Haistatin närhen munaskukkelit muka alkaville juoksuille, kun en mitään merkkiä asian tiimoilta havainnut. Joten kävimmä sitten Virpiniemen mätsärissä. Tosin ei osallistuttu, eikä menty edes sisälle seurailemaan, kun näytästi olevan niin älyttömästi porukkaa. Ois voinu alkaa vaikka ahistaa sisällä tungoksessa.
Hengailin Saivan kanssa siinä ulkosalla ennen kehien alkua ja kokeiltiin kontaktin ottamista ynnä muuta. Ja kyllähän likka alkuinnostuksen jälkeen muisti meikäläisenkin olemassaolon ja suvaitsi pariin otteeseen kuunnellakin. Hitsi kun oli heppojakin paikalla ja niin paljon koiria, ettei meinannu ensi alkuun pöksyissään pysyä. Ajattelin kuitenkin uskaltautua Saivan kanssa seuraaviin mätsäreihin, jotka tähän lähelle sattuu. Jos en väärin muista niin taisi olla jo seuraavana viikonloppuna. Voipi olla, että menee ihan plörinäksi, mutta voipi olla että meneekin hyvin, joten ei kait se auta kuin kokeilla. Toivottavasti Saikkuli muistaa ottaa korvat mukaan sinne(kin).
2 kommenttia:
Missä on mätsäri?
Hiukkavaarassa, pentujen mätsäri. Tosin en tiedä onko se jo täynnä, siihen on ennakkoilmottautuminen.
Lähetä kommentti