Treeniapinoita

Viime viikolla käytiin pariinkin otteeseen treenailemassa kaveripoppoolla. Taisi olla tiistai kun Oili ja Raija saapuivat emäntänsä kanssa tähän meidän lähelle parkkipaikkatokoiluun. Vettä satoi tasaisen tappavaan tahtiin, mutta kumi- ja kuoripuvut yllä ei ollut mitään hätää ja koiratkin oli virkeitä, kun ei ollut kuuma. Nämähän oli Hilpan ensimmäiset varsinaiset häiriöreenit, kun silloin hakuviikonlopun tottiksissa jokainen koirakko harjoitteli yksinään toisten odotellessa omaa vuoroaan. Otin Hiippasen kanssa ihan perusharjoituksia eli istumista, maahan menoa, seisomista ja paikka-käskyä vähän myös. Varsinaisena tavoitteena oli emännän kanssa työskentely ihanista koirakavereista huolimatta sekä saada aikaiseksi vauhdikas luoksetulo edelleenkin niistä ihanista koirakavereista huolimatta. Molemmat tavoitteet täyttyivät.

Saivan otin mukaan lähinnä mielenvirkistykseksi, mutta sillekin sitten rakentelin luoksetuloa vauhdikkaammaksi, kun sen mielestä emännän tykö ehtii rauhallisemmallakin askelluksella. Paikkamakuun ajattelin myös ottaa sille tavoitteeksi, tosin häätyy vähän hienosäätää sitä asiaa, sillä huomasin, että Saikkonen yhdistää 'paikka' -sanan hyvin vahvasti istumiseen. 'Maahan' saa sen menemään maahan, mutta jatkokäsky 'paikka' saa sen istumaan. Tämän uskoisin korjaantuvan sillä, että rakennan maassa pysymisen toiselle käskysanalle.

Täkäläisten lappalaiskoiraihmisten kanssa oli puhetta, että otettaisiin tällaiset itseohjautuvat kimppatreenailut viikoittaiseksi tavoitteeksi, mikä olisi kyllä erittäin hyvä nostattamaan omaa motivaatiota treenailuun plus saada Hilpallekin iskostettua lisää yhteistyön tekemistä, vaikka mukavasti se miun kanssa työskenteli nytkin. Ainakin tänään mennään taas uudelleen samalla kokoonpanolla touhuilemaan.

Torstaina käytiin Hilpan kanssa sitten hieman kauempana Oilin, Raijan ja Surkun kera näyttelyharkoissa. Saivan jätin matkasta, että saan keskittyä kokonaan Hiippaan, lisäksi oli todella lämmin ilma ja autossa jo kolme ihmistä ja neljä koiraa. Treeneissä oli yhteensä ehkä noin kymmenkunta koiraa. Hilpan kanssa on viimeksi mitään näyttelyitä muistuttavaa harjoiteltu viime syksyn erkkarissa, joten seisominenkin oli pätevästi unohtunut kuluneen vuoden aikana. Sitä muistuteltiin mieleen ja koko treeniporukka kopeloi pikkulikan läpi, että tottuu muittenkin kuin omian ihmisten lääppimiseen. Mukavasti meillä meni, joten voinemme käydä jossain näytelmöimässä syksymmällä. Surkun emäntäihminen otti kuviakin, niin läppäsenpä niitä tähän, niin on jotain mitä katsellakin jos joku ei jaksa treenilöpinöitä lueskella.

Liuta lappalaiskoiria

Eilen käytiin treenailemassa taasen, tällä kertaa hyvin kevyesti. Maahanmeno (ja maassa pysymis) harjotteita, muutama sivulletulo. Sitten Saiva tolppaan kiinni ja kamera käteen. Kuvailusession jälkeen otin Saivan vielä nätöharkkojen loppuun juoksemaan porukkarinkiin ja seisotettiinkin koiria. Ja sepäs olikin ihme juttu se, nimittäin Saiva sai jonkun omituisen ahdistuskohtauksen, mikä ei ole lainkaan tuolle otukselle ominaista!

 Ravasi ihan reippaasti, mitä nyt välillä meni nenä maahan kun oli tuoksuja. Seisoikin ensin ihan rennosti, mutta sitten ihan yhtäkkiä iski ahdistus ja poispoispois. En saanut koiraan enää mitään yhteyttä, ankkafilee nenän edessä ei vaikuttanut mitenkään, puhumattakaan "Saiva, täällä" -kutsuista. Lopulta sain jonkin sortin yhteyden seisotuksen muodossa ja lähdettiin siitä sitten palkaksi pois "kehästä" ja S oikein veti nurmikon reunaan. Ainoa selitys minkä keksin moiselle on pissahätä (Saikku pissasi heti kun päästiin puskan luokse) tai se, että S säikähti vierasta miestä, joka veti nätöharkkoja. Saiva ei ole koskaan säikkynyt vieraita miehiä, mutta en tiedä olisiko miehen lausuma "kokeillaan" voinut vaikuttaa noin rajusti? Taustatietona, että Saikkulin polvia kopeloineet mieseläinlääkärit ovat aina ennen kopelointia sanoneet "kokeillaan". Kaukaa haettu teoria, mutta kun nuo ihmisen parhaat ystävät ovat yllättävän nokkelia olentoja. Kaikkinensa tosi omituista käytöstä Saivalta.

