Lisää terveystuloksia

Tänään käytiin sitten silmä-, polvi- ja sydäntarkeissa. Piti täytellä jokaisesta tarkattavasta asiasta lappu erikseen ja muistaa laittaa kolme kertaa viiden minuutin välein tippoja silmiin. Saiva sieti tippojen laittamisen hienosti, ehkä se huomasi että eläintenhoitajaksi opiskeleva emäntä ei ole ensimmäistä kertaa silmätippapullo kädessä. Suuremmitta pulinoitta menen suoraan tuloksiin, koska allekirjoittanutta ei tällä hetkellä huvita turista liirumlaarumia.

Ensin todettiin sydän terveeksi. Yllättävän pitkään joutui kuuntelemaan sydäntä, kun Saivaa vähän jänskätti pöydällä ja läähättikin. Minulla jo jätti oma sydän yhden sykäyksen väliin, kun mielessäni kävi, että entä jos siellä joku sivuääni kuuluukin. Mutta ei sentäs. Sydämessä siis ei sivuääniä.

Seuraavaksi sitten kopeloitiinkin polvet. Eli eläinlääkäri taivutteli takajalkoja ja tunnusteli samalla polvilumpioita. Lääkäri kysäisi minulta, että olenko huomannut Saivan liikkeissä mitään omituista. Vastasin että en, paitsi sillä on ahtaat takaliikkeet. Pidin kysymystä rutiinikysymyksenä, mutta sitten ell täräyttikin, että polvilumpio ei täällä kyllä pysy paikoillaan. Mulla taisi loksahtaa suu auki. Ell selitti, että kun jalan taittaa ääriasentoon niin lumpio muljahtaa pois telauristaan eli siis pois paikoiltaan. Sitten kun lumpion laittaa takaisin paikoilleen niin se taas hetken siinä pysyy, mutta lupsahtaa lopulta taas pois. Eläinlääkäri pyysi minua laittamaan käteni lumpion kohdalle ja havainnollisti miltä se tuntuu, kun lumpio menee pois sijoiltaan. Tämän jälkeen minun oli pakko vetäistä tuoli alleni, kun tuntui että taju lähtee. Ell katsoi minua vähän ihmeissään ja sopersin jotain, en enää muista mitä. Hän sitten kokeili toisenkin polven ja totesi, että myös toisessa jalassa on sama tilanne. Polvet ovat siis kakkosen polvet.

Silmät tutkittiin seuraavaksi. Valot laitettiin pois ja eläinlääkäri tiiraili Saivan simmuihin laitteillaan. Niissä ei näkynyt mitään ylimääräistä eli silmät ovat terveet ja kirkkaat.

Olen aika yllättynyt, että pystyin pidättämään itkuni eläinlääkärin edessä ja älysin jopa kysäistä pari kysymystä polvien tiimoilta. Pidätin suurimman osan itkusta vielä odotushuoneessakin laskun maksamista odotellessa, mutta heti kun päästiin ulos niin purskahdin parkumaan. Onneksi Saiva ei ole oireillut polvia mitenkään, eikä näytä vauhtia hidastavan. Polvia tutkitaan jatkossa aika ajoin, jotta tiedetään missä mennään. Lihaskunto pidetään hyvänä, tietenkin, eikä nivelvalmisteiden syöttämisestä mitään haittaakaan ole. Agilityhaaveet joutanee romukoppaan, keskitymme liikkumaan koiran ehdoilla. Saivallehan olin myös haaveillut jälkikasvua, paljastettakoon se tässä vaiheessa, mutta vanhana piikana saa pikkutytsy pysyä. Pääasiahan nyt on se, ettei polviin tulisi nivelrikkoa eikä mokomat lumpiot haittaisi koiran elämää yhtään.

Toivoisin, että Saivan sukulaiskoirien polvia tarkattaisiin Saivan tulosten valossa. Ihan vain siksi, etten toivo tätä kohtaloa yhdellekään koiralle ja jotta ihana kotimainen työkäyttöön jalostettu rotumme pysyisi terveenä.

Edit: Hintaa tuli käyntimaksuineen kaikkineen 117,20e.

