Loman vietosta

Oltiin siis pitkällä reissulla tuossa, joten blogin päivittely jäi moneksi viikoksi. Eihän sitä lomaillessa jaksa sellaisia ajatella, eikä ehdikään.

Menomatka meni yllättävän kivuttomasti. Läähätti toki, mutta ei kuolannut niin paljon kuin joskus. Eikä autoilu näyttänyt kovin nautinnolliselta koiruuden mielestä, mutta ei oksentanutkaan, eikä aivan koko matkaa kuitenkaan läähätellyt. En sitten tiedä auttoiko d.a.p. vai se, että ajettiin tällä kertaa maantieajoa, eli tasaisesti. Käytiin monesti myös juoksuttamassa koiria mökillä ja perukassa (kainuun murretta osaamattomille: perukassa = maalla), joten autoilua tuli harjoiteltua. Matkusti vähän eri paikoissa, kun annoin Saivan itse päättää paikkansa, jotta näkisin missä mieluiten on. Välillä minun kainalossa (ei kuitenkaan sylissä), välillä lattialla, välillä Nita-laikan alla. Näytti siltä, että kunhan saa omalla ahterillaan istua/maata, niin ei ole niinkään väliä onko lattialla vai penkillä, mutta näytästi olevan rauhallisempi jos vierellä oli toinen koira tai edes ihminen. Vapaaehtoisesti on ruvennut autoon hyppäämäänkin, kun joku menee edeltä, vaikkakin näyttää edelleen huolestuneelta. Tästä jatketaan niin, että ajellaan kivoihin paikkoihin, kuten koirapuistoihin. Ajattelin ottaa myös hieman siedätyshoitoa auton läheisyydessä, ilman että koiran tarvitsee autoon nousta.

Toisten koirien kanssa oleskelu meni ihan mukavasti. Veljeni koiran Sanin kanssa meni hyvin yksiin, Sani kun on itsekin vielä niin nuori ja pentumainen. Kovasti painivat, hyvä kun malttoivat välillä levätä. Nitan kanssa meni myös ok. Ensimmäisinä päivinä laika ei oikein meidän tytölle lämmennyt, mutta alkoi sitten leikkimäänkin sen kanssa. Eihän se kyllä enää niin pitkään paininut kuin nuorempana, kun on nykyään muka niin vanha ja aikuinen (3v.). Metässä juoksennellessa jätätti tuota meidän palleroa umpihangessa mennen tullen. Saiva muisti välillä käydä meitä ihmisiäkin metsäreissuilla katsomassa vaikka toinen koira olikin mukana. Käytiin metässä myös niin, ettei ollut muita koiria, niin silloin ei hävinnyt näköpiiristä kertaakaan.

Chihut eivät niinkään Saiva-paralle lämmenneet. Pilvi on aina ollut sellainen, että ei siedä yhtään tuollaisia "vauvoja", Pepi taas... noh, Pepi on Pepi, jonka elämä on ollut niin vaikeaa, että en ihmettelekään. Pariin otteeseen Pilvi repi tuolta karvatukkoja irti, mutta ei sen kummempaa. Kirsun alle tuli myös pikku haava, kun likka ei hoksannut, että laikalla on suussaan nahkaluun palanen ja meni liian lähelle. Hampaita on myös lähtenyt vaikka kuinka. Ensimmäinen kulmahammaskin irtosi eilen, sen sain jopa talteen ennen kuin kukaan ehti sitä syömään.

Yksinoloa ei pystytty siellä kuin pariin kertaan harjoittelemaan. Se oli käytännössä mahdotonta, vaikka olisinkin halunnut sitä kokeilla enemmän. Täällä sitten taas tiukka harjoittelu käyntiin.

Saiva on nyt 5kk, eli iso tyttö jo. Tänään olisi tarkotus kuvia ottaa, kunhan muistaisi. Vaihdettiin pakon sanelemana penturuoka jo aikuisruokaan, kun penturuoka pääsi loppumaan! Pienellä paikkakunnalla kun ei ole eläinkauppoja, ja vaikka ajettiin vähän suuremmalle paikkakunnalle, niin siellä oli eläinkauppa juuri lopettamassa eikä ruokia ollut enää jäljellä! Eli vaihdettiin niin pikkuhiljaa kuin oli mahdollista penturuoka Nitan sapuskaan. Ihan hyvin masu sen kesti, mutta sen verran kävi löysällä, että ei enää hirveästi Nitan nappuloista perusta. Herra lähti juuri ostamaan kaverille omaa aikuisruokaa. Kanaa paistoin juuri äsken niin hiljalleen vaihdetaan kokonaan aikuisruokaan. Täällä kämpillä oli vielä hiukkasen jäljellä vauvanruokaa, niin se siinä seassa syötetään loppuun. Niin ja voisi päiväateriaakin alkaa pienentelemään, niin pääsisi siirtymään kahteen ruokintakertaan.

Uutena vuotena oli herran kotona, koska meillä paukutultiin pihassa raketteja. Herra sanoi Saivan säikkyneen paria rakettia pissireissulla, mutta kun oli hoksannut, että ei ne päälle tule niin oli rauhoittunut. Sisällä ollessa ei ollut paukuttelusta suuremmin välittänyt. Vingahtelevia raketteja tai tavallista suurempia paukahteluja oli kuulostellut.

Ps. Oli muuten ihana, kun sai koiran välillä juoksunaruun takapihalle. Viihtyi siellä niin hyvin, tunnin taisi lauhemman kelin sattuessa jopa siellä olla. Hyvin tyytyväisenä. Mekin tarvitaan!