Käytiinpä sitten mätsärissä. Tavoitehan meillä oli hyvin simppeli: että Saiva edes hiukkasen kuuntelisi minua. Kyllähän se välillä kuunteli, eikä ihan koko aikaa ollut rynnimässä toisten luo. Kuten herra sanoi: huonomminkin olisi voinut mennä. Eli herra yllättyi positiivisesti, omasta mielestä meni aikalailla niin kuin ajattelinkin. Tuomaria moikkasi ylitsevuotavan iloisesti ja antoi tunnustella hyvin. Hampaiden katselua vähän kummasteli, mutta antoi kuitenkin.
Tuomarin neuvot: treeniä vaan, niin hyvä tulee. Sen jo tiesinkin, että likka on niin sosiaalinen, että siihen auttaa vaan treenit (ja aikuistuminen). Siitä tuomari mainitsi, että jos Saiva pysähtyi, niin meinasin itsekin pysähtyä. Miehän pyrin siihen, että koiraa ei tartteisi väkisin kiskoa perässä, mutta ilmeisesti pitäisi tiukemmin pitää koira "kuosissaan." Jos totta puhutaan, niin en ollut oikein tilanteen tasalla itsekään. Ensimmäinen kerta, kun itse esittelen koiraa. Ja jouduttiin vielä ekana kehään! Oli jännä paikka itelle, kun en tiennyt käytännössä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Mutta selvittiin. Tuloksena sininen nauha, toisella kierroksella ulos ja kunniapalkinto. Mitä se sekin taas ikinä meinaakaan.
Ps. Herran ottamista kuvista ei tullut julkaisukelpoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti