keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Metsään on tullut jo syys

Viikonloput ovat pitempien lenkkien ja retkien aikaa. Viime lauantaina pakkasin aamupalan reppuun ja lähdettiin katselemaan lähimetsää vähän pitemmälle, kuin mitä arkena on ehditty siellä kuuhailemaan.






Nujua




Ihan kiva metsä tämäkin


Miun aamiainen. Koirille oli omat
"Tilaisin yhden croissantin, kiitos"
Syksyn punaiset marjat, kuin kyynel pihlajan on..



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mummolakäynti

Viime viikonloppuna käväistiin pikavisiitillä mummolassa. Lauantaina köröteltiin kummienoni luo mummun synttärikahveille, missä vierähti pitkä tovi. Koirat käyttäytyi nätisti siihen asti kun alkoi tylsistyttää, tosin ketäpä ei alkaisi tympiä pihalla narun nokassa oleminen loppujen lopuksi? Yö oltiin mummolassa, mummo tosin itse asustelee nykyään jo hoivakodissa, joten ei ole mummolakaan enää ennallaan. Sunnuntaiaamuna sitten käytiin juoksuttamassa koirat hylätyllä kaukalolla ja sieltä muutama huonohko räpsäisy. Päivällä sitten suunnattiin hoivakodin kautta takaisin Kuopioon. Hoivakotiin oli koirat tervetulleita, mikä oli oikein mukava yllätys ja tytöt kiltisti pötköttelivät mummun huoneen lattialla vierailun ajan.












keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hakumetsässä

Ollaan nyt parina viime tiistaina käyty Hilpan kanssa täkäläisen pk-seuran hakuporukan mukana etsimässä ihmisiä. Ryhmään vapautui tilaa, kun tuttavamme Alma-porokoira muutti toisaalle ja mehän toki heti tartuimme tilaisuuteen lähteä tutustumaan toimintaan, kun alkukesän hakuviikonloppu meni niin mukavasti. Saatiin lupa tutustella rauhassa ja sitten päättää jatkammeko, mutta porukka vaikuttaa sen verran mukavalta ja touhu Hilpalle sopivalta harrastukselta, että eiköhän me tuossa jatketa. (Vaikka emäntää vähän hirvittääkin, kun paikalla ei ole varsinaista kouluttajaa, vaan ite häätyy reenaukset pähkäillä, hui.)

Kirjaan itselleni näitä treenikertoja ylös, jotta ei tartte ihan kaikkea muistaa, että mitäs sitä onkaan viimeksi tehty ja mitä pitäisi treenata. Toki voisin kirjoittaa nämä johonkin vihkoon, mutta toisaalta jollain lukijalla saattaa olla vaikkapa jotain vinkkiä, mistä voimme ottaa onkeemme, joten siksi nämä kirjoitukset näin julkisesti. Pahoittelut teille, joita treenien lukeminen ei kiinnosta, voitte skipata nämä suosiolla.

Ensimmäisellä kerralla otettiin ihan aluksi makkararinki, jotta ryhmän "koossapitäjä" - ja muutkin - näkisivät vähän millainen koiruus on kyseessä, jotta osaisivat sitten neuvoa meidät alkuun. Hilpa kävi jokaisen luona kertaalleen, mutta nokka veti metsään päin. Taisi olla hieman liian tylsä harjoitus? Helpoin maalimies oli sellainen, joka lähti koiran luota iloisesti hölkötellen metsikköön ja meni sitten kyykkyyn. Vaikein oli sellainen, joka meni piiloon sillä välin kun mie käpsyttelin Hiipan kanssa kauempana. Taisipa maalimies olla ihan 50 metrissä kyykyssä. Hilpa sai vainun, mutta tarvitsi hieman tukea alussa (vai halusiko odotella emäntää, ei ole nimittäin niin helposti irtoava kuin Saiva). Mutta hienosti se meni! Otettiinkohan me 4 maalimiestä yhteensä. Hirvikärpäsiä 0.

Tällä viikolla oli toinen kerta ja otettiin partio. Kaksi maalimiestä meni metsikköön etukäteen ja me tultiin Hipsun kanssa perästä koira vapaana. Lähdettiin kiertämään aluetta suht reippaasti keskilinjan oikealla puolella (maalimiehet oli syvällä vasemmalla). Hilpalla on juoksut ja se nuuskuttelikin paljon edellisten koirien ja varmaan ihmistenkin jälkiä. Ehdittiin melkein alueen päähän, kun pikkulikka sai ilmavainun ja lähti etenemään, akka perässä hyppelehtien. Kerran se taisi vilkaista minun suuntaan, mutta jatkoi reippaasti ilman kehotuksia matkaa, ja kerran pysähtyi pariksi sekunniksi korkeamman mättään päälle tarkistamaan kenties suuntaa. Melko haastava maasto pienelle koiralle, kun suopursut ylsi meikäläistäkin välillä rinnuksiin asti. Mutta ukko löytyi vauhdikkaasti!