Vantaan visiitti

Tehtiinpä sitten astetta rankempi reissu eteläisempään Suomeen. Perjantaina lähdettiin töiden jälkeen ajelemmaan kohti Vantaata, perillä oltiin joskus hieman yhden jälkeen yöllä. Saiva-rukka joutui kököttämään autossa melkoisen tovin. Sitten kun ilta pimeni niin likkaa alkoi pelottamaan välähtelevät valot ja se ryykäsi etupenkille minun syliini. Koiruus siis oli takapenkillä kiinni turvavyövaljaissaan ja sen jatkokappaleessa, mutta jatkokappale oli melko pitkällä, koska Saiva tykkää matkustaa takapenkin jalkotilassa. Eli S pääsi änkeytymään etupenkkien väliin ja minä tietysti helläsydämisenä päästin onnettoman pinteestä ja otin sen syliini. Autoilu ei muuten enää ole paha nakki, pitkät matkat tietysti puuduttavia, mutta nuo pimeät yöt yhdistettynä välähteleviin valoihin ylittävät sietokyvyn.

Vantaalla oli siis tiedossa minun ja herran kummitytön pikkuveljen ristiäiset. Pojan pallerohan ei vielä Saivan päälle tajunnut, kun oli niin pieni, mutta päälle kaksivuotias tyttö oli aivan pähkinöinä. Mielestäni oli hellyyttävää miten tyttö unenpöpperöisenäkin muisti Saivan nimen ja hihkaisi koiran nähtyään "Saiva-koira!". Saiva ei edelleenkään ole aivan varma miten tuollaisen pikkuihmisen kanssa pitäisi olla, joten se aikansa ottaa paijaukset vastaan ja siirtyy sitten toisaalle. Keksin sitten (hidasälyisesti), että voisin antaa tytölle nameja, jotta hän voisi antaa niitä Saivalle ja näin Saivakin näkisi lapsen paljon mieluisempana asiana.

Yhteisen sävelen luomista

Tyttölapsonen kovasti koitti keskustellakin Saivan kanssa. Kertoili, että junaa ei tarvitse pelätä (ihan kuin Saiva olisi edes noteeraanut koko junaa) ja muutenkin jutteli kovasti pikkumustalle. Monesti piti taas tyttöä muistuttaa, että muistapa välillä antaa Saivan levähtää. Mutta minkäs toinen sille mahtaa, kun koira niin kovasti kiinnostaa. Saiva välillä aina nuoli tytön naamaa ja tyttö sitä aina vähän säikähti. Keksin sitten sanoa, että Saiva tykkää niin kovasti että se sen takia pussaa. Tämän jälkeen tyttö ylpeänä kertoili, että Saiva-koira taas pussasi. Ja halasi Saivaa. Hienosti Saikkonenkin antoi tytön itseään käsitellä, kiltti kuin mikä, hieno pieni koira.

Sunnuntaina lähdettiin aikaisin ajamaan, jotta ehditään järkevään aikaan takaisin Ouluun, joten visiitti jäi lyhkäiseksi. Mukavaa oli. Kunhan poika tuosta kasvaa niin siinäpä onkin Saivalla taas kestämistä, heh.

2-vuotias!

Musta Surma also known as Saiva otti ja täytti kaksi vee eilen 22. päivä. Nyt se on muka täysi-ikäinen, paino sanalla 'muka'. Penska se on edelleen, mutta meitä ei haittaa kyllä pätkääkään. Mikäs sen mukavampaa kuin leikkisä ja energinen koiruus. Edellisessä postauksessa olikin "virallinen" synttäriposetus, mutta tässä nyt kuva "kakusta" ja koirasta kakun äärellä.

Cesar-annos, piimää ja nappuloita

Joko saan?

Saiva sai kakun lisäksi herralta lahjaksi herkkuja ja emännältä uuden lelun: vedettävän hiiren, joka on oikeasti kissanlelu. Sekä herkut että lelu olivat ja ovat erittäin mieluisia.

Sain kennelliitolta vastauksen lonkkakyselyihini, eli miksi siis tulos oli C. Laitan suoran lainauksen sähköpostista.
"Sillä on matalat lonkkamaljakot ja hieman löysyyttä. Tästä johdosta liian pieni osa reisiluun päästä on lonkkamaljakon sisällä."

Möksällä

Käytiinpäs tuossa mökillä viikonloppuna. Onneksi sattui hyvät ilmat ja sadetta tuli vain perjantaina, illat oli jo pimeitä. Käytiin sekä lauantaina että sunnuntaina juoksuttamassa koiria saaressa ja nyt Nitakin sai juosta mielin määrin kun metsästysajat ovat alkaneet. Isäpuoleni ottikin lauantaina saareen aseen mukaan jos koirat sattuisivat ajamaan sorsia rannasta lentoon. Eipä ole Nitasta eikä Saivasta lintukoiraksi, kun mokomat ryykäsivät sorsat lentoon jo kaukaa asemiehen edeltä. Noh, Nita pääsennee hirvimetälle kunhan hirvenmehtuu alkaa ja Saivan nyt ei tarvitse intoutuakaan tämän enempää riistasta. Mukavaa oli mökkeillä, toivottavasti vielä tälle syksyä ehdittäisiin käymään vielä kertaalleen.

Verijäljenhän aioin vetää Saivalle, mutta oli niin mahottomasti hirvikärpäsiä syvemmällä metsässä ja asianmukaiset suojavarusteet uupui, joten jälki jäi vetämättä. Hirvikärpäsinho vei voiton.

Kanervikossa

Virallinen kaksi vee räpsy

Saaressa

Biegga-tyttönen

Eilettäin tavattiin aivan uusi tuttavuus, nimittäin lapinkoiraneiti Biegga (Dagolas Violetta). Ikää pikkuisella on vasta nelisen kuukautta, mutta ei korkeudessa kovin montaa senttiä häviä meidän Saikkoselle. Ai miten niin Saiva on hyväksytyn koon alarajalla.

Biegga eli Dagolas Violetta painimatsin jälkeen

 Allekirjoittanutta vähän huoletti, että miten tämä oma turjake tuollaiseen vauvakoiraan suhtautuu, kun ei olla pitkään aikaan tuollaisia nähty ja joskus aikoinaan Saiva leikki hieman turhan rajusti pienen Tatu-corgin kanssa. Mutta huoleni oli aivan aiheeton! Saivahan osoittautui vallan mainioksi leikkitätiksi, nuuskuttelujen jälkeen olisi heti pitänyt pistää painiksi (vaikka molemmat olivat vielä hihnoissa) ja kun lopulta päästiin metsään asti ja koirat irti, niin samantien kaksikko spurttasi vauhtiin. Saiva antoi Bieggan kiipeillä päällään ja roikkua karvoissa, juoksuttikin pienempäänsä urakalla. Ei ihan Biegga vielä pysynyt Mustan Salaman perässä ja ilmoittikin harmituksensa haukkumalla. Oikein reipas pennelihän tuo oli. Kovasti jo uikin ja otti kontaktia emäntäänsä. Ja rohkea penska. Saivalle luovutti kaikki kepit helposti, mutta hienosti nujusivat muuten keskenään.

Ja niitä kuvia. Oli pilvinen päivä, joten kamerani ei suostunt ottamaan vauhtikuvia. Tässä siis muutama kuva, joissa koirat oli peräti suht paikoillaan - ja salamaa oli pakko käyttää. Valtaosan ajasta vauhtia oli huomattavasti enemmän kuin kuvat antavat ymmärtää.

Biegga tuumii, että mikäs tämä itseäni mustempi olento on

"Annas mää tutkin sua tarkemmasti"

Molemmin puolista "maistelua"

Musta olento paljastui lapinkoiraksi!

Sen nimi on Saiva ja sen kanssa on kiva hammastella

Iso kiitos Bieggalle ja emännälleen seurasta! Tapaamme varmasti uudemmankin kerran, kun tytöt noin hyvin toistensa kanssa viihtyivät.

Lonkka- ja kyynärlausunto

Tänään tulla tupsahti Saivan lonkka- ja kyynärlausunnot. Eläinlääkärihän varoitteli, ettei lonkat ole priimaa eikä välttämättä toinen kyynärkään. Verratessani Saivan lonkkakuvia sen sisarusten kuviin ehdin jo toivoa, että lonkat olisivat B, mutta ne nyt ovat sitten C/C. Huippujuttu kuitenkin on, että eläinlääkärin mukaan ei lonkissa tosiaan muuta vikaa ole, kuin että reisiluiden päät ei aivan täydellisesti maljoihin istu. Kyynärtuloksista olen erittäin hyvilläni, 0/0!

Röntgenkuviahan voi halutessaan vilkaista erillisestä postauksesta. Sieltä näkyy siis myös tuo pienen pieni muutos toisessa kyynärässä, jota niin kovasti jännitin. Kiva kun siitäkin tuli nolla.

Silmät, polvet ja sydän tarkataankin parin viikon päästä. Jännitystä siis piisaa.

Musto, Salli sekä Onni-poika

Tänään käytiin tapaamassa Mustoa ja Sallia ja tällä kertaa joukon jatkoksi liittyi myös Onni kera emäntänsä. Eipä ollakaan pitkään aikaan Onnia nähty, pojanpallerolla oli kesälook päällä ja kesäisen iloinen olo taisi olla myös sisäistä, kun niin mahottomasti Saivasta ilostui. Musto ja Onni tulevat yleensä keskenään toimeen, mutta nyt Saiva ilmeisesti sekoitti sen verran pakkaa, että poikia sai välillä komentaa eroon toisistaan. Musto taitaa salaa tykätä Saivan liehittelyistä, taisi nyt ottaa tunnon päälle kun nuorempi poika tuli mustaa salamaa liehittelemään.
Kiitos kovasti seurasta!

Harjoittelua kaipaavat poseeraajat harjoittelua kaipaavan kuvaajan kuvaamana

Salli kanervikossa

Musto-poika

Salli komentaa Onnia

Onkkis ja Saikkonen

Onni

Mökkielämää ja verijälkeäkin

Männä viikonloppuna käytiin mökkeilemässä Kainuun suunnilla - missäs muuallakaan. Ei oltu kuin yksi yö möksällä ja loppuaika oltiin emännän kotikotona. Sattui valitettavasti huonot kelit, vettä satoi melkein jatkuvasti. Tästäpä syystä ei kameraan tarttunut yhden yhtä kuvaa. Jostain syystä kuvien räpsiminen harmaassa säässä sateen ropistessa niskaan ei houkuttele.

Säästä huolimatta päästiin käymään saaressa. Saiva, Nita ja Pilvi olivat koko konkkaronkka irti ja kylläpäs taas piisasikin vauhtia. Saiva-raasu on tosi reipas, kun pysyy niinkin hyvin pitkäkoipisen Nitan perässä. Nita kun pääsee vetelemään todella suuria loikkia vaikeassakin maastossa, Saivalta moinen ei onnistu ihan niin kätevän näköisesti, kun jalat on monta kertaa lyhyemmät. Saaressa on toisinaan metsäpeuroja, yleensä niitä ei pääse näkemään, kun hoksaavat meidän rantautumisen niin aikaisin, että ehtivät hyvissä ajoin uida viereiselle saarelle. Tällä kertaa melkein törmättiin yhteen peuraan. Liekö jäänyt muista jälkeen? Koirat olivat onneksi aivan eri suunnassa eivätkä peuraa hoksanneet. Peura hoksasi, että nyt on muuten väärä suunta ja lähti kohti rantaa. Heti peuran kadottua metsän siimekseen Nita jolkotteli paikalle, sai vainun ja lähti tuhatta ja sataa rantaa kohti. Saiva tuli hetken päästä perästä, nuuski maata ja pääsi joko Nitan tai peuran jäljille ja lähti myös rantaan. Missään vaiheessa ei kuulunut haukkua ja tovin huudeltuamme koiratkin tulivat takaisin. Taisi peura vetää pidemmän korren. Säikäytti kyllä. Pitää jatkossa muistaa meluta kovempaa, että metsän eläimet ehtivät ajoissa pois alta.

Verijäljenkin vetäisin. Lyhyen taasen, kun edellinen meni plörinäksi, pituutta vain n. 300 m. Kaksi makausta, joista toinen 90-asteen ja toinen loivempi. Vaikeutin roimasti valitsemalla reitin, jonka varrella on montaa erilaista maastoa, mutta Saikkonenhan meni tosi hienosti. Intoa löytyi, 90-asteen makauksen olisi voinut nuuskia tarkemmin, nyt sujahti vauhdikkaasti "sinnepäin". Puolessa välissä harhautui jäljeltä, mutta palasi itse takaisin. Juuri ennen kaatoa Nita alkoi haukkua kaukana mökin pihassa ja sekös suisti meidän likan pois raiteiltaan. Eli heti unohtui jäljen nuuskiminen eikä odottelustani huolimatta palannut itse jäljelle vaan katseli vain mökille päin. Palautin tytön sitten itse jäljelle, mutta jäljellä ei ollut kuin enää about metri, joten jäi vähän paha maku itselle, kun ei päästy enää uudelleen vauhtiin.

Pitäisi päästä useammin jäljelle, josko harjoituksen kautta tulisi varmuutta ja keskittymiskykyä. Sen nyt ainakin teen, että en ainakaan yhtään vähennä veren määrää, enkä tiputa makauksien määriä liian vähiin, jotta mielenkiinto pysyisi ajossa yllä. Ensi viikolla käydään taas Kainuussa, jolloin ainakin vedän Saivalle taas verijäljen. Tähän meidän lähimetsään en ole viitsinyt edes kokeilla jäljen tekemistä, sillä tuossa liikkuu niin paljon koiria, että hajut menisi ihan sekaisin. Pitäisi keksiä joku parempi paikka.

Pitääpä vielä tähän loppuun mainita, että sain taas tuosta eläimestä olla niin ylpeä. Äitini epäili, ettei Saiva pysy vapaana kotikodin pihassa, joka siis on ok-talo suht tiheästi asutulla taajama-alueella, naapurit heti vieressä. Lähdettiin virittämään rastasverkkoja ja päästin Saivan takapihalle vapaaksi siksi aikaa. Eikä likkaa tarvinnut käskyttää kuin kerran, kun meinasi mennä ojan yli naapurin puolelle, muuten pysyi nätisti omalla puolella, vaikkei ole koskaan ennen ollut takapihalla ilman hihnaa.

Röntgenkuvia

Saivan luusto kuvattiin tänään läpikotaisin ja kirjoittelen kokemuksesta tähän, jotta jäisi itselle muistoksi, mutta myös niille mahdollisille lukijoille, jotka eivät ole koskaan koiraansa käyttäneet röntgenkuvattavana.

Eläinlääkäri pisti kankkuun rauhoittavaa ainetta, mikä muuten kirpaisi enemmän kuin rokotukset, mutta Saiva kesti sen kuin pienen reippaan koiran kuuluukin. Sitten jäätiin "luovalle tauolle" kymmeneksi minuutiksi, mutta likkahan kuukahti jo alta viiden minuutin odottelun jälkeen. Oli jännittävää nähdä normaalisti niin valppaan eläimen vaipuvan niin syvään uneen, että sitä sai ihan rauhassa nostella ja räpeltää ilman minkäänlaista reaktiota. Nostin eläinlääkärin kanssa Saikkosen pöydälle kuvattavaksi ja sitten jätimme herran kanssa eläinlääkärin ja hoitajan työskentelemään rauhassa. Minun oli tarkoitus kysyä, että saisinko jäädä huoneeseen seuraamaan toimenpidettä, mutta jännitykseltäni unohdin, enkä sitten uskaltanut enää mennä koputtelemaan. Ehkä seuraavan koiran kohdalla jännittäisin vähemmän ja muistaisin tiedustella asiaa.

Aikamme odoteltuamme meidät kutsuttiin takaisin. Saiva retkotti reporankana lattialla alustan päällä. Se oli tässä vaiheessa jo saanut herätyspiikin, mutta nukkui kuin tukki edelleen. Katsottiin koneelta röntgenkuvat, jotka siis räpsäistiin lonkasta, kyynäristä sekä kaula- ja selkärangasta. Suomenlapinkoiran PEVISAan kuuluu lonkkien kuvaaminen, mutta nykyään kuvataan yhä enemmän myös kyynäriä. Selkärankaa kuvataan harvemmin tässä yhteydessä, eikä Saivankaan rangan kuvaamiselle ollut mitään erityistä syytä. Emäntää nyt vain sattui kiinnostamaan, jotta miltä siellä näyttää.

Laitetaanpas ensiksi kuvat kaula- ja selkärangasta. Eläinlääkäri nähnyt Saivan rangassa mitään häikkää eli terve selkä on typykällä. Selkäranka ei kuulu lapinkoiralla virallisiin tutkimuksiin, joten tulokset eivät tule KoiraNettiin näkyviin. Lonkka- ja kyynärkuvia en uskalla mennä arvioimaan kovin tarkasti, sillä ne käyvät Kennelliitossa arvioitavina.

Seuraavaksi kuva lonkasta. Lonkat eivät ole priimaa: lonkkaluiden päät eivät istu lonkkamaljoihin niin hyvin kuin voisi, mutta muuten lonkka on eläinlääkärin mukaan siistin näköinen. Sen enempää en lähde spekuloimaan, kerron tietysti tulokset kunhan ne itse saan.

Ja lopuksi kyynärät, joita jännään itse eniten. Ensin terve kyynär, jossa eläinlääkäri siis ei nähnyt mitään normaalista poikkeavaa.

Ja viimoisimpana toinen kyynär, jossa näkyy pieni muutos, jonka olen ympäröinyt punaisella. Eli siis haaleasti näkyvä "kohouma", jonka ei kuuluisi olla tuossa.

Herätyspiikistä huolimatta Saiva olisi tahtonut vain jatkaa uinumista ja hoitaja kävikin sitten herättelemässä laiskiaista viheltelyllä ja käsien taputtelulla. Siinä vaiheessa tyyppi jaksoi jopa kohottaa päätään, vaikkakin oli selvästi aivan tokkurassa ja kun allekirjoittanut lähti kohti ovea ja huutelin mennessäni "lähdetään", niin sitten se nousi ja otti jo haparoivia askeleitakin. Hetken rapsuttelujen jälkeen lähdettiin sitten hissuksiin köpöttelemään autoa kohti. Tyttörukka oli aivan pöhnässä, kielikin meni suuhun vasta kotiin päästyä ja edelleen se nukkuu. Välillä katselee ja piippailee hassua oloa.

Koko homma käyntimaksuineen tuli maksamaan 240e, plus lisäksi Kennelliitto lähettää laskun ennen tulosten saamista. Nyt jäämme siis vain odottelemaan Kennelliiton eläinlääkärin arvioita. Eläinlääkärin mukaan Saiva kyllä pötkii näillä koivilla pitkälle, eikä pieni muutos kyynärässä estä agilityn harrastamistakaan.

Kesäisiä kuvia

Eilen räppäsin muutaman kuvan Saivasta. Likka napottaa "ankkalammen" rannalla (liekö oikeasti Kuivasjärveä), yksi lempparilenkkipaikoista. Kun Saiva huomaa, että käännytään lammelle niin haluaisi pistää juoksuksi. Ja syykin tähän innokkuuteen on selvä.

Sorsat nimittäin. Saiva rakastaa sorsia ja niiden kyttäämistä. Se ei hätyytä niitä, paitsi mikäli ne eksyvät rannalle.. Ainakaan likka ei hauku niitä, toisin kuin silkkiuikkupariskuntaa, joka myös asuu tuolla vesiläntillä. Silkkiuikuista en saanut kuvaa, kun tykkäävät pulikoida kauempana. Hauskinta on, että varsinkin yksi näistä sorsista seuraa Saivaa kuin hai laivaa ja vaakkuu niin maan mahottomasti. Se tuleekin todella lähelle Saivaa ja Saiva vain katselee takaisin. Harmi, kun kyseistä sorsaa ei tämän lenkin yhteydessä näkynyt niin en saanut ikuistettua tilannetta.

Kyttäystä

Tänään Saivan kaveri Salli täytti kolme vuotta! Synttärien kunniaksi lähdettiin mustikkaretkelle, missä vierähtikin melkein viisi tuntia. Emännällä oli kova tavoite kerätä sankko täyteen, joten kamera ei päässyt mukaan ulkoilemaan. Saivalla, Sallilla ja Mustolla oli toki hauskaa, kuten aina. Kävivät pahalta haisevissa lammikoissa pulikoimassa, keräsivät itseensä pikkuruisia takiaisia ja juoksivat sydämensä kyllyydestä. Niin, mainittakoon sekin että emännän tavoite ei täyttynyt, vaan sankko jäi puolilleen.

Pitää vielä mainita sekin huomionarvoinen seikka, että erään toisen retken yhteydessä Saiva ui ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti! Saiva ui viime kesänä ensimmäisen kerran, mutta se oli putoamisen seurausta. Nyt Saiva ui damin perään, itkun kera tosin, eikä toista kertaa uinut. Mutta uipahan kuitenkin! Ja hienosti vetelikin menemään, ei mitään turhia pärskimisiä.

Huomenna onkin sitten jännät paikat, kun käydään eläinlääkärissä. Saivalta tutkitaan lonkat, kyynärät ja selkäranka. Samalla reissulla varaan ajan silmäpeilaukseen + polvien ja sydämen tutkimiseen. Lapinkoiran PEVISAan kuuluu vain lonkat ja silmät, mutta ajattelin asian niin, että kerta jotain tutkitaan niin tutkitaanpa sitten kunnolla.

Loppuviikosta lähdetäänkin sitten Kainuuseen, josko vähän mökkeiltäisiin ja huilattaisiin.