Allekirjoittanut on aloittanu työharjoittelun heppatallilla ja tallin suojaisan sijainnin ansiosta olen uskaltautunut ottamaan Saivan harjoittelupaikkaan mukaan riekkumaan vapaana. Tallilla Saivalla on seuraa Mustosta ja Sallista sekä talonväen kahdesta koirasta - puhumattakaan muista koirista, joita piipahtaa säännöllisesti omistajiensa mukana. Saiva nauttii täysin rinnoin 7 tuntisista ulkoilupäivistä ja onkin aina loppupäivän väsynyt, mutta onnellinen, pikkukoira. Likka on myös saanut kehuja iloisuudestaan! Pitäisi joku aurinkoinen päivä ottaa kamera mukaan, niin saisi tyypeistä kuvia.
Hevosia Saivanteri on nähnyt ohimennen joskus aiemminkin, mutta onhan se ihan eri asia pyöriä päivät heppojen keskuudessa. Hevoskakat maistuu - samoin senioriruoka ja porkkanat, ja kauraakin on pitänyt maistella. Kauraa ei tosin ole toista kertaa syönyt, joten se ei selvästikään ollut suurta herkkua.
Suuret nelijalkaiset eläimet olivat ensi alkuun hippasen pelottavia, mutta erittäin kiinnostavia. Nenä pitkällä piti haistella, mutta kirmata sitten karkuun kun polle hörähti tai teki jotain muuta epäilyttävää. Sittemmin Saiva keksi, että nämähän on selvästi niitä eläimiä, joita kuuluu paimentaa, joten haukku raikaa. Eihän ne heposet mihinkään liikahda, katselevat vain, jotta mikäs pikkuinen siinä huutaa. Ja siitäkös likka suivaantuu! Hyvin itsepintaisesti on yrittänyt jo useamman päivän paimennushommia, saapa nähdä milloin luovuttaa. Vähän olen yrittänyt sitä komentaa, mutta en haluaisi liian kovasti kieltää, ettei paimennusinto häviä kokonaan. Uskoo se kiellosta aina hetkeksi, mutta äkkiäkös se unohtuu. Kunhan ei nyt kuitenkaan liian lähelle menisi haukkumaan, ettei saa kaviosta.
Sitten pitkästä aikaa treeniasiaa, sillä tällä viikolla on päästy jopa kolme kertaa treeneihin! Ensin oli treeniringin reenit, seuraavaksi oli lappalaiskoirien hallivuoro ja tänään nätöharkat. Pitkästä aikaa päästiin koiraseurassa treenailemaan ja Saikku oli niin mahdottoman pätevä. Nyt kun sen motivaation on saanut kaivettua esille, niin tuosta pikkuisesta olisi vaikka mihin. Kun vaan emäntä osaisi oikein kouluttaa. Hukkaan se minulla menee.
Saiva hoksaa nopeasti uudet asiat, vaikka ei aina maltakaan käyttää omia aivonystyröitään miettimiseen. Varsinkin koiraseurassa tekemisen intoa löytyy, toisinaan vähän liiaksikin, mutta en valita. Toki muiden koirien perään pitää edelleen toisinaan haikailla, mutta sitten kun S toteaa, ettei sinne ole asiaa niin palaa äkkiä kontaktiin. Mainio tyyppi!
Tokokoirankin tästä varmasti saisi, mutta enemmän veri vetää agilityradalle. Saiva on kompakti paketti, ketterä, vauhdikas ja kova hyppimään. Eli edelleen säästellään rahoja, jotta päästäisiin alkeiskurssille. Terveystarkit on vuorossa seuraavaksi, mutta jos sitten vihdoin ja viimein...
Hallivuorolla Saivaa seisottaessani sattui pieni vahinko. Oikaisin vähän takajalkoja (höselö jää toisinaan seisomaan ihan hassusti) ja samaan aikaan Saiva liikahti eteenpäin, jolloin joku karva jäi sormieni väliin ja S vingahti. Tämän päivän nätöharkoissa Saiva sitten veti seisottaessa itsensä mutkalle eikä selvästikään olisi halunnut seistä. Ja eihän sellainen seisominen ole mistään kotoisin, jos ei koiralla ole kivaa, eikä tuomaritkaan tykkää. Joten nyt sitten ennen Ristijärven ryhmänäyttelyä opetellaan uudestaan koko seisominen. Ei siinä kauaa pitäisi nokka tuhista, joten toivotaan parasta, että reipas seisominen saataisiin takaisin.