Palattiin keskilinjalle ja sitä ehdittiin kävellä yli puolen välin takaisin etulinjalle päin, kun H sai vainun. Ensin se kirmasi umpipiilolle, joka oli vielä edellisten koirakoitten jäljiltä ojanpohjalla. Totesi sen tyhjäksi ja jatkoi samantien matkaa oikeaan suuntaan. Tämä ukko olikin syvällä, reippaasti yli 50 metriä keskilinjalta, mutta sieltähän se löytyi sekin, vaikka taas piti yhdessä välissä varmistaa, että mie oon takana tulossa. Molempien maalimiesten luokse päästääkseen Hilipan piti ylittää oja, mikä ei ollut tättähäärälle ongelma. Maalimiehiä 2. Hirvikärpäsiä 1. Pätevä pieneläin minulla. Nyt kun vain keksisin mitä ens kerralla touhutaan!

torstai 11. syyskuuta 2014

Lammaspaimenessa

Viikko ennen muuttoa käytiin Vehmersalmella lampaisiin tutustumassa. Kyseessä oli täkäläisen lappalaisharrastajan järkkäämä paimennusviikonloppu, jossa oli yhtä bc-poikkeusta lukuunottamatta kaikki osallistujat lappalaiskoiraedustusta eli lapinporokoiria, suomenlapinkoiria ja yksi ruotsinlapinkoirakin. Yksi päivä piti sisällään kaksi käyntiä lampailla (2 x n. 10-15 min). Lauantaina mulla oli mukana Saiva, joka on lampaita nähnyt lähietäisyydeltäkin, muttei ole koskaan ollut puhettakaan niiden paimentamisesta, ja pariin kertaanhan se on käynyt poroilla.

Osasin siis vähän odottaa, että miten Saiva käyttäytyy, tosin pelkäsin sen haukkuvan enemmän kuin se loppujen lopuksi haukkui ja rauhoittui myös nopeammin kuin odotin. Kierrettiin ensin pyöröaitaus ulkoa käsin ennen kuin mentiin sisälle pienen lammaskatraan sekaan. Koira pidettiin kokoajan liinassa, joten se oli jatkuvasti hallinnassa ja muutenkin lampaitten hyvinvointi ja turvallisuus otettiin hienosti huomioon. Saiva oli erittäin kiinnostunut ja hyvin innokas, lähti siitä ääntäkin, mutta sain sen kuitenkin aina katkaistua komennolla. Alussa se antoi liikaa painetta lampaille, mutta toppuuttelulla asettui ja liina pääsi löysälle ja kuljeteltiin lampaita iisisti. Suuntaa vaihtaessa se lähti kivasti hakemaan tasapainoa (koira aina vastakkaisella puolella lampaita kuin ihminen), mutta meinasi tulla liian lähelle lampaita -> lampaisiin tuli paineesta vauhtia -> koiraan tuli vauhtia. Mutta hyvin sain Saivan uskomaan, kun kielsin ja hienosti se aina rauhottui taas oikeaan paimennusmoodiin. Olin oikein ylpeä tyypistä ja se saikin kehuja, että osasi ensikertalaiseksi hienosti. Tulipa myös mainintaa, että meillä on hyvä suhde. Lämmitti sydäntä kyllä melkoisesti, kun aikanaan niitä töitä sai oikeasti tehdä, että itsenäisestä pikkukoirasta kuoriutui lopulta sellainen kuin se nyt on.

Hilpan vuoro oli sitten sunnuntaina. Se ei ole koskaan muuta kuin nähnyt poroja ja vissiin joskus jopa lampaitakin, mutta mitään käsitystä näitten eläinten kohtaamisesta sillä ei ollut, joten enpä oikein tiennyt mitä odottaa. Ajattelin, että se joko yllättää miut täysin tai sitten se haukkua päksyttää. Ja joo haukkua paukuttihan se. Oli kyllä selvästi epävarmuuttakin ilmassa, joten Hilpalle tekee varmasti hyvää vähän aikuistua, mutta oli se toki välillä hiljaa ja kulki liina löysällä uuhien perässä ja sekin välillä väläytteli tasapainottamista. Että ei se tosiaankaan toivoton ole, tässä vaiheessa sen tekee varmaan hyvä vähän kasvaa pois päällä olevasta murkkuiästä (se on aloittanut taas askartelunkin yksinollessaan). Hilpan toinen kerta jäi välistä sään takia, mutta saatiin korvauskerta.

Seuraavana keskiviikkona otin Saivan mukaan korvauskerralle, koska miusta yksi pyrähdys lampaissa antaisi enemmän Saivalle kuin Hilpalle, enkä kadu päätöstäni. Käytiin ensin pyörössä, Saiva meni mukavasti. Se nuuskutteli toisaalta paljon, mutta sen kanssa kulkenut kouluttaja sanoi, että eleistään huolimatta se piti kokoajan paimennettavia silmällä, vaikka nokka olikin maassa. Paljon sen toiminnassa näkyi oikeita eleitä, kiertämisiä ja muuta, mutta sen ollessa ilman liinaa se selvästi haki miusta vähän tukea, ikään kuin ei olisi varma saako mennä vai pitääkö tulla luokse. Saiva pääsi hetkeksi kuljettamaan ilman liinaakin ja lisäksi käytiin hakemassa isompi katras haasta ja pyrittiin kuljettamaan se isolle pellolle syömäpuuhiin. Päästessään kuljettamaan isompaa laumaa isommalla alueella Saikkonen innostui kohtuullisesti ja sitä sai rauhoitella taas, mutta kokonaisuutena varsin mukava kokemus. Sen verran todettiin kouluttajan kanssa, että ohjaajapehmeähän Saiks on (minkä jo tiesinkin) ja se siis ottaa herkästi paineita nimenomaan ihmisten eleistä ja loukkaantuu mikäli kieltävät/estävät eleet ovat sen makuun liian voimakkaita. Mutta hieno pieni paimen se on.

Saivan kuvat on ottanut Minna K. ja Hilpan kuvat ovat Sannan käsialaa.


Saiva kummastelee akan könyämistä
"Riviin järjesty!"
Viesti Hilpalle "Minun katras, ei sinun"

lauantai 6. syyskuuta 2014