tiistai 30. marraskuuta 2010

Poseeraaminen on tylsää!

Käytiin Saivan kanssa kaksistaan parituntinen mehtälenkki. Tyyppi oli oikein pätevä, pysytteli näköetäisyydellä ja sen kerran kun spurttasi kauemmas, niin äkkiä palasi, kun kuuli etten tulekaan perässä. Yhdessä vaiheessa kiipesin myös torniin kurkkaamaan saisiko sieltä napsittua hyviä kuvia. Lopputulos: S tuli napottamaan alas ja haukkumaan.

Tule HETI alas sieltä!
Tavoitteenamme on, ettei Saikkunen pahemmin näköpiiristä katoa. Ja aika hyvin se näin ihmisseurassa muistaa taakseen vilkuilla.

Etsi kuvasta koira
Saiva karkasi loppuvaiheessa haukkumaan lenkillä ollutta ihmistä. Vahtihaukkuen. Likka kuvittelee jostain syystä, että kaikki metsässä liikkuvat pitää komentaa, todella miellyttävää. Eihän se kuuleviin korviinsa ottanut, kun oli saanut päähänsä, että tämä mies pitää nyt käydä katsastamassa. Onneksi kyseessä oli koiraihminen, eikä hän turhaan säikähtänyt tätä marjastajien kauhua.

Yritin ottaa myös jouluista kuvaa, jonka voisin laittaa lähempänä joulua tänne blogiin sekä muutamaan muuhun paikkaan. Saivanteri ei ollut täysin samaa mieltä asiasta ja kuvista tulikin lähinnä alla olevan kaltaisia.

Havuja..
Taempana olisi ollut ihanaa luonnonvaloa, mutta tytön piti totta kai asettua varjokohtaan. Takana olevat lumen painosta riippuvat oksat tarjosivat myös idyllisen taustan - tai olisivat tarjonneet, mikäli neiti S ei olisi päättänyt tiputtaa niiltä kaikkia lumia. Niin ja sitten nuo havut. Niitä piti syödä vaikka tarkoitushan oli, että tyyppi olisi malttanut hetken nätisti napottaa.

torstai 25. marraskuuta 2010

Kirpsakka lenkki

Tänään käytiin aamu/päivälenkki reippailemassa metsässä Muston ja Sallin kera kirpeässä pakkassäässä. Emäntä suuntaa kohta töihin ja tässä välissä olisi ehtinyt pikaisesti tehdä tarpeellisia kotiaskareita, mutta päätin sitten kuitenkin siirtää kuvat kamerasta ja päivittää tänne blogiin muutaman otoksen.

Tytöt edustaa

Leikkiinkutsu

- jota seurasi singahdus!

Hali

huono kuva noin muuten, mutta talvilook on upea
Musto ei jostain syystä usein kameran linssin eteen eksynyt. Mutta kyllä poikakin aina välistä intoutui tyttösten kanssa leikkiin. Parituntinen tuolla vierähti, S on ainakin erittäin tyytyväinen ja uninen pikkukoira. Kiitos seurasta!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Pakkaspäivän viettoa

Tärpit oli ja meni, Musto ja Salli kävivät eilen kylässä meitä viihdyttämässä ja huomenna Saivanteri pääsee metsälenkille.

Saiva innostui taas parvekepötköttelystä. Kun menen sytyttämään kynttilöitä, niin tyttö tulee partsinovelle katsoa tillottamaan silmiin, "saanko määkin tulla?". Tulkoon nyt sitten, ehkä se siitä tajuaisi, ettei pakkasia vasten kannata turkista luopua. Piti eilen illalla käydä neitokaiselta oikein kysymässä, jotta jokos sitä tullaan pirttiin. Eip, ei tullu diiliä, mutta sitten kun mainitsen, että lähdetään lenkille tai syömään, niin johan kelpaa tulla sisälle.

Yritin ottaa vaivihkaa kuvaa ikkunan läpi, mutta S omaa liian hyvän kuulon

Yllä Saiva nauttii herkustaan. Yritin ottaa itsekseni tyypistä seisomakuvaa, mutta lopputulos ei ole hääppöinen. Kuvasta erottuu hyvin kauluksen villat, muuten onkin melko rimpula tapaus.
Alla kuva elokuulta, jolloin helteillä sai päivitellä turkin paksuutta.

Kuva: Emma Penttinen
Loppukevennykseksi kuva, joka löytyi arkistojen kätköistä. Kanit Sykerö ja Rumpali sekä kääpiöhamsteri Vilkas aka Vilppu. Sykke on ainoa, joka enää on elossa ja voi onneksi hyvin.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Hassu pieni eläin

Saivalla taitaa pikku hiljaa tärpit lähestymään. Pitäisi tänään taas tutkailla takamusta, jotta miltäs siellä näyttää. On tiputella parina viime päivänä niin vähän, että on saanut olla ilman pöksyjä. Ei tule enää tiploja matoille, vaan ehtii nuolla kaiken pois. Tulisi ne tärpit niin uskaltaisin sen jälkeen taas päästää korvattoman elukan vapaaksikin. Ehkä..

