Mysslan kanssa

Männä viikonloppuun kuului muutakin kuin Jalostuspäivät. Perjantaina hurautimme bussilla Saivan kanssa Kajaaniin ja sieltä lauantaina Kuopioon, jossa Saiva ja Vanni olivat hoidossa Emman sukulaisten luona. Me tylysti hylkäsimme karvakaksikon sinne, kun kiiruhdimme lappalaiskoirien workshopiin. Mutta olivat kuuleman mukaan osanneet käyttäytyä, tosin epäilen tätä väitettä edelleen valheelliseksi..

Mutta Kajaanissa tapasimme piiiitkästä aikaa Mysslaa. Mysslan ja emäntäihmisen osoite oli vaihtunut sitten viime näkemän, mutta suurempana muutoksena oli se, ettei Kleppaa enää ollut. Pieni mustavalkoinen islantilainen kärsi virtsatie- ja virtsarakkovaivoista, jotka pahenivat, kroonistuivat, eikä kipulääkkeetkään oikein enää auttaneet. Issikoiden emäntä joutui siis tekemään raskaan, mutta oikean, päätöksen ja päästämään Keepun pois. Sinne kivuttomaan paikkaan, jonne jokainen meistä joskus pääsee.

Elämän täytyy kuitenkin jatkua. Surulle täytyy antaa aikaa, mutta pitää antaa mahdollisuus myös iloisille hetkille. Siispä suuntasimme kahden koiran kanssa ulkoilemaan ja päädyimme pellolle.

Lällislää

Vinoutunut lapinkoira

Laidunnusta

Mysslan nassu

Saivan nassu

"Vihvihvih!" Puskassa oli jänis

Luoksetulo

Jalostuspäivät 2013

Viikonloppureissuumme kuului sunnuntainen Jalostuspäivien näyttely Kuopiossa. Saiva ei ottanut osaa missikisoihin, kunhan käytiin pällistelemässä, oltiin kavereina Vannille ja aiheutettiin yleistä hämminkiä (no ei oikeesti).

Vanni kävi pyörähtämässä pentuluokassa, sijoitusta ei tällä kertaa tullut, mutta oikein koirannäköisen arvostelun sai. Hieno Vanni!

 Tytöt kävivät vuodattamassa verta koirien geenitutkimusta varten ja reippaita likkoja olivatkin. Saikkuli oli suorastaan helpottunut, kun siltä otettiin vain verta eikä takapäähän kajottu. Saiva ei sen jälkeen ole tykännyt polvien kopeloinnista, kun yksi ell naksautti toista koipea niin, että piti oikein vingahtaa. Itse verinäytteen ottaminen oli varsin helppo nakki siis, vaikkei koskaan aiemmin ole verta otettu.

Reippaat "potilaat"

Kuten kuvista näkyy, Vanni on kasvanut vallan mahdottomasti ja se onkin jo Saivaa korkeampi. Vanskin kaunis Sipi-äiskä oli myös näytelmöimässä, joten nappasin pari kuvaa äidistä ja tyttärestä. Sanoisin, että kyllä tunnistaa sukulaisiksi.

Kehässä oli myös Saivan puolisisko, Peikkovuoren Vanilla. Tytöillä on sama isä ja junnuina ne olikin aivan samasta puusta veistettyjä! Sittemmin Assi on kehittynyt eri suuntaan kuin Saiva ja nyt yhteistä onkin lähinnä vain väritys, eikä sekään ihan.

Niin ja osasikos se minun pieni maalaisjunttini käyttäytyä. Pelkäsin pahinta, mutta pöhisteltyään parkkipaikalla norjanharmaille rauhoittui hienosti. Kevythäkissä oli hiljaa sekä yksin että Vannin kanssa. Välillä käytiin jaloittelemassa ja seisomassa kehän laidalla, jolloin hauskinta oli painia Vannin kanssa ja tiirailla komeita lapinkoirapoikia..

Note to self! Älä enää KOSKAAN sido koiraa kiinni pylvääseen/tolppaan/puuhun julkisella paikalla ennen kuin olet opettanut sen olemaan hiljaa. Nimittäin kuvatessani Sipiä ja Vannia näytti Saivan meno tältä:

Hippo

Saivan joululahjaksi saama hippolelu ei ole ollut mikään hitti sisätiloissa, mutta onneksi hoksasin ottaa sen kerran ulos asti. Kerran nakkasin lelua parkkipaikalla ja siitä riitti hupia ainakin vartiksi. Hippo onkin päässyt nyt monena iltana ulkoilemaan Saivan kanssa, kun emäntä on kipeänä eikä jaksa kävellä pitkiä lenkkejä.

Yritin eilen ottaa kuvia takapihalla, mutta mun kamerankäsittelytaidot eivät oikein riitä harmaassa säässä kuvaamiseen. Muutama kuva sentään, kun ravistus ja hepulointi ovat jo tauonneet.

Yhteiselon opettelua

Kuvausassistentti

Saiva-raasulla on vähän stressinpoikasta. Ei pennun kotiutuminen sitä stressaa eikä ahdista (mitä nyt pitää katsella halveksuen, kun rääpäle pissaa sisälle, hyh!), mutta Pilvi. Niin hellyyttävä kuin Pilvi onkin ihmisten seurassa - täydellinen sylikoira -, niin toisten koirien seurassa juttu on toinen.

Minni vaatii Pilven mielestä suojelua. Varsinkin isoilta koirilta. Ja se stressaa Saikkulia. Saiva ei saisi Pilven mielestä lähestyä Minniä, eikä olla edes samassa huoneessa pennun kanssa. Pilvi pysyttelee jatkuvasti Saivan kannoilla ja pitää huolta, että ehtii väliin mikäli S lähestyy Minniä. Harmittavaa, sillä Saivan ja Pilven suhde oli aiemmin jo niin hyvällä tolalla.

Saiva kilttinä tyyppinä alistuu kohtaloonsa, yrittää olla mahdollisimman rauhoitteleva ja pysyttelee omissa oloissaan. Se on myös normaalia enemmän ollut Nitan kanssa tarhassa, omasta tahdostaan. Jos Pilvi ja pentu ovat eteinen-olohuone-keittiö -akselilla, niin S ei uskalla tulla makuuhuoneesta pois.

Pilveä on komennettu tästä käytöksestä, tietenkin. Viety koiraportin taakse jäähylle ym. Tänään laitoin Minnin hetkeksi päikkäreille Saivan kanssa ja Pilven eri huoneeseen. Tältä järjestely näytti:

Saivan häntä toimii peittona

Tämän hetken tärkein missio miulla onkin, että Pilvi jättäisi Saivan rauhaan. Minni tykkää eniten Pilven seurasta, mutta se suhtautuu yllättävän hyvin myös isompiin koiriin, mikä on erittäin mukava asia. Pilven räyhäävä esimerkki ei tee asialle kuin hallaa, joten nyt otetaankin entistäkin tiukempi kuri kaikenlaisen murinan ja ärinän suhteen. Totta kai harmoninen yhteiselo olisi hyväksi kaikille koirille, mutta kaikista eniten välitän Saivan voinnista, koska se luottaa siihen että minä hoidan tilanteen. Eikä jatkuva toisen koiran pomottelu tee sille hyvää. Ja tietenkin oman koiran hyvinvointi ja stressittömyys on tärkeintä, ja vasta toisena tulevat muut koirat.

Loppukevennykseksi muutama kuva chihulaisista.

Pötikkä ja rääpäle

Kierosilmä

Uusi jäsen laumaan

Ei, valitettavasti en vielä ole hankkinut Saivalle lapinkoirakaveria, mutta sain hieman lääkettä pentukuumeeseen. Äitini on miettinyt toisen chihuahuan ottamista Pepin poismenosta saakka ja eilen illalla (melkein tasan kaksi vuotta Pepin kuolemasta) tänne porukoitten luo sitten saapuikin 3kk ikäinen pitkäkarvainen narttupentu.

Eilen illalla räppäisin kuvan ja sen on näköinenkin, josko tänään sitten vähän parempia otoksia pienestä. Onhan se rääpäle ja itse henk.koht. pidän vähän suuremmista koirista, mutta onhan se lapinkoiran värinen!

Rääpäle sai nimekseen Minni. Tuon väristä chihuahuaa sanotaan tricoloriksi ja Minnillä on lisäksi vähän brindleraitoja tassuissaan. Pentusella on vasen alakulmahammas hieman ahtaasti. Toivotaan, että kehityksen ja hampaiden vaihtumisen myötä tilanne korjaantuu. Tähän kiinnitetään siis erityistä huomiota siinä vaiheessa, kun pysyvät hampaat puhkeavat ja tarvittaessa "jumpataan" kulmahammasta ulospäin tai kiikutetaan eläinlääkäriin.

Ja millainen Minni on. Se on aika tuumiva kaveri. Se mieluiten katselee vähän kauempaa tilannetta ennen kuin tulee lähemmäs. Myös meitä ihmisiä. Mikäli pelottaa liikaa, niin se juoksee sängyn/sohvan alle ja kurkistaa sitten sieltä, että mitä tapahtuu. Uskoisin, että se tuosta rohkaistuu, ainakin se on sen oloinen. Tämän luonteinen koira on kuitenkin parempi vaihtoehto Pilven kaveriksi, sillä Pilvi on melkoinen öykkäri, eikä varmasti arvostaisi nenille hyppivää ja haastavaa koiraa.

Nita ei ole vielä nokikkain Minniä tavannut, mutta Saiva ja Pilvi ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan. Jos Minni olisi asteen verran reippaampi, niin chihukaksikko vetäisi todennäköisesti rallia jo tässä vaiheessa. Ensin Pilvenkin tosin piti miettiä miten pentuun tulisi suhtautua, jännitys purkautui tärinänä. Mutta sitten se vissiin tuumasi, että olkoot kaveri ennemmin kuin uhka, ja sen jälkeen on heiluttanut Minnille häntää ja kutsunut leikkiin. Minni vielä korostetusti on "pieni ja viaton - älä syö minua" Pilven seurassa, mutta heiluttaa vimmatusti häntää ja tepastelee ja näkee, että tekisi mieli jo leikkiä, mutta jokin vielä jarruttaa.

Saivasta olen ylpeä. Se ei ole ennen noin pientä koiraotusta nähnyt, mutta nyt Mustasurma näytti meikäläiselle, että se osaa käyttäytyä äärimmäisen rauhallisesti. Sen eleitä on mukava seurata, kun ne ovat niin selkeät ja rauhoittavat jopa ihmisen silmiin. Minni onkin jo kulkenut Saivan perässä ja uskaltaa olla sen lähellä ja heiluttaa häntää. Saiva käy välillä haistelemassa pentua, mutta lähinnä se makoilee jossain ja seuraa tilannetta. Ja nuolaisee pentua, mikäli se tulee Saivaa haistelemaan.

Jään muotoja

Ei olla viime aikoina päästy jäälle, mutta nyt on kuitenkin ollut jo sen verran monta päivää pakkasta, että käytiin katsastamassa tilanne ja hiphei! Jään päälle tullut vesi oli jäätynyt, joten varpaiden kastumisesta ei enää ollut pelkoa!

Talking to me?!

Aurinkoinen pakkaspäivä ja päivän valoisin hetki, mutta aurinko ei vielä yllä järveä reunustavien puiden latvojen yläpuolelle. Mukava retki silti. Sain vähän paremman kuvan koskella talvehtivista joutsenistakin.

Joutsenia katsellessa havahduin äkkiä siihen, että sorsien ja telkän luona touhotti jotain pienempääkin. Koskikara! Harmittavan kaukana tosin.

Kuvailin virran taiteilemia jääkuvioita.

Saivalla taas oli jumppatuokio (tässä vaiheessa jo flexissä, ettei innostu menemään liian lähelle sulaa).

Edettyämme kosken vartta vähän matkaa jäin kuvailemaan virtaa, kunnes huomasin että Saiva istua napottaa vieressäni ja steppailee etutassuillaan. Akan oma lintubongari oli huomannut lähemmäs lehahtaneen koskikaran ja hienosti malttoi olla hiljaa paikallaan, vaikka selvästi olisi tehnyt mieli päästää iloinen haukahdus.

Hetken poseerasi ja sitten lensi vastarannalle

Niin ja vuoden eka reissu on tiedossa! Kuun viimeisenä viikonloppuna lähdetään Emman ja Vannin kanssa Kuopioon jalostuspäiville. Vanni menee kehään asti, mutta Saiva vain turisteloi ja luovuttaa verta geenitutkimukseen (HOX! Vähällä vaivalla voitte auttaa tärkeissä tutkimuksissa, joista on apua ihmistenkin sairauksien hoidossa).
Ennen Kuopiota käydään yöpymässä yksi yö Kajaanissa Mysslan ja Klepan luona, ja myös Kuopiosta palatessa viivytään päivä tai pari Kajaanissa.
Kivaa!

P.s. Pilvi ei arvosta lapinkoiran lailla -15 asteen pakkasta.