maanantai 3. toukokuuta 2010

Lapin reissun jälkipuintia

Nyt on palattu normaaliin päivärytmiin. Saiva uneksii sohvan vieressä puoliksi lattialla, puoliksi matolla. Ilmeisen rankka reissu ollut likallakin, nukkunut vain siitä asti kun eilen yhdeksän jälkeen illalla haettiin. Pikaisesti vain ulkona piipahdettu toimittamassa tarpeet ja sitten taas unten maille. Aamuruokaakaan ei syönyt, muutaman nappulan maistoi ja taas nukkumaan. Eiköhän illalla taas sapuska maistu.

Saivan matkahan meni niin, että ensin junalla Kemiin ja siitä autolla vielä 3-4 (?) tunnin ajo. Kuuleman mukaan oikein mukavasti meni sekä junassa että autossa. Ainakin junassa oli nukkunutkin, vaikka ensimmäistä kertaa sellaisen vempeleen kyydissä olikin.

Lapissa oli sitten luvassa telmimistä ja juoksemista. Hoitotäti naureskelikin, että Saiva on siinä iässä, että leikki maistuu vaikka väsyttäisikin, kun taas Myssla on jo rauhoittunut niistä ajoista eikä jaksa koko aikaa remuta ja Kleppa on taas vielä hieman liian pieni riehuakseen jatkuvasti. Hiihtäjiäkin olivat jahdanneet (krhm, ei se meidän koira..) ja punkki oli löytynyt likan päästä paluumatkalla. Ihmettelen vaan mistä ihmeestä se sen punkin löysi? Kiitoksia hoitotätille puutiaisen "nuijimisesta" ja terveisiä, että ötökkä on nyt hävitetty atomeiksi.

Kuulin villiä huhua, että Saiva on lomalla ollessaan syönyt hyvin vastapainona kovalle liikunnalle, niin punnittiinpa likka huvikseen tänä aamuna. Vajaa pari viikkoa sitten painoa oli n. 11,5 kg nyt 12,3 kg. Tiedä sitten miten paljon tuosta on tullut niinä viitenä päivänä, jotka Saiva oli reissussa. No, olihan tuo jo aikakin painon vähän lisääntyä, sitä ollaan odoteltukin.

Tänään kävin ostamassa punkkipihdit, jos punkkeja löytyy tulevan kesän mittaan enemmänkin. Lisäksi ostin vähän täydennystä ensiapupakkaukseen ja kyytabletteja, joita ei tarvittu vielä silloin syksyllä kun Saiva meille tuli. Itse en ole ikinä edes nähnyt kyytä luonnossa, eikä niitä meillä päin (kotikotona) liiku eikä mökillä. Ajattelin nyt kuitenkin ostaa, kun islantilaisten kanssa käydään kuitenkin ulkoilemassa ja heiltä päin kuulema luikertelijoita näkyy. Kyytabletit vähän päälle 6 euroa ja muut tarvikkeet pari kymppiä.

Kuvia Saivan Lapin reissulta seuraa perästä, kunhan niitä ensin hyppysiini saan. Isot kiitokset vielä hoitotätille ja islantilaisille!

1 kommentti:

Rumba kirjoitti...

Hyvä että on nuijittu! Ite en uskaltanu, aattelin että jää kuitenkin kummittelemaan tänne :D