Tyyppi jemmaa edelleen kauluskarvojaan, siis niitä pohjavilloja, jotka muualta kropasta ovat tippuneet jo aika päiviä sitten. Ja mikä parasta, näyttäisi alkavan tiputtamaan myös päällyskarvojansa. Tammikuuhun mennessä S on sitten varmaan kalju?

Muuten tyyppi alkaa olla oma iloinen itsensä. Juoksut on tällä kertaa vähän vetänyt mielen matalammaksi, eikä ihmisten kanssa leikkiminen ole kiinnostanut. Lelujaan on ohimennen hipaissut. Keppileikitkään pihalla eivät ole olleet niin jees kuin muulloin: kepukat ovat viime viikkoina olleet potentiaalisia vain merkkaamiseen. Eilen kuitenkin iltalenkin jälkeen Saiva tuli pallo suussa viereeni istumaan ja häntää heiluttamaan. Pakostihan siinä heltyi.

Niin ja aamuruokakin alkaa taas maistumaan. Ei ole koko viikkoon muuta kuin vähän näykkinyt nappuloitaan, mutta tänä aamuna oli vetänyt normaali satsin sapuskaa.

Oletteko muuten huomanneet Saivan komeat valkoiset viikset ja parran tuosta otsikon kuvasta? Aika hianot.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Potkurointia

Kainuun-reissu meni varsin mukavasti. Hieman harmittaa peruuntuneet treffit, mutta sille ei nyt voi mitään. Keskiviikkoillasta perjantaipäivään Saiva sai riekkua Mysslan ja Klepan kanssa. Tytöillä taisikin olla oikein hauskaa. Ainoa ongelma vain meinaa olla se, että kun yksi koirista keksii jollekin haukkua, niin se tarttuu kahteen muuhun ja sitten haukutaan ihan höpöjuttuja kolmeen pekkaan. Naapurit eivät hirveästi tätä varmastikaan arvosta.
Saiva pönöttää, karvaton raasu

Perjantai-iltapäivästä tiistaipäivään oltiin kotikotona ja Saivan seurana oli totutusti Nita, Pilvi ja Pepi. Likka oli paljon ulkona joko juoksunarussa tahi Nitan kanssa häkissä, viihtyy kummassakin vallan hyvin. Onneksi oli hyvät ilmat, lunta ja pikkupakkasta. Potkuroimassakin käytiin, Saiva meni tosi hienosti. Alkumatkasta oli kauhea into päällä ja leikki vetokoiraa. Paluumatkasta vauhti hiljeni potkurin vierellä ravaamiseen. Meillähän ei potkuria täällä Oulussa ole ja Saiva onkin viimeksi viime talvena päässyt kyseisen harrastuksen pariin. Silloin tytsyllä oli niin vähän ikää, etten antanut vetää ja lenkitkin oli lyhkäsiä. Saa nähdä saadaanko potkuri vaikka joululahjaksi, kun äitini oli niin otettu Saivan hienosta käyttäytymisestä potkurin vierellä.


Ninnukka

Puolikalju Pepi ei oikein ulkona viihdy, paleltaa!
Paluumatkalla pysähdyttiin vielä metsälenkille Muston ja Sallin kanssa. Saiva teki todella raivostuttavan tempun ja katosi pitkäksi aikaa hämärään metsään. Epäiltiin, että jänöjussin tai vastaavan perään lähti, mutta ei voi tietää varmasti. Monta minuuttia sitä sai huudella ja vislailla. Ja kun lopulta tupsahti näkyviin, niin ei edes tullut aluksi luokse! Emäntää hieman kiukutti. Tämä tietää sitä, ettei ainakaan tärppipäivinä pääse vapailemaan. Saa nähdä pääseekö edes ennen niitä, kun piti kerran olla noin hölmö.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Peruttuja treffejä

Pikainen päivitys ennen kuin suuntaamme Saivan kanssa kokan kohti Kajaania. Iltasella on siis tulossa melkoinen hulabaloo Mysslan ja Klepan luona. Toivottavasti rauhoittuvat nukkumaankin.

