keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Aksu, Otto ja Kamu

Pohjois-Karjalan visiitillä Saiva tapasi kolmea kivaa poikakoiraa. Juhannuksena Aksu ei Saikkoselle lämmennyt, mutta lähestyvät juoksut kiinnostivat siihen malliin, että pikkumusta olikin aika kiva likka. Lisäksi käytiin yksityiskentällä tapaamassa ensin Ottoa ja sitten pari kuukautta nuorempaa Kamua. Kuvat kertonevat enemmän.

Eka Aksua mummolan pihalla.



Suspicious

Halihali

.. ja pusipusi!
Sitten Ottopoikaa.
Väistöliike



Ermm.. takajalkojen oma elämä?


Hammastelua


Ja lopuksi totisempaa Kamua.
Ups




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pakkasaamun retki

Viikonlopun mummolavierailuun lukeutui retki Pitkäniemeen. En ole pitkään aikaan kävellytkään tuota metsäpolkua, joten lähdettiin Saivan kanssa kaksistaan patikoimaan eräänä kauniina pakkasaamuna, asteita -5.

Saiva oli osan ajasta irti ja osan flexissä. Tällä hetkellä luottamus Mustansurman tottelevaisuuteen on katkolla. Osasyy on siinä, ettei olla kuljettu tarpeeksi hihnatta (vaatisi aina automatkan, että voisi pitää vapaana) mikä kostautuu ylivilkkautena irtipäästyään, mutta korvattomuuteen vaikuttaa myös pian alkava juoksu. Todennäköisesti Saiva olisi pysynyt matkassa ihan kivasti koko retken ajan, mutta pelasin varman päälle ja namitin uutterasti. Namien loputtua Saiks joutui flexiin.

Vaara-Karjalan maisemat ovat minulle rakkaita. On tiheää kuusikkoa, koivumetsää, saniaisia, vaaroja toisen perään. Niin kovin erilaista kuin Kainuun mäntyvoittoisilla kuivilla kankailla. Pitkäniemen polku vie läpi kuusikon ja koivikon. Välillä käveltiin kapeaa polkua ja välillä metsätietä pitkin.




Seisoja













Pitkäniemi itsessään on nimensä mukaisesti pitkä, mutta myös kapea niemi. Siellä olisi ollut tulipaikka, mutta meillä ei ollut eväitä matkassa.
Pitkäniemi
Näin kapea






Välillä vähän hirvitti. Löydettiin vanha karhunjätös sekä kivestä raapimajälkiä. Löydösten jälkeen pidin huolta, että yskähtelin tasaisin väliajoin kovaäänisesti. Polun varrella on useita syviä lanttoja, joiden pohjalle ei aina edes näe. Saikkonen jäi tuijottelemaan jännittyneenä yhteen lanttoon (onneksi oli flexissä) ja silloin kieltämättä niskakarvat nousivat pystyyn. Karhu olisi jännä nähdä luonnossa, mutta talviunille pyrkivää karhua ei tee mieli häiritä.

torstai 18. lokakuuta 2012

Vuoden 2012 ensilumi!

Oli satanut yöllä maahan. Saiva riemastui näystä heti astuttuaan aamulla ulos ja aamulenkki kokonaisuudessaan oli varsin miellyttävä tyypin riekkuessa hihnassa. Harmillista, että tänä vuonna ensilumikuva jäi ottamatta, sillä minulla oli aamulla kiire töihin ja eihän lumesta enää näin iltapäivällä ole ripaustakaan jäljellä. Viime vuonna ensilumikin taisi tulla vasta joulukuun puolella.

Lähestymme myös vääjäämättä merkkipäivää. Nimittäin tulevana sunnuntaina tulee tasan kolme vuotta siitä, kun Saiva haettiin kasvattajalta kotiin. Aika rientää sukkelaan. Yhdessä ollaan taaperrettu jo monta vuotta, vaikka tuntuu, että vastahan tuo oli pieni musta myttynen. Pahainen penikka, jota vastaantulijat luulivat karhunpojaksi.
Kolmantena päivänä kotona
Paljon on koettu kolmen vuoden aikana. Hyviä ja vähän huonompiakin hetkiä. Välillä elämä hymyilee ja välillä potkii armotta päähän. Mutta Pikkumusta pysyy uskollisesti rinnalla ja rakastaa aina yhtä paljon.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kyllä maalla on mukavaa!

Mustasurma pääsi tänään tutustumaan lampaisiin, pässiin, vuohiin ja kanoihin. Lampaita ja vuohia se on nähnyt ennenkin, mutta kyläpaikassa lampaita oli ISO lauma ja kanat olivat täysin uusi tuttavuus. Harmi, kun kyläily meni niin myöhäiseksi, että lampaat ovat jo sisätiloissa, joten ei päästy liinassa testaamaan lampaiden liikuttelua. Keli myös oli mitä oli, joten kuvat ovat rakeisia ja/tai tärähtäneitä. Pahoittelut.

Lampolan ovella oli yksinään vastassa pässi. Saiva meinasi mennä tohottaa vaan sisälle, mutta pysähtyi sitten kuin seinään, haisteli oikein varovasti ja sitten kajahti haukku. Oli muuten pikkasen innoissaan, häntä heilui väkkäränä ja pässiä se palasikin haukkumaan aina vähän väliä.


Kanahäkistä oli karannut yksi asukki ja se tepasteli pässin lähistöllä. Saiva mokoman bongasi ja hiippaili haistelemaan, kana säikähti ja teki syöksähdyksen ennen kuin lähti karkuun. Saikkonen säikähti ja pinkaisi pakoon. Hassu koira. Sisällä se kävi varovasti haistelemassa kanoja häkin läpi, haukahti varovaisesti ja säikähti, kun kanat räpiköivät. Kielsin tietysti haukkumisen, eikä se enää palannutkaan kanoja kiusaamaan.

Lampaita tosiaan on tilalla paljon. Jos Saivalta kysytään, niin niitä oli ehkä vähän liikaakin näin äkkäseltään pienelle mustalle lapinkoiralle. Käytävän molemmin puolin oli määkiviä päkäpäitä. Reippaasti S kulki käytävällä ja haisteli lampaita, mutta ei ihme kyllä haukkunut.

Tilalla on myös yksi suomenhevonen, joka teki heti tunnustelevan haukahduksen jälkeen selväksi, ettei tätä pollea komennella. Saivalle hevoset ovat niin tuttuja, että se ei "tutustumisen" jälkeen kiinnittäny heppaan huomiota.


Koirakaverina oli Sani. Tytöt tuli vaihteeksi hyvin juttuun. Kerran meinasi tulla rähähdys, mutta ei muuta.
Nätti Santsa

Olkilyhteet kuivumassa

Jännät portaat, joissa Saivakin reippaasti kulki



Hymy ♥