Treenivinkkejä

Tänään kävimme lappalaisporukalla hallissa treenailemassa tokoa. Mun likat oli ainoat suomenlapinkoirat, muut olivat lapinporokoiria mutta hyvin kait tuonne sekaan mahduttiin ja joukkoon sulahdettiin, vaikka oltiinkin niitä harvoja aloittelijoita.

Aloittelin Saivan kanssa ja sillä olikin reeni-intoa vaikka kuinka. Vanhemmiten ja steriloinnin myötä siitä on tullut ahneempi ja on siten helpommin motivoitavissa kuin nuorena. Vaikka kyseessä oli vapaamuotoiset treenit, niin paikalla oli silti pari-kolme tyyppiä, jotka neuvoivat toisia ja miultakin käytiin kysymässä, että tarttisinko johonkin apua. Olen joskus tännekin kirjoitellut, etten osannut opettaa Saivalle seuruuta, joten pyysin siihen vinkkiä ja sainkin hyvät ohjeet. Otettiin siis seuruuta, perusasentoa ja innokasta luoksetuloa. Hallin toisessa päässä leikitettiin koiraa, mikä oli Saivalle ensin vähän vaikeaa ignoorata, mutta hyvin se onneksi sitten taas virittäytyi työskentelyyn. Luoksetulot olivat yllättävän reippaita ja seuruun uudelleen opettelu saatiin hyvälle alulle. Saivan vireeseen olen erittäin tyytyväinen ja huolimatta pitkästä häiriötreenitauosta se käyttäytyi aivan kympin arvoisesti.

Hilpa on. Noh Hilpa on Hilpa. Se on saanut elää sikäli pellossa, etten ole sen kanssa treenannut mitään toko-liikkeitä. Ollaan otettu vain kontaktia ja osaa se istua ja just ja just mennä maahan. Eipä tuo sikäli haitannut, sillä eka kierroksella ihan vain opeteltiin olemaan hiljaa ja sitten kun oltiin hiljaa, niin otettiin kontaktia naksuttimella. Hiippa on vilkas koira ja se huomaa aivan kaiken ja reagoi usein haukkumalla (oli asia sitten pelottava tai innostava), joten tovi meni, että teinari malttoi istahtaa ja ottaa kontaktia. Jos halliin tuli uusi koira niin sille piti aina haukahdella ja heiluttaa häntää, mutta loppua kohden se alkoi oma-alotteisesti tarjoamaan kontaktia, jee.

Sitten pidettiin taukoa. Istuskeltiin vain seinän vierustalla ja katseltiin muita koiria. Hipsu oli yllättävän hissuksiin; välillä haukahti, kun toiset koirakot tekivät jotain kivaa. Eräs nainen tarjoutui pitelemään Hilpaa sen aikaa, kun kävin hetken katsomassa tunnarin opettelua, ja sitten otettiin toinen kierros. Nyt oli kaiken kaikkiaan rauhallisempaa hallissa ja Hilpa tarjosi jatkuvasti kontaktia, joten alettiin sitten senkin kanssa opettelemaan seuruuta. Kokeilin ensin josko se tarjoaisi kontaktia silloinkin kun liikutaan, että olisin sitten naksauttamalla voinut palkata, mutta Hips ei ole niin tottunut tekemään mun kanssa töitä kuin Saiva, joten en ollut yllättynyt että se keskittyi nuuskuttelemaan hallin mattoa. Seuruuta siis imuttamalla. Vähän huolettaa, että osaanko alkaa häivyttää käsiapua ajoissa, mutta jospa mie.

Juuri ennen reenivuoron loppua vaihdoin vielä koiraa ja otettiin Saivan kanssa muutama kerta sivulletuloa ennen kuin lähdettiin kotia. Minusta tuntuu, että koska Saivalle mulla ei ole tulostavoitteita, niin opettelen ensin sillä opettamaan koiraa ennen kuin opetan Hilpalle mitään. Hiipan kanssa olisi tarkoitus käydä jossain kokeessa, tai suorittaa edes BH, joten en halua pilata sitä omilla koulutusvirheilläni. Vaikka osaan koirille opettaa peruskäytöstavat ja sillä tavalla tehdä niistä kunnon koirakansalaisia, niin minulla ei ole mitään kokemusta tottisliikkeiden opettamisesta. Mutta josko tämä tästä, eihän meillä ole mikään kiire.

Ystävänpäivää

Lämpöisää ystävänpäivää kaikille karvallisille ja karvattomille ystäville!

Pärstäkertoimia

Kuvia reilun viikon takaa koirapuistosta, kun aurinkokin kehtasi välillä pilkahtaa. Ensin riehuja ja sitten naamoja.

Reilukerho

Hilippa - keppihullu

Ja erittäin edustavat seisomakuvat, toinen on masukarvojen leikkelyjen jäljiltä hieman, noh, näette itsekin. Ja toisen kuva ylivalottui (eikä se useammin paikoillaan seisonut), eikä se pelastusyrityksen jäljiltäkään näytä kovin kummoiselta otokselta. Ei koiran osalta eikä teknisesti. Koitamme ehkä joskus uudelleen, kun aurinko taas joskus paistaa ja saan kuvausassistentin.

Saiva 4v 5kk, 1kk steriloinnista

Hilpa 9kk

Suovu-Palonen

Runebergin päivä vei meidät metsäretkelle puolentunnin ajomatkan päähän Suovu-Palosen retkeilyreitille. Päivä oli harmaa, lunta oli juuri parahiksi peittämään kivikot ja erityisesti ne syvät kolot kivien välissä. Ei siis mikään paras hetki taivaltaa tuota polkua, mutta toisaalta luonnonhelmassa on aina kivaa ja mukavaa ja parasta, joten emme valita. Reitti oli paria kohtaa lukuunottamatta merkitty selvästi, onneksi oli kartta mukana niin selvittiin noista parista epävarmasta kohdastakin kunnialla.

Paljon oli jänisten jälkiä ja välillä hirvenkin, joten Saiva pysyi hihnassa, kun sille iski usein vouhotusvaihe silmään. Hilpa sen sijaan sai olla koko matkan taas vapaana ja se pysyykin tosi kivasti kuulolla ja lähettyvillä. Yhteen otteeseen piti vähän korottaa ääntä, kun pikku-likka unohtui haistelemaan jäniksen makuupaikkaa ja jäi sitten sen verran jälkeen, ettei hoksannut minne oltiin menty. Todella lupaavaa tulevaa hakuviikonloppua silmällä pitäen, tarttis ehkä reenata..

Laavu löytyi kartan lupaamasta paikasta kauniilta paikalta Lammasjärven rannalta. Hyväkuntoinen laavu, jonne edellinen kävijä oli jättänyt sytykkeitäkin ja kuivia puita sanomalehden alle. Tuolla voisi kevään kuivuttua käydä yöpymässäkin ja kulkea pitemmän kaavan mukainen reitti. Nythän kilometrejä kertyi vain 7.

Matkakumppani viritteli tulet ja itse lähdin hakkaamaan halkoja laavun taakse, joten kumpikaan ei nähnyt miksi omiaan touhottanut Hips yhtäkkiä sinkosi laavulta kuin hauki rannasta. Ilmeisesti sillä oli joku välikohtaus nuotion kanssa, nimittäin se ei edes makkaran houkuttelemana tullut lähellekään notskia. Loppuajasta sain sen edes tulemaan laavun puolelle syömään makkarapalasta, joten jospa retkikoirantaimi ei sen suurempia traumoja olisi saanut. Tulta on ihan ok varoa, mutta rajansa siinäkin.

Ps. Iski vaelluskuume..