Viimeksi Kajaanissa käydessä treffit paimensukuisen Röllin kanssa menivät mönkään viime tingassa Saivan kaverilla todetun kennelyskän takia. Kovasti suunnittelimme Röllin emännän kanssa tapaamista huomiselle, mutta niin vain sekin yritys kaatui. Saiva nimittäin aloittikin jo maanantai-iltana juoksuilunsa. Homma etenikin paljon nopsemmin kuin viimeksi, mutta minkäs teet. Myös porokoira Reetun suunniteltu tapaaminen meni mönkään.

Eilen illalla käytiin kuitenkin Muston ja Sallin kanssa hihnalenkillä. Tyypit pääsivät myös sisätiloihin peuhaamaan ja Saiva olikin loppuillan maailman tyytyväisin pikkukoira. Vaikka Muston onkin leikattu, niin silti meidän likka taisi hyvälle tuoksahtaa. Saiva oli tietysti täpinöissään, kun "vanha herra" suvaitsi kerrankin leikkiä!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Lunta, lunta!

Todistusaineistoa pikku-jäänsärkijästä


Lumi on i-ha-naa !
Oli yön aikana tullut vähän lisää lunta, joten toki suuntasimme parituntiselle lenkille ja käytiinpä sitten vielä moikkaamassa Mysslaa ja Kleppaa puistossakin. Tyttö on hiukan sippi.

(Ylläoleva Saiva-otsikko on vielä työnalla, jos siihen vääntäisi jotain talvisempaa, kun eletään jo marraskuuta.)

lauantai 6. marraskuuta 2010

Sivulletulosta ja talven tulosta

Sivulletulon opettelu on tuottanut tulosta, vaikka treenaaminen olikin turhan pitkän tovin jäissä. Ei tehty oikeastaan mitään, mitä ei arjen pyörittämisessä tarvittu ja vaadittu (kuten luvan pyytäminen ennen ruokakupille pääsyä), mutta kenties se oli juuri tauko, mikä sai tämän aikaan?
Nimittäin Saiva alkaa nyt itse korjaamaan asentoaan sivulla, mikäli namia en heti annakaan. Joudun edelleen ohjaamaan sitä, pelkkä käsimerkki ja käsky ei vielä riitä. Monesti S jää edelleen liian taakse tai liian kauas sivulle, mutta nyt se itse tulee lähemmäs jalkaa, jos naminyrkki ei aukea. Hieno, taitava koiruus! Voitto se on pienikin voitto.

Tänään käytiin tapaamassa Mysslaa ja Kleppaa pitkästä aikaa. Kaverit olivat täällä päin käymässä, joten sovittiin treffit koirapuistoon. Tyypit pääsivät rallailemaan ja nujuamaan pikkupakkaseen. Likka on nyt oikein tyytyväinen pieni eläin. Kuvia ei tullut otettua, kun oli jo niin pimeää. Ensi viikolla suuntaankin Saivan kanssa Kajaaniin islantilaisten luokse pariksi päiväksi. Silloin painimiselle ei loppua näy..

Saivanterin pentuajan-harrastukset ovat suurimmaksi osaksi jääneet taakse. Kuten pään työntäminen syöksytorveen, sadepisaroiden metsästys, lehtien metsästys.. Tilalle on tullut halu lähteä jänisjahtiin (vai paimennukseen?) ja muita "aikuisten" juttuja. Onneksi jäätyneiden lätäkköjen kanssa riehuminen on vielä in. Jää pitää yrittää särkeä hyppimällä, kaivamalla, puremalla ja tänään keksityllä haukkumisella. Touhu on vielä mukavampaa, mikäli emäntä tai isäntä tulee leikkiin mukaan. Tähän aikaan vuodesta rapakot vielä mukavasti rapsahtelee rikki, mutta kovemmilla pakkasilla ovat niin umpijäässä, että rikkomisyritykset osoittautuvat turhiksi, eikä homma enää sitten kiinnostakaan.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Taasko se kasvaa

Emäntä täällä epäilee, että tekeekö neiti S seuraavaa juoksua. Tuntuu siltä, että merkkailee enemmän. On myös muita tempauksia, jotka muistaakseni edelsivät ekojakin juoksuja.

Kuten se, että jumitteli lenkillä enemmän kuin normaalisti. Tuppaa nytkin unohtumaan ruohotuppaan vierelle nuuskuttelemaan vaikka päiväksi, jos ei hoputa.

Aamuruoan kanssa höpöäminen. Ei ole taas useampaan päivään maistunut aamupala ja sitten nälättää jo viiden aikaan, vaikka normaalisti iltaruoka on vasta kahdeksan, puoliyhdeksän aikoihin.

Mutta seuraillaan, kenties vain kuvittelen. Toisaalta ekat juoksut oli kesäkuussa, joten puoli vuotta alkaa pikkuhiljaa täyttymään. Ja jos en kuvittelisikaan, niin mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, eivät juoksut ala varsinaisesti kuin vasta monen viikon päästä.