luoksetuloa. Saivan kanssa höpsyttelin koiratanssia.
P.s. Tänään illalla huomasinkin sitten juoksujen alkaneen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)