lauantai 12. joulukuuta 2009

Saiva 4kk

Saiva on tänään jo niinkin vanha kuin 4 kuukautta. En saa otettua kuvia, kun olen yksinään tämän päivän koiruuden kanssa. Tai no kuviahan saa otettua, mutta ei sellaista seisomiskuvaa minkä haluaisin ottaa. Pitää ottaa sitten huomenna.

Ollaan tänään laiteltu pikkuisen joulua. Koristelin siis muutamalla joulukoristeella kämppää, saa riittää tälle joulua tuo määrä. Saiva lähinnä riehui menemään, pureskeli muun muassa rikki erään muovisen tiu'un. Siitä viisastuneena nostin joululaatikon turvaan pöydälle.

Annoin tässä myös eräