Saivallahan on ollut vaikeuksia tuon autoilun kanssa, mikä on ilmennyt haluttomuutena mennä autoon ja kauheana kuolan määränä, sekä kerran oksentanut. Ollaan päästy pahimmasta yli, hyvä me! Hyppää itse autoon eikä kuolaakaan enää koko penkkiä märäksi, vaikka läähättelee kylläkin ja sitä kuolaakin siinä sitten tipahtelee välillä. Auton avaimet kun kilahtaa, niin silloin menee piiloon pöydän alle tai nojatuolien taakse. Sieltä sitten kurkistelee kun huudellaan. Kyllä se sieltä sitten tulee, mutta vähän sillä ilmeellä, että eihän kuitenkaan autoon mennä. Tämä, että avaimen kilahdukset jo laukaisee huolestuneisuuden, huomattiin vasta joitakin päiviä sitten ja sitä on nyt alettu hoitamaan siten, että lenkillekin lähtiessä avaimet otetaan mukaan. Jospa se siitä helpottaisi.
Lyhyitä matkoja ollaan ajeltu ja vain kivoihin paikkoihin. Syliin haluaisi tuppautua, mutta uskoo kun tarpeeksi monesti kieltää. Takana ei haluaisi olla, eteen pitäisi päästä. Mutta paremmin se homma nyt kuitenkin menee ja jospa se vielä paranisikin. Saataisiin ainakin yksi ongelma kokonaan pois päiväjärjestyksestä.
Tähän loppuun täytyy kuitenkin vielä tunnustaa, että en ole joka ajolle laittanut turvavaljaita, hyi minua. Lupaan parantaa tapani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti