Läpivalaisussa

Tämän viikon haku sai jäädä, kun kiikutin iltapäiväksi Saivan eläinlääkärin vastaanotolle tutkittavaksi. Lauantaina aamulenkin jälkeisen levon jälkeen se nousi ylös kolmijalkaisena. Se sai ketoprofeiinia ensiavuksi ja liikkuikin illalla vähän paremmin, mutta teki silti mulle selväksi ettei aio liikkua senttiäkään sen jälkeen kun tarpeensa sai tehtyä. Sunnuntaina se oli edelleen hankalan oloinen. Välillä piti vasenta takasta ylhäällä ja välillä käytti sitä jäykästi, iltaa kohti oli parempi. Sannan kanssa käytettiin nuoriso + Oili riekkulenkillä, Saiva sai odottaa autossa ja Sanna sitten ystävällisesti kopeloi takapäätä ja katsoi sen liikkeitä. Lihasrevähdystä olisin halunnut epäillä, mutta selvää kipupaikkaa ei saatu paikallistettua (tässä Sanna oli isona apuna, koska minulle Saiva ei kipuaan oikein näytä). Huoli alkoi siis olla kova, vaikka koiran vointi parempi olikin.

Maanantaiaamuna soitin eläinlääkäriin (päivystävälle ei olisi hyväjänyt viedä, syistä x ja y), ja sain ajan tiistai-iltapäivälle. Onneksi pomo on niin ihana, että kesken työpäivän onnistuu hoitaa tärkeitä asioita, kunhan menetetyn työajan myöhemmin korvaa! Lääkärinä toimi Sinikka Sarpanen ja tykkäsin kyllä, kohteli koiraa (ja omistajaa) kivasti, oli asiallinen ja puhelias. Haastatteli minua ensin Saivan historiasta, keskusteltiin patellaluksaatiosta yleensä ja sitten katsottiin ulkona Saikkulin liikkeet. Nostin Saivan pöydälle, mistä se ei oikein tykännyt, mutta rentoutui sitten, kun pääsi näkemään ulos ikkunasta. Sarpanen teki perustarkastuksen korvista ja sydämestä lähtien, kokeili myös etujalkoja ennen kuin siirtyi ongelmaosastolle takapäähän. Paljastui, että Saiva ei oikein antanut venyttää jalkoja taakse. Tästä ja liikeradoista johtuen lääkäri halusi ottaa aika laajasti röntgenkuvia, eikä oikeastaan kysynyt asiasta vaan totesi ja mie nyökyttelin vieressä. Saiva rauhoitettiin ja odottelin sen vierellä, että oli nukahtanu ennen kuin palasin töihin ja jätin pikkumustan hoitajien huomaan.

Parin tunnin päästä, kun pääsin töistä, palasin klinikalle ja hetken odoteltuani Sarpanen otti minut vastaan ja totesi hymyillen heti ekaksi, että koira voi hyvin. Katsottiin yhdessä rtg-kuvat, jotka otettiin siis lonkista, selkärangasta ja molemmista polvista. Huonoin uutinen lonkista: niissä on hieman nivelrikon alkua, ei onneksi kuin ihan hitusen ja tämän ikäiselle C-lonkkaiselle näytti erittäin hyvältä. Sarpasen mukaan lonkat ei tule koiraa vaivaamaan. Ranka oli täysin puhdas ja kyllä, polvet myös! Täten tämäkin lääkäri totesi, että "jos olisi oma koira, niin en leikkaisi vielä". Näillä siis mennään.

No, mikä Saivassa sitten oli vikana? Alaselkä sillä oli armottoman jumissa, mikä näkyy allaolevassa kuvassakin. Päädyttiin siihen lopputulokseen, että se on metsässä juostessaan muljauttanut jalkaansa, johon on koskenut. Liikerata on muuttunut hetkellisesti kivun takia ja se on vaikuttanut suoraan selkärankaan, joka on mennyt jumiin. Hiphei, tulehduskipulääkekuuri ja hierontaa ja lämpöä selälle, niin pitäisi vetretä! Olen tätä tietoa ja neljää rtg-kuvaa rikkaampi ja 210 euroa köyhempi.

Partiointia

Tämän viikon haussa oli ohjelmassa ilmaisu ja partio. Hippiäinen oli ekana vuorossa, vieraileva treenituttavuus haukutti sitä alkuunsa ja kivasti alkoi jo sarjaakin tulla häntää heiluttavalta koiralta. Sitten meni toinen treenikamu piiloon ja lähdettiin Hilpan kanssa alueelle ilman erillistä käskytystä. Aluksi H oli sitä mieltä, että aijaa kivaa lenkille, se söi jäniksen papanoita ja kirmasi siinä ympärillä. Lopulta tuuli toi sen nokkaan hajun ja se sinkosi samantien maalimiehelle ja siellä saatiin yksi haukahduskin likasta ulos. Hankikannon ansiosta oli helppo liikkua, tuuli kävi hyvin ja oli muutenkin leppoisa meininki.

Saivakin pääsi touhuamaan. Alkoi olla jo hämärää, mutta uskalsin päästää sen hihnasta. Tehtiin samanlainen partiointi kuin Hilpalle, tosin maalimies ei mennyt niin pitkälle. Saiva tohotti toisten koirien hajujen perässä ja napsi papanoita. Se huomasi ihmisen ja vähän kehaisin sitä, jolloin se jolkutti miun luokse - palkkaa tietenkin hakemaan, mokoma. Sanoin että 'mennään' ja jatkettiin matkaa. Saiva hiippaili lähemmäs maalimiestä, pysähtyi, ja olisiko maalimies tässä hieman liikahtanut, kun Saiks hypähti taaksepäin ja vilkaisi minua, että mitäs kummaa tapahtuu. Tässä vaiheessa kehotettiin maalimiestä puhumaan jotain ja sitten Sai menikin katsomaan, että kukas siellä hangella pötköttelee ja sai palkaksi siitä nakkia. Parkkipaikalla tehtiin vielä pieni makkararinki likalle ja tuumasin, että seuraavalla kerralla voisi myös makkararinkiä sille tehdä.

Sain vihdoin ja viimein pienennettyä Hilpalle pk-liivinkin. Maharemmiä ei jäänyt kuin lukon verran jäljelle, sen verran pikkuinen likka kyseessä! Samaan syssyyn olisin pienentänyt myös uutukaisen Merun repun tulevia retkiä varten, mutta neulan mokoma katkesi koneesta eikä kone neulan vaihtamisen jälkeen enää ommellut, joten hermorakenne petti emännällä ja homma sai jäädä toiseen kertaan.

Aurinkoisten päivien muistelua

Kun on heittänyt puolentoista tunnin aamulenkin räntäsateessa (ei kyllä koiria haitannut), niin on ihan kiva istahtaa askareiden lomassa hetkeksi alas ja käydä läpi kuvat, joita tuli napsittua pari viikkoa sitten kotipaikalla aurinkoisena sunnuntaina.

Hyvän mielen kuvatuksia

Kuvia viime sunnuntailta, kun käytiin kotipaikalla visiteeraamassa. Pitkästä aikaa nautin kamerankin ulkoiluttamisesta, kun vanha järkkäri pysyi auringon ansiosta hulivilien perässä.

Kukapa lie hipsinyt tästä

Käymme yhdessä ain..

Muita onnellisempi

Varjoni ja koiravarjoni varjo

"Ei kiinnosta, ei sitten pätkääkään"

"Hyvä on sitten..."

Pakollinen maatuska-kuva

Eau de fisua oli runsain mitoin tarjolla