Treenien jälkeen piipahdettiin viereiseen koirapuistoon, mutta Saiva inhosi jostain syystä heti ensihetkestä alkaen Tinka-koiraa, joten visiitti jäi lyhyeksi. Heti puistosta poistuttuamme koira aiheutti lisää sydämentykytyksiä. Se nimittäin käveli omituisesti, ei ontunut kuitenkaan. Ajattelin heti, että voi vattu, nyt sillä lasahti polvi. Pikainen tutkimus paljasti varpaanvälistä ahdistavan neulasen, jonka poistettuani S käveli taas normaalisti. Voi huoh, tätä vainoharhaisen koiranomistajan elämää.

Mutta niitä kuvia, olkaatten hyvät. Lisää löytyy Saivan kuvagalleriasta.

Dagolas Rakkaani Mun. Eli vanha tuttumme Mosku.

Hiittanan Teodolinda eli Tinka, josta S ei pitänyt.

Kontioharjun Peetu, tutummin Peetu.

Treenien ainoa lapinporokoira Halla-neiti eli Pilvipolun Savon Kaarnikka.

Pentuosastolta Kivimarjan Lumikuningatar, Kira.

Kontioharjun Toljanteri, Peetun velipuoli Kaapo.

Puurattaren Eyanan Ilo eli Pipsa.

Pentuosastolta Tiehpi-osastolle. Tässä Tiehpi Kaarneenmarja eli Maris.

Ja edellisen äitimuori Tiehpi Tindelitinda, Tinda.

Olipa hauska nähdä paljon uusia koiria ja niiden ihmisiä.
Tänään onkin sitten Saivalla ansaittu lepopäivä ja huomenna on taas luvassa reenailua. Otetaan varmaan vaihtelun vuoksi koiratanssikuvioita, niin pysyy mielenkiinto yllä.

Näyttelyreenit

Uhmasimme tänään myrskysäätä; tuulen tuisketta ja sadetta, ja käytiin harjoittelemassa näytelmöintihommia. Saivan kanssa ei olekaan seisomista ja kehäkäyttäytymistä reenailtu varmaan sitten viime kevään, mutta yllättävän hyvin oli jutun juoni muistissa. Mittakepilläkin riehuttiin ja kyllä tuo hurtta vaan on sen 43cm korkea (tai matala- miten sen nyt ottaa). Ihan mukavasti antoi katsoa hampaatkin, sitähän aikoinaan treenattiin vähän enemmäkin, kun sitä hommaa vähän ujosteli ja vetäytyi pois. Saivan mielestä lääppiminen on aika ällöttävää, mutta antaa kopeloidakin kyllä kun herkulla vaan houkuttelee pysymään aloillaan.

Myrsky taisi karkottaa suurimman osan osallistujista ja paikalla olivatkin vain neljä koiraa Saivan lisäksi. Mutta tulipahan reenattua. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta harjoittelukertojen määrään nähden meni mukavasti. Treenien jälkeen Saiva pääsi tutustumaan Niuniuhun, paimensukuiseen lapinkoiraan. Tyttäret ovat melko samanikäisiä, joten pienellä varauksella suhtauduin asiaan. Tytöt päästettiin irti ja alkuunsa jäykistelivät, mutta vetivät sitten ralliakin.

Vähän mielistelyäkin oli aistittavissa

Rallia! Ja Saivan piti tietenkin haukkua

Alku vaikutti sangen lupaavalta siis, mutta sitten tunteet kuumenivat. Tapahtuikohan se silloin, kun Hupi-koira pääsi vapaaksi? En ole aivan varma.

Niu irvistää

Saiva väisti ensin järkevästi Niuniun irvistelyt, mutta sitten jostain kumman syystä hyppäsi sen selkään, eikä siinä sitten enää muuta mahdollisuutta ollut kuin rähinä. Käytiin kiskomassa tytöt erilleen ja Niu joutui hihnaan. Saikkonen vähän ontui toista etujalkaansa, mutta ei siitä mitään löytynyt, taisi filmata kuten jalkapalloilijat konsanaan ja nopeasti ontuminen unohtui. Saikku pääsi riekkumaan Hupin kanssa ja tällä kaksikolla menikin hienosti yksiin. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa.

Pusi!

Lopuksi Hupi otettiin kiinni ja Niuniu päästettiin taas vapaaksi. Käveltiin treenipaikkana toimineen parkkipaikan ympäri tytöt vapaina, jotta päällimmäiseksi ei jäisi tappelu mieleen. Ei tytöt leikkineet vaan pitivät etäisyyttä - vaan eipä rähinöitäkään syntynyt. Niuniu ja emäntänsä vielä saattoivat meitä jonkun matkaa kotia päin, eikä mitään kyräilyjä ollut, mikä on hienoa. Saivaa selvästi kiinnostaisi Niu hirveästi, kävellessäkin kiilasi vähän väliä Niun lähelle ja eleistä päätellen hyvissä aikeissa.

Kiitos siis treeneistä ja seurasta! Kaikkien kuvien copyright Taru V. Kiitos kuvalainasta!