Treffeillä

Tänään treffattiin pitkästä aikaa Mustoa ja Sallia. Vakkaripeuhukavereilla olikin useamman viikon tauko tässä välissä, joten vauhtia piisasikin sitten roppakaupalla! Kamerankin otin mukaan, kun aamulla näytti tulevan niin aurinkoinen ja selkeä päivä, mutta kun päästiin tästä keskustan tuntumasta tuonne "korpeen" niin heti tuli pilvistä. Seuraavat kuvat on otettu Muston ja Sallin kodin takapihalta, osa auringon paistaessa, osa ei.

Läskiä läjässä

Musto ja Musta Surma

Ota kiinni jos saat!

Ja saihan se

Lapinkoirat ja niiden leikit..

Saikkonen 2v ja 1 kk

Muston nassu

Joku kerjää huomiota

Salli

10 suosikkirotua

Karvahelvetissä oli kiva haaste eli lyhykäisyydessään olisi tarkoitus listata kymmenen omaa lempparirotua ja vähän kertoilla, että miksi juuri kyseiset rodut. En nyt haasta ketään tähän, mutta vinkatkaa ihmeessä jos joku lukijoista innostuu moisen listauksen tekemään.

Omat suosikkini ovat seuraavat, satunnaisessa järjestyksessä:

1. Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoirassa nyt vain on kaikki mitä koirasta haen. Se miellyttää mun silmää olemalla pystykorvainen, normaalikuonoinen, liioittelematon jne. Plus se nallemainen olemus, lempeä ilme ja monimuotoisuus. Myös luonne miellyttää, ne osaavat rauhoittua, mutta niistä löytyy myös energiaa. Ne ovat melko tottelevaisia, mutta kuitenkin sen verran itsenäisiä ja oman tahdon omaavia, etteivät ole aivan lapasia. Myös kotimaisuus ja laphalaisuus on aika tosi jees juttu.

2. Lapinporokoira

Porkkiksissa pätee melkolailla samat perusteet kuin lapinkoirassakin. Sitä jotain siitä vain puuttui, minkä valkkasin koirakseni ennemmin pörröisen version, mutta porokoira on kuitenkin sellainen kaveri, että voisin joskus tulevaisuudessa itselleni moisen ottaa.

3. Itäsiperianlaika

Kaunis koira ja luonne täysi kymppi. Jos metsästäisin niin itälaikan ottaisin ehdottomasti, mutta koska en metsästä niin en voi laikaa hommata. Onneksi kotosalla on yksi Ninnukkainen - mikä ei toki vaikuta siihen, että rotu on top10:ssäni.

4. Siperianhusky

Kuva

Jälleen yksinkertaisesti kaunis koira. Jos asuisin maalla ja minulla olisi paljon tilaa ja energiaa, niin ottaisin lauman huskeja ja niitä juoksuttaisin päivät pitkät. Siis JOS. Nyt tyydyn ihailemaan kauempaa. Upeita koiria. Alkukantaisuus on näköjään meikäläisen valinnoissa avainasemassa.

5. Japaninpystykorva

Kuva

Japaninpystykorvat on jotenkin hellyjä. Joskus tulevaisuudessa jos/kun pikkukoiran haluan niin japsi olisi varmaan potentiaalisin vaihtoehto. Yhtään en kyllä tunne, mutta luonteesta olen kyllä kuullut hyvää.

6. Beagle

Kuva

Beagle on joskus ollut meillä kotona. Heta-raukasta jouduttiin luopumaan, kun se aiheutti äidilleni niin pahoja allergia- ja astmaoireita. Heta sai uuden kodin tuttavapiiristä, mutta jäi valitettavasti melko nuorella iällä liikenteen uhriksi jänismetällä ollessaan. Baageli on varmaan ainoa luppakorvainen koira, jolla on ikuisesti paikka sydämessäni. Kattokaa ny tota pentukuvaakin! Kävin joku vuosi sitten katsomassa beaglepentuja, ettekä voi uskoa kuinka vaikea oli vastustaa kun peräti neljätoista (14) tuommoista juoksi vastaan! Heta oli muistini mukaan maailman lempein koira, joka syttyi kuitenkin jänisjahdissa.

7. Eurasier

Kuva

Ulkomuotonsa ansiosta tämä rotu kiinnostaa kovasti. Joskus olen tätäkin harkinnut itelleni, mutta jäi sitten siihen, kun en eurasiereita tunne.

8. Basenji

Kuva

Basenji on semmoinen rotu, johon ajatuksissani palaan tasaisin väliajoin. Kuuluu kategoriaan ikuinen haave, mutta ei kovan riistaviettinsä takia varmaan koskaan päädy meidän talouteen saakka asumaan. Joku tässä ruttuotsassa viehättää kovasti.

9. Bretoni

Kuva

Otetaas loppumetreillä vielä yllätysveto. Vilkas ja iloinen bretoni. En koskaan aiemmin ole tämmöisestä edes haaveillut, mutta eräässä työharjoittelupaikassani oli hoidokkina pari tämmöistä ja luonne oli niin loistava, että pääskööt nyt suosikkilistalleni.

10. Saluki

Kuva

Jos vinttareista pitäisi joku valita niin se olisi ehdottomasti saluki. Salukia huokailen myös aika ajoin, mutta toisaalta taas ei ole ihan mun juttu. Kaunis koira silti.

Kävästiin taas Kaenuussa

Tuossa viikonloppuna siis. Kuvia ei ole eikä tule, koska kamerani linssinsuojus päätti jumiutua totaalisesti objektiiviin kiinni heti alkutekijöikseen ja sain sen vasta eilen irti. Eli saatte tyytyä kuvattomaan reissuraporttiin.

Tavattiin ihmislapsia, allekirjoittaneen ja herran kummityttöä sekä tytön pikkuveljeä. Saiva ei suuremmin noista ihan pienistä vauvoista välitä. Tai no lähinnä ei noteeraa niitä laisinkaan. Saikkuli on muutenkin vieraita ihmisiä kohtaan kohteliaan välinpitämätön ja hyvin pienet ipanat eivät aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia. Kävi Saiva poikavauvan haistelemassa, kun tämä pötkötti lattiantasossa vaipanvaihdon yhteydessä. Tyttö taas kiljahteli ja välistä jahtasikin Saivaa, kun "pieni Saiva-koira" on niin mielenkiintoinen ja ihana. Mukavasti alkaa tyttö kyllä ymmärtää, että silloin kun Saiva menee eteiseen niin koira haluaa levätä ja kunhan koira tulee eteisestä pois, niin sitten voi taas nätisti silittää. Tyttö heitti aivan innoissaan Saivalle palloakin, ja surkuhan siitä sitten tuli, kun pallo hävisi sunnuntaina jonnekin eikä sitä löytynyt enää mistään. Eli mukavasti meni ipanoitten tapaaminen jälleen kerran.

Lauantaina nähtiin Reetu-porkkista mökillä. Harmittaa, kun en niitä kuvia saanut. Saivalla oli siis to-del-la paljon virtaa ja Reetu oli täpinöissään tyttöseurasta. Saikkonen juoksutti Reetua ja poikaparkaa harmitti, kun ei ketteryys yltänyt aivan samalle tasolle pikkumustan kanssa. Reetuhan onkin huomattavasti isompi kuin meirän likka, joten ei voi vaatiakaan yhtä nopeita käännöksiä. Mukava oli Reetua nähdä. Saivallakin oli hauskaa, paitsi silloin kun ReetuRöö tunki nenänsä liian tiiviisti tytön takamukseen. Mutta sellaisia ne on nuo nuoret miehenalut, kyllä ne siitä oppii. Toivottavasti nähdään pian uudelleen!

Patellaluksaatio asiaa

Jopas tässä ehtikin olla välissä pari iloista postausta. Tänään Saiva kävi siis Oulun Eläinklinikalla syynättävänä ja emäntä sai kysellä paljon tyhmiä ja vähemmän tyhmiä kysymyksiä. Polvet kopeloi henkilö, joka tulevat leikkaukset luultavasti tulee suorittamaan, onhan kyseessä kuulemma eläinlääkäri, joka on mokomia operaatioita paljon tehnyt ja täten tietää mitä tekee ja mistä puhuu.

Aluksi Saiva jännitti pöydällä seistessään niin paljon, että ell ei edes saanut patellaa luksoitumaan. Taisi tokaistakin, että eihän näissä ole mitään vikaa, mutta heti perään totesi, että odotellaanpas että koira vähän rentoutuu. Ja kun Saikkulin sain lopulta rauhoittumaan niin kyllähän ell totesikin sen, mikä jo tiedettiinkin, eli polvet on löysät. Tuomioksi tuli patellaluksaatio aste 1-2, ovat kuulema siinä rajamailla, että paha mennä sanomaan kumpi olisi oikeampi valinta. Virallista lausuntoahan ei nyt otettu, joten jalostustietojärjestelmään tulee näkyviin aiemmin todettu 2/2. Ja syykin tähän nyt varmistui. Eli kyseessä on synnynnäinen vika eli takajalkojen virheasento (jalat kiertyvät ulospäin, mikä näkyy mm. ahtaina takaliikkeinä). Luksaatio ei ole suoraan perinnöllinen, mutta alttius (esim. rakennevirheet, suorat kulmaukset) siihen on.

Edelleenkään patellat (polvilumpiot) eivät luksoidu (mene sijoiltaan) kuin tietyssä asennossa. En nyt muista tarkkaan, mutta jotain kohtaa piti vetää ja toista työntää, jotta luksoituminen tapahtuu. Kuulosti ainakin maallikon korvaan ihan hyvältä, että ei nyt pitäisi ihan joka liikkeestä lumpion muljahdella. Polvet luksoituvat mediaalisesti eli lumpio muljahtaa sisäänpäin. Ell kävi hakemassa varastostaan polven mallinnoksen ja havainnollisti ystävällisesti minulle, että mitä sieltä leikkauksella korjattaisiin.

Kuva

Toivottavasti nyt muistan kaiken oikein. Eli leikkauksessa syvennettäisiin telauraa (ei näy kuvassa) ja kiristettäisiin nivelsiteitä tukemaan paremmin patellaa. Lisäksi, koska kyseessä on jalkojen virheasento, siirrettäisiin vielä polvilumpiojännettä niin, että se kiinnittyisi alhaalla sivummalle, mikä tavallaan väkisin korjaisi virheasentoa. Ilman polvilumpiojänteen siirtämistä koko leikkaus olisi yhtä tyhjän kanssa. Hinta-arvio operaatiolle saatiin myös, kun kysäisin. Eli 600-650e per koipi. En uskaltanut edes kysyä, että sisältyisikö hintaan ihan kaikki. Ja tokihan edessä olisi kaksi leikkausta, koska eihän molempia jalkoja voi yhtä aikaa leikata. Eli edessä olisi myös kaksi toipilasaikaa.

Hoitotoimenpiteitä ei määritelty muuta kuin, että syötetään tuota Arthroflexiä ja seuraillaan noita koipia. Agilityä tai muuta tosi rankkaa ei saa harrastaa, mutta muuten samaan malliin liikutaan. Kontrollikäynti on puolen vuoden päästä, jolloin tsekataan onko tilanne mennyt huonommaksi (luksoituuko patella helpommin), mikäli polvet eivät ala ennen sitä oireilemaan (toivottavasti eivät).

Leikkaustarpeesta vielä sen verran, että ell ei vielä alkaisi leikkaamaan. Eihän operaatiota toki mikään estäisi, mutta kun polvet ei vielä koiraa itseään haittaa eikä näytä kipuilevan lainkaan, niin ell ei vielä lähtisi leikkaamaan. Jos Saikkonen olisi joku pieni ja kevyt seurakoira tyyliin chihuahua, niin luultavasti ei tarvitsisi koskaan edes leikata. Leikkaus on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin edessä näin "suurella" koiralla, koska luksoituminen kuluttaa polvea, mikä aiheuttaa nivelrikkoa. Ja jokainen voi päätellä mitä nivelrikko aiheuttaa loppujen lopuksi. Tästä syystä on tärkeää seurata tilannetta tarkasti ja puuttua siihen leikkauksella heti, kun näyttää että tilanne menee huonommaksi. Leikkaus on helpompi (ja halvempi), kun vahinkoa ei ole vielä ehtinyt paljoa tapahtumaan.

Mutta tässä vaiheessa vielä seuraillaan. Luultavasti vainoharhaisesti. Ja syödään kaurapuuroa, jotta opiskelija pystyy leikkausrahat säästämään pienestä opintotuesta. Eletään päivä kerrallaan, askel kerrallaan.

Pohjois-Karjalassa

Huh huh, reissuraporttia pukkaa taas. Viime viikkohan tosiaan oltiin Mysslan ja Klepan sekä emäntänsä luona. Meininki oli ihan normaalia, Saiva leikitti ensin Klepan ja kun Kleppa levähti, niin Saiva leikki Mysslan kanssa ja kun Myssla levähti, niin sitten oli taas vuorossa Kepuli.

Perjantaina äitini kävi sitten hakemassa meidät (minut ja Saivan) ja suunnattiin pitkästä aikaa kokka kohti Pohjois-Karjalaa. Kyllähän se vaan on niin, että oli kyseessä sitten Kainuun korpimaat tai Karjalan metsät, niin sydämessä läikähtää lämpimästi. Metsistä kun on kotoisin niin eipä nämä Pohojammaan aakeet laakeet pellot oikein mieltä lämmitä. Mutta asiaan. Pohjois-Karjalassa siis käytiin, mummoni luona majoituttiin pienessä kylässä itärajan kupeessa. Käytiin mökillä ja moikkaamassa tuttuja.

Olin Saikkosesta erittäin ylpeä, kun sen saattoi pissattaa aamusella mummolan takapihalla ilman hihnaa, vaikka naapurissa haukkui koirat. Ilman valvontaa ei saanut vapaana hillua, kun sen verran paljon kulkee kissoja ja S kovasti killeistä tykkää. Ja mummoni, joka siis ei todellakaan ole koiraihmisiä, oli hyvin otettu siitä kuinka kiltti meidän Musta Surma on. Yllätinpä mummusen lepertelemästäkin Saivalle ja mummu muisti aina minua muistuttaa, että koira pitää ruokkia.

Onko nurmi parempaa P-Karjalassa, tuumii Saikku

Onks tää hyvä pose?

Käytiin tosiaan mökilläkin. Saiva päästettiin mökkitielle vapaaksi juoksemaan. Suunnitelma oli, että S juoksisi auton edellä, mutta eihän raukka toki hoksannut, että mistä on kyse. Katseli vain kummissaan, kun emäntä istuikin takaisin nelipyöräiseen. Noh, lähdettiin hissuksiin ajamaan ja siitäkös likka suivaantui, kun hänet meinattiin jättää! Lopputulemaksi Saiva pinkoi auton perässä sen parin kilometrin matkan 40km tuntivauhtia ja mökin pihassa veti vielä loppurallit päälle. Että ei kai tuolla ihan paska kunto ole.

Lisäksi käytiin tapaamassa sukulaisteni koiria. Sunnuntaina nähtiin cairnterrieriuros Aksua, joka on tavattu joskus pentuaikoina kerran aiemminkin. Aksu on jo kuusivuotias eikä ilahtunut Saivasta ollenkaan. Mökillä kuljeskelivat kaksistaan, mutta sisätiloissa Aksu vetäytyi mahdollisimman kauas leikkisästä tyttökoirasta. Tätini luona oli suomenajokoira ja kultainennoutaja, molemmat uroksia. Jimi-kultsilla on ikää jo 14v. Kovin ihana koira, ollut mukana niin monessa. Allekirjoittanuthan vietti lapsuutensa kesät tädin huomassa serkkujen kanssa viipottamassa ja Jimi-koira oli tärkeä meikäläiselle, kun ei meidän perheessä silloin koiraa ollut. Ajokoira Elvis on nuorempi, aikuinen jo sekin, mutta tarkempaa ikää en nyt saa millään päähäni. Jimppa jaksoi kohteliaasti Saivan takamuksen haistella ja häntää heilauttaa, Saiva mielisteli vanhaa pappakoiraa minkä ehti. Kunnioitus oli selvästi suuri. Elvis oli häkissä, mutta olisi selkeästi halunnut tekemään lähempää tuttavuutta.

Elvis

Jimi-pappa, sienimetsällä kastunut

GTI-tyttö

Sellainen reissu tällä kertaa. Ensi viikonloppuna ollaan taas kerran menossa. Kummityttö on pikkuveljensä kera käymässä Kainuun suunnilla, joten tokihan suuntaamme itsekin sinne, kun lapsosia niin harvakseltaan näkee. Sehän on jo viides viikonloppu putkeen, kun ollaan tien päällä.

Pentupulinaa

Nyt kun Saiva on ylittänyt "täysi-ikäisyyden" rajapyykin, on tullut ajankohtaiseksi pohtia toisen koiran hankkimista. Omassa päässäni olen aina ajatellut, että kaksi koiraa on se ihanne. Minulle. Siitä voi toki kukin tahollaan olla omaa mieltä, että onko tällainen ajatus sitten hyvä vai huono. Kahdelle koiralle riittää kummallekin käsi, kolmannelle ei kättä enää olisikaan. Tietysti kun koiria on vain yksi, niin sille on jopa kaksi kättä.

Pennusta on tietenkin paljon vaivaa. Se pissaa lattioille ja maistelee tavaroita. Se ei osaa käyttäytymissääntöjä sisätiloissa eikä ulkoillessa. Pikkuista ei voi kuljettaa samaa matkaa lenkeillä kuin Saivaa, joka tarvitsee pitkät lenkit toisin kuin pentu. Lisäksi pennulle tekisi hyvää opettaa hihnakäyttäytyminen ilman, että se turvaa aikuiseen koiraan. Plus kaikki muutkin arkielämän kommervenkit, vihreät kompostikehikon pätkät olisivat taas mukana sisustuksessa - paitsi jos kyseessä olisi hyvin hyvin kiltti ja helppo penneli, mutta allekirjoittanut ei varmaan sellaista osaisi pentueesta valita, kun ne astetta vilkkaammat yksilöt tuntuvat omimmalta.

Toinen koira = tuplasti enemmän ruokaa, lääkärikuluja ja -reissuja. Tuplasti enemmän koirankarvaa ja harjausurakkaa. Suurin osa Saivan hoitopaikoista on onneksi sellaisia, että eivätköhän he kaksikin koiraa voisi hoitoon ottaa. Myös suurin osa reissuista, joita teemme, ovat koiraystävällisiä eli määränpäähän kaksikin koiraa olisi tervetullut.

Pentu vaatii paljon aktiviteettia, mutta niin vaati Saivakin. Tokihan Saikkonen on edelleen energinen nuori koira, mutta aktiviteetteja puuhastellessa ei siitä varmaan suurta vaivaa olisi puuhastella niitä kahdelle. Pennun kouluttaminen on myös hauskaa. Olisi taas mukava lähteä nollatilanteesta ja vältellä niitä virheitä, jotka tein Saivan kanssa. Ja pähkäillä, että mikä keino mihinkin asiaan tepsisi juuri tämän koiran kohdalla. Ja suunnitelmia olisi kiva tehdä. Tokihan voin niitä Saivallekin tehdä, mutta likkaraukan kohdalla osa suunnitelmista ei tule koskaan toteutumaan, joten uuden koiran varalle voisi niitä suunnitelmoida.

Puhumattakaan toki siitä, että toisesta koirasta olisi Saivalle seuraa. Saikkonen rakastaa toisia koiria, eikä mikään ihmisen kanssa touhuilu voi täysin korvata toisen koiran seuraa.

Opiskelumuotoni takia pennun ottaminen voisi ajoittua paremminkin. Koska olen pääosan ajasta työharjoittelussa, ja harjoittelupaikat vaihtuvat n. joka viides viikko, niin työajatkin vaihtelevat paljon. Välillä koirat saattaisivat joutua olemaan vain pari tuntia yksin, mutta välillä pidempäänkin. Onneksi herran työaika on sen verran "omituinen", että harvemmin oman alani työt siihen aikaan alkavat. Lähiopiskelujaksoille en varmaan pentua voisi mukaan ottaa. Saiva vielä menee, mutta tässä kaverini yksiössä neljäs koira olisi jo aivan liikaa. Varsinkin epäsisäsiisti pentu. Asuntola on myöskin vähän kyseenalainen paikka pienen pennun kanssa. Mutta tämäkin asia on vain järjestelykysymys. Sitä paitsi valmistun ensi keväänä eikä mikään takaa, etteikö pentu tulisi vasta silloin.

Pennussa siis riittäisi työmaata. Samoin kuin kahdessa aikuisessakin koirassa. Mutta pentu meille silti tulee. Ennemmin tahi myöhemmin.

Syksyinen mökkireissu

Ehdittiin kuin ehdittiinkin vielä tälle syksyä mökillä käymään, tosin saatetaan ehtiä vielä tämän jälkeenkin. Lauantaina ajeltiin aamupäivästä tänne Kainuun perukoille ja me Saivan kanssa suunnattiin mökille herran jäädessä katsomaan pesäpallofinaalia. Lauantaina käytiin ihan vain mökkitietä pitkin käveleksimässä ja Saiva sai taas olla pihalla pitkälle iltaan asti. Likka nauttii niin kovin ulkoilmasta. Tosin siinä vaiheessa, kun tuli pilkkopimeä ja kaikki muut olivat jo sisällä, niin piti Saivankin tulla kurkkimaan ikkunan taakse, että saisiko hänkin tulla sisälle lauman sekaan.

Sunnuntaina hurruuteltiin veneellä saareen. Kainuun korvessa liikkuu paljon metsäpeuroja ja niiden jälkiä on aina saaressakin. Yleensä ne ehtivät alta pois, kun kuulevat veneen rantautuvan, mutta mikä lie hitaus niihin iskenyt nyt. Saiva löysi heti niiden jäljet ja sai vainun. Vilkaisi meikäläistä siinä vaiheessa ja kun en komentanut luokse niin pinkaisi vauhtiin. Meni muutama minuutti ja alkoi kuulua kimeää haukuntaa. Saivahan se siellä. En kutsunut luokse, kun ei se olisi kuitenkaan kuullut, kun haukku tuntui kuuluvan toiselta puolelta saarta. Sitten läksi Nita Saivan haukun innostamana. Ja Nitallahan toki on metsästyskoirana hieman eri tavoitteet kuin Saivalla. Luultavasti Ninnukka siis pilasi Saivan paimennuksen ja ajoi peurat uimasille viereiselle saarelle. Näitä tapahtumia emme siis nähneet, mutta päättelimme peurojen jälkien ja koirien haukun perusteella. Niin ja kun tokka oli hajalla niin Saiva tuli reippaasti emännän luokse oikein iloinen virne naamallaan. Olihan tyyppi päässyt tekemään sitä, mistä poropaimen eniten nauttii.

Nyt ollaankin sitten Kajaanissa. Eilen illalla tultiin tänne Mysslan ja Klepan kotiin ja vauhtia on riittänyt kiitettävästi. Tänään allekirjoittaneella on vapaapäivä ja sitten käyn opiskelemassa kolme päivää. Katsotaan sitten, että lähdetäänkö vielä käymään Pohjois-Karjalassa mummolassa vai suuntaammeko perjantaina takaisin Ouluun.

Polvitilanteesta sen verran, että Saiva on nyt muutamana päivänä saanut Aptuksen Glyco-Flexiä. Sain pienen näytepussin lähiapteekistamme, kun siellä ei oikein muita nivelvalmisteita hyllyssä ollut. Noissa on se huono puoli, että niissä on paljon turhia ainesosia ja ne on tehty muka nameiksi, mutta näyttävät maistuvan melkoisen pahalle. Nuo "herkut" eivät riitä enää moneksi päiväksi, joten kävin ostamassa Arthroflexiä, joka on laadukkaamman oloista tavaraa kuin Glyco-Flex, mutta halvempaa kuin Cartivet. Harmillisesti noita nivelvalmisteita löytyy todella huonosti, joten Arthroflex on nestemäisessä muodossa ja täten jouduin maksamaan tyhjästä, sillä valmiste sisältää tärkeiden ainesosien lisäksi paljon vettä. Noh, tuo riittää kuitenkin joksikin aikaa ja sen jälkeen syötän Saivalle luultavasti joko Arthroflexiä tai Cartivetia jauheena.

Akuutissa eläintenhoitaja suositteli Saivalle lääkeruokia niveliä tukemaan, eli siis kuivamuonia, joissa on jo valmiiksi kondroitiinisulfaattia ja glukosamiinia, perustellen asiaa lähinnä sillä, ettei minun tarvitse maksaa erikseen laadukkaasta kuivamuonasta ja lisäravinteesta eli nivelvalmisteesta. Hänen antamiaan esitteitä tutkittuani totesin kuitenkin järkevämmäksi syöttää Saivalle hyväksi havaitsemaani Brit Carea liha yms. lisukkeineen kera nivelvalmisteen kuin omasta mielestäni laadultaan heikompaa lääkeruokaa. Kondroitiinisulfaatin ja glukosamiinin lisäksi nivelten hyvinvoinnille on hyväksi metioniini, jota on jo valmiiksi ainakin osassa kuivamuonista. Lisäksi omega-3 ja -6 ovat hyväksi, ja niitä saa erinäisistä öljyistä.

Yritän tänään varata Saivalle ajan toiselle eläinlääkärille. En ollenkaan epäile terveystarkastuksen tehneen eläinlääkärin ammattitaitoa, mutta haluan kuitenkin, että polvet tutkii myös lääkäri, joka on Oulun seudulla pätevin tilannetta arvioimaan. Katsotaan sitten, että minkä tuomion hän antaa leikkaustarpeen suhteen. Joka tapauksessahan tässä alkaa säästöurakka, kun polvileikkaukset eivät ole halvimmasta päästä eikä sitä koskaan tiedä, lasahtaako polvet viiden vuoden päästä vai vaikkapa ensi kuussa. Samalla kysäisen ell:ltä, että mikä olisi paras nivelvalmiste, Cartivet, Arthroflex vai kenties MSM-jauhe vai jokin muu.

Edelleenkään Saiva ei oireile polviaan mitenkään, kuten ei ole oireillut näinä kahtena elinvuotenaankaan. Pitäisikin kuvata videolle, että hekin, jotka eivät ole Saivaa livenä nähneet, näkisivät tuon liikettä, vauhtia ja ketteryyttä.