tiistai 30. maaliskuuta 2010

Toiminnantäyteinen viikko

Sehän on jo todettu, Saivalla on vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin emännällään. No, mutta tuuletunpahan samalla itsekin. Koko viikoksi on toimintaa luvassa, mutta aloitetaan nyt vaikka eilisestä.

Käytiin Pikkaralassa mettälenkillä Muston ja Sallin kanssa. Tietysti omistajansa kera. Ai, että on niin kiva nähdä oma suttura iloisena ryntäilemässä eestaas kamujen kanssa. Salli on kova juttelemaan leikkiessään, mutta ei tainnut Saivaa haitata vaikka ääniefektit oli mukana. Musto kulki pitkälti omia polkujaan, mutta kävi kuitenkin välillä tarkastamassa likkojen touhut. Edes kurjaakin kurjempi sää ei haitannut tyyppejä. Eikä loppujen lopuksi meitä ihmisiäkään, kun puiden suojassa matka taittui. Meni niin mukavasti, että sovittiin uudesta tapaamisesta. Tai lähinnä sovittiin, että sovitaan uusi tapaaminen joskus.

Salli ja Saiva koirapuistossa ensitapaamisella.
Kuva: Emma Penttinen


Tänään käytiin Jekkulan ukkelia moikkaamassa koirapuistossa. Pari tuntia vierähti melkein huomaamatta. Saivalla ihan alkuun sattui jotain tassuun, sitä sitten arasteli siinä tovin ja vinkui jos Jekku tuli edes lähelle. Unohti kuitenkin varomisen, mutta jostain syystä Jekku oli hiukkasen pelottava. Ei ole tähän mennessä vielä yhtään koiraa noin arastellut, mutta helpotti loppua kohden. Höpö hoksasi ilmeisesti, ettei kaveri nyt niin pelottava ole. Kolmannen lappalaisen saavuttua paikalle alkoikin sitten haukkukisat. Tämän nartun kanssa Saiva leikki topakammin kuin Jekun. Sovittiin kuitenkin, että tavataan uudemman kerran, kyllä se siitä nyt kun ekat treffit on takana!

Huomenna mennään pitkästä aikaa moikkamaan Mysslaa, sekä uutta tulokasta Kleppaa. Torstaina olisi myös tarkoitus käydä islantilaisten kanssa touhuamassa, jaksaa sitten matkustaa illalla pitkän matkan. Mennään pääsiäisen viettoon Kainuuseen. Sielläpä sitten nähdään ainakin Nitaa, Pilveä ja Pepiä. Sekä Reetua, lapinporokoiraa, joka on kerran aiemminkin tavattu hyvällä menestyksellä. Saamme myös selville, mitä Saiva tuumaa mönkivästä vauvasta. Ja jos vaikka nähtäisiin Saniakin.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Match Show Hiukkavaarassa

Käytiinpä sitten mätsärissä. Tavoitehan meillä oli hyvin simppeli: että Saiva edes hiukkasen kuuntelisi minua. Kyllähän se välillä kuunteli, eikä ihan koko aikaa ollut rynnimässä toisten luo. Kuten herra sanoi: huonomminkin olisi voinut mennä. Eli herra yllättyi positiivisesti, omasta mielestä meni aikalailla niin kuin ajattelinkin. Tuomaria moikkasi ylitsevuotavan iloisesti ja antoi tunnustella hyvin. Hampaiden katselua vähän kummasteli, mutta antoi kuitenkin.

Tuomarin neuvot: treeniä vaan, niin hyvä tulee. Sen jo tiesinkin, että likka on niin sosiaalinen, että siihen auttaa vaan treenit (ja aikuistuminen). Siitä tuomari mainitsi, että jos Saiva pysähtyi, niin meinasin itsekin pysähtyä. Miehän pyrin siihen, että koiraa ei tartteisi väkisin kiskoa perässä, mutta ilmeisesti pitäisi tiukemmin pitää koira "kuosissaan." Jos totta puhutaan, niin en ollut oikein tilanteen tasalla itsekään. Ensimmäinen kerta, kun itse esittelen koiraa. Ja jouduttiin vielä ekana kehään! Oli jännä paikka itelle, kun en tiennyt käytännössä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Mutta selvittiin.
Tuloksena sininen nauha, toisella kierroksella ulos ja kunniapalkinto. Mitä se sekin taas ikinä meinaakaan.

Ps. Herran ottamista kuvista ei tullut julkaisukelpoisia.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Uusia kamuja

Rankka päivä, mutta taisi olla kivaa. Käytiin ulkoilemassa ihan urakalla, melkein kaksi ja puolituntia kului ulkosalla yhteensä. Suunnattiin nimittäin koirapuistoon tapaamaan paria lappalaista, ja kerrankin sattui paikalle varsinainen lauma muitakin koiria. Oli vilinää ja vilskettä ja meidän omistajien korvat koetuksella. Jäi siis tämä varsinainen tutustuminen näihin kahteen lappalaiseen (Musto ja Salli) hieman pintapuoliseksi, kun oli niin paljon muutakin tekemistä ja nähtävää likalla. Kaikkiahan pitää käydä morjenstamassa. Mutta noh, jos sitä vaikka käytäisiin joskus mettälenkillä, niin pääseevät kunnolla tutustumaan!

Eilen löydettiin hangesta yksinäinen jalkapallo. Ja voi elämä, kun siitä riemu repesi! Pihaan asti piti palloa potkia. Me kun välillä käydään hyvinkin myöhällä iltalenkki, jolloin voi harrastella tällaisia riekkumisia rauhassa. Saiva nautti kovasti. On se vaan aikamoinen.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Emäntä huomauttaa

Saivan nukkuessa päiväuniaan, lisäilin tunnisteita, joten nytpä tuolla sivupalkissa leijailee tunnistepilvi. Helpottaa ehkä blogista löytyvien tekstien löytymistä, mikäli jotakuta kiinnostaa jotain tiettyä juttua seurata. Että tällainen lisäys tähän väliin.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Laulava lintukoira

Paitsi ettei laulava, vaan ihan rehellisesti haukkuva. Käytiin koirapuistoilemassa ja ensi alkuun siellä ei ollu kavereina kuin harakoita. Sai tirpat muuten kyytiä! Portilla käskin Saivan istumaan (kuten tapana on), hyvä kun malttoi persaus pysyä maassa, kun näki harakat sapuskoimassa. Ja luvan saatuaan häntä putkella kimppuun. Sai likka sinne ihan oikeitakin kavereita. Parhaimpana nuori sheltti. Vanhaenglanninlammaskoira siellä oli kanssa, mutta se oli vähän turhan kova kaveri. Piti ihan piippailla ja tulla jalkojen suojiin, kun kaveri innostui välillä liikaa. Onneksi korvan haava ei auennut siinä rytäkässä.

Ilmoitin Saivan ensi lauantain pentujen Match Show'hun. Katotaas miten siellä menee, vai meneekö mitenkään. Tavoite: saada Saiva kuuntelemaan ja kulkemaan kaiken sen häiriön keskellä. Kaikki muu onkin sitten plussaa.

Saiva on muuten oppinut erään äärimmäisen hyödyllisen taidon: tunnistamaan flexin äänen. Heti unohtuu penkkojen hajut ynnä muut kun korviin kantautuu flexin rasahdus. Kiva kun koirat käyttää uskomatonta oppimiskykyään elämää tärkeämpiin asioihin.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Match Show -vierailu

Haistatin närhen munaskukkelit muka alkaville juoksuille, kun en mitään merkkiä asian tiimoilta havainnut. Joten kävimmä sitten Virpiniemen mätsärissä. Tosin ei osallistuttu, eikä menty edes sisälle seurailemaan, kun näytästi olevan niin älyttömästi porukkaa. Ois voinu alkaa vaikka ahistaa sisällä tungoksessa.

Hengailin Saivan kanssa siinä ulkosalla ennen kehien alkua ja kokeiltiin kontaktin ottamista ynnä muuta. Ja kyllähän likka alkuinnostuksen jälkeen muisti meikäläisenkin olemassaolon ja suvaitsi pariin otteeseen kuunnellakin. Hitsi kun oli heppojakin paikalla ja niin paljon koiria, ettei meinannu ensi alkuun pöksyissään pysyä. Ajattelin kuitenkin uskaltautua Saivan kanssa seuraaviin mätsäreihin, jotka tähän lähelle sattuu. Jos en väärin muista niin taisi olla jo seuraavana viikonloppuna. Voipi olla, että menee ihan plörinäksi, mutta voipi olla että meneekin hyvin, joten ei kait se auta kuin kokeilla. Toivottavasti Saikkuli muistaa ottaa korvat mukaan sinne(kin).

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Ekat juoksut vai äksyjä yksilöitä?

Jaahas, saa nyt sitten nähdä tuleeko sittenkään lähdettyä sinne sunnuntain Match Show'n edes turistiksi. Pari koiraa on tänään kunnolla rähähtäny Saiva-raukalle. Omistajien mukaan eivät yleensä kyllä rähise, ja heidän ilmeensä kyllä antoi ymmärtää samoin. Olivat hyvin hämmästyneitä. Toinen sitten kysyi onko likalle juoksu tulossa, että voisi siitä johtua oman narttunsa rähähtely. Veilankin epävarmuus yhteislenkillä voisi tästä johtua?

Että jos juoksut nyt on sitten tulossa, niin ei viitsi lähteä uroksia (ja ilmeisesti myös narttuja) kiusaamaan mätsäriin. Eikä kyllä kannata edes yrittää, jos juoksut tiputtaa korvat niin kuin Nitalta aikoinaan. Yritän kurkkia "paikkoja", kunhan Saiva tuosta taas heräytyy, mutta saa nyt sitten nähdä ottaako sieltä karvan seasta mitään tolkkua. Jos juoksut nyt edes on alkamassa. Noh, katsotaan.

Toinen rähähtäneistä koirista muuten sai revittyä likkapienen korvaa. Onneksi tuli kuitenkin vain pintanaarmuja, mutta kylläpä säikähdin kun huomasin, että korva on veressä. Kummatkin koirat siis täysin arvaamatta räyhähtivät, vaikka ensin nätisti haistelivat. Tuli niin surkea tunne itselle, kun en osannut ennakoida ja Saiva sai sen takia pöllytystä.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Loputtomasti energiaa

Minua viisaammat voisivat nyt valaista tietämätöntä; mistä nuoret koirat repivät kaiken virtansa? Reilu tunti koirapuistossa, ihmisen kärvistellessä, ei riittänyt vaan likka napottaa tuossa odottavan näköisenä välillä vaimeasti piipaten. Onneksi huomenna päästään metsälenkille Mysslan (ja islanninlammaskoira Veilan?) kanssa! Nyt ei auttane kuin askarrella tyypille aivopähkinöitä purtavaksi. Muuten se haukkuu luuta tai vielä typerämpää, jahtaa häntäänsä. Oi voi.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kasvattajakurssi

Kävinpä sitten tollasen tässä viikonlopun ratoksi. Ei van, puolittain Mysslan omistajan houkuttelemana innostuin lähtemään mukaan Kempeleessä pidetylle kasvattajan peruskurssille ja tänään sain sitten todistuksen käsiini. Henkeen ja vereen koiraihmisenä olisi toiveissa aloittaa kasvatustyö joku kaunis päivä, mutta se ei ole ajankohtaista vielä ainakaan pariin - kolmeen vuoteen.

Hyvin alkutekijöissään siis on koko homma ja kenties turhan aikaisin kävin tuon kurssin, mutta voihan sen kennelnimen hakea vaikkei kasvatustyötä heti aloittaisikaan. Enkä ajatellut sitä kennelnimihakemustakaan heti laittaa menemään. Kallis prosessi sekin.

Saiva on ensimmäinen lapinkoirani, mutta kyllä olen niin ihastunut rotuun, sen luonteeseen, sopeutuvaisuuteen, terveyteen ja ulkonäköön, että voin kuvitella kasvattavani rotua, pienimuotoisesti. Kunhan oma tilanne antaa myöden. Kovasti olen lukenut kurssilta saamaani materiaalia ja rotujärjestön sivuilta tavoiteohjelmaa ym. Tästä johtuen en tiedä aionko käyttää Saivaa jalostukseen. Paha mennä tietysti tässä vaiheessa sanomaan kun kehitys on kesken, mutta Saivahan on PRA:n kantaja. Haluanko luoda lisää mahdollisia kantajia, kun tavoite on, että sairautta ei esiinny, eikä kantajiakaan olisi. Tällä hetkellä kantajia saa käyttää, mutta mutta.

Toinen mikä olisi toiveissani omien koirien (ja mikseipä jalostuksen) suhteen, niin olisi seurakoira. Saivan kaltaisen aktiivisen harrastuskoiran lisäksi minua viehättää ns. vähällä pärjäävä sylikoira. Pilveä paljon hoitaneena olen saanut ilmeisesti pikkukoirakärpäspureman. Näiden saralta tarvitsen kuitenkin enemmän kokemusta, ennen kuin voin mennä päättämään haluanko kasvattaa. Joten voi olla, että joskus meidänkin talouteen ilmestyy joku pieni pakkaus. Mahdollisimman terveestä rodusta, kuten esim. tipsu.

Tämä nyt oli tällaista määrittelemättömän kaukaisen tulevaisuuden suunnittelua. Koskaanhan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Mennään päivä kerrallaan ja kasvatetaan ensin Saivasta kunnon kansalainen!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Saiva 7kk

Kai likka on jo noin vanha. Aika menee niin nopsaan, ettei perässä pysy! Mutta näin väitän, ja väitänpä vielä samaan hengen vetoon, että alkaa olla jo viikon vielä tuohon kuukausien päälle. Emäntä ei aiemmin hoksannut tänne blogiin kirjoittaakaan synttäripäivä-postausta, mutta parempi myöhään..

Kiloja on edelleen se 11 kg, joskus puoli kiloa päälle. Säkää en ole nyt mitannut, mutta väittäisinpä että sen saman verran edelleen. Ja eipä tuo kait tuosta enää suuremmin kasva. Tultiin juuri Mysslan luota mettälenkiltä ja painimatsista, joten nyt ei mittaaminen tule kyseeseen. Uni vei voiton heti kun päästiin ovesta sisälle.

Tällä kertaa en edes synttäripäivänä ottanu "edustuskuvia", mutta tässä suurinpiirtein synttäripäivältä iloinen kuva:

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Reissun raportti

Takaisin Oulun päässä taasen. Saivalla oli tosi hauskaa reissussa. Pääsi juoksemaan lauantaina ja sunnuntaina mökille, telmimään hetkittäin Nitan kanssa, kiusaamaan Pilveä ja tutustumaan uuteen tuttavuuteen, kaverini porokoiraan. Mökillä sai juosta ihan tietä myöten lenkillä, koska liikennettä siellä ei suuremmin ole ja tien laadusta johtuen vauhdit ovat hitaita, yksi auto nähtiin. Kauaskaan ei lähtenyt, pysähtyi tietyn matkan päästä aina katsomaan mihin jäätiin ja sitten juoksi hippulat vinkuen takaisin luokse. Yleensä Pilveä kiusaamaan tai hihnassa kulkevaa Nitaa pussailemaan..
Hanget olivat niin korkeat (kokeilin, upposin polvia myöten) ettei likkaa kiinnostanut lähteä muualle seikkailemaan.

Porokoiran kanssa meni tosi näpsäkästi. Reipas ukkeli. Välillä meinasi nylkyttää - yllätys yllätys -, mutta Saiva antoi samalla mitalla takaisin. Hyvin meni yksiin, joten jospa päästäisiin uudemmankin kerran kaveri moikkailemaan. Saiva oli niin iloinen toisen pennun seurasta! Berniä ja jämtiä ei ehditty tapaamaan. Viikonloppu on vaan niin armottoman lyhyt aika! Pääsiäisenä mennään uudestaan, joten jospa pidennetty viikonloppu riittäisi niidenkin treffaamiseen.

Autoilusta sen verran, että rauhoittanut on huomattavasti jos ajatellaan kuolan määrää. Mutta ei millään halua olla takapenkillä. Kyytsättiin paria pientä tyttöä ja aattelin, että malttaa heidän kanssa olla nätisti. Menomatkan saikin takana matkustaa, mutta tulomatkalla tytöt tuntuivat puristuvan Saivan hyppiessä päälle, että otin sitten etupenkille.
Saiva kiskoo väkisin itsensä mahdollisimman eteen, että kuulostaa tukehtuvan valjaisiinsa. Etupenkille likka sitten rauhoittui, mutta ahdastahan se oli kun ei se oikein voi keskiölläkään istua. Jalkotilaan ei asetu, kokeilin. Luulisin, että eturenkaasta lähtevä melu on liian kova, joten se pelottaa. Katsotaan, minkä ratkaisun keksin.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Koirapuistoilua ja reissu tiedossa

Saiva pääsi tänään leikkimään suurinpiirtein samanikäisen bordercollieuroksen kanssa. Oli aivan huippua katella niiden telmimistä kun meni niin mainiosti yksiin. Toivottavasti törmätään ukkeliin vielä uudestaankin. Noin kaksi ja puolituntia meni yhteensä ulkoillessa, jotenka eiköhän tänä iltana ole suht rauhallinen likka meillä.

Huomenna lähdetään käymään kotikotona Nitan ja pikkukoirien luona. Tarkoitus olisi nähdä myös kaveriani, jota en olekaan nähnyt pitkään aikaan, sekä tietenkin hänen 4 kk ikäistä porokoiraansa. Kova yritys olisi myös ehtiä käymään toisen kaverini luona, jolla on berni ja jämti. Tämä kaveri asuu rauhallisella seudulla, missä Saiva on päässyt ennenkin juoksentelemaan vapaana. Niin ja mökillä pitää toki myös käydä. Katsotaas, oisko siellä metsäpeuroja Saivan paimennettavaksi. Toivottavasti ei.

Toiminnan täyteinen viikonloppu siis tulossa. Iloista viikonloppua myös kaikille muille turrukoille ja omistajille!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Agilityhalliin tutustuminen

Niin, kuten otsikko kertoo käytiin katsastamassa Saivan kanssa, että mikäs se semmonen paikka on. Reuhattiin hallille metsälenkin kautta Mysslan ja omistajansa kera. Ajatus lähti siitä, kun M:n emäntä kertoi käyneensä koirahierontakurssin ja omistavansa jopa papereita kurssilta ja minähän innostuin niistä hakemaan kopiot. Ajateltiin siinä sitten, että miksikäs ei käytäisi kurkkaamassa hallia kun emäntä oli sinne avaimet saanut.

Ja mikäs siinä. Saivasta paikka oli ERITTÄIN mielenkiintoinen. Kokeiltiin sitten putkea useamman kerran, pari kertaa _pussia_ (kiitos Rumba, sehän siellä oli väärin) ja kerran puomia. No oikeastaan kaksi kertaa puomia, kun Saiva innostui menemään sen kerran oma-aloitteisesti. Oli erittäin utelias ja siinä mielessä onnistui tosi hyvin. Tosin tämä emännän reppana on niin onneton, ettei varmaan osannu yhtään tehdä juttuja niin kuin pitäisi, mutta laitetaan se sen piikkiin kun oli eka kerta! Pitää mennä agilitykurssille kunhan ikää tulee lisää (siis lähinnä koiralle), niin saa sekä likka että allekirjoittanut opastusta.

Tulikohan nuo esteiden nimitykset nyt ihan oikein, kun tosiaan olen lajissa 100% keltanokka. Mutta noh, pääasia että homma vaikutti Saivastakin ihan mielekkäältä. Yllättävän nätisti osasi odottaa vuoroaan, kun oli Mysslan vuoro treenata. Pari kertaa haukahti, tosin vinkui hiukkasen enemmän, mikä ei kyllä ole lähiskään niin rasittavaa kuin haukkuminen olisi. Kaivaminen olisi houkutellut suuresti kun oli niin älyttömän kiva hiekkapohja.

Heppojakin nähtiin ekaa kertaa. Ensin kummasteli jotta mitäs ne on, sitten Myssla haukkui niille joten apina matki heti perässä. Voi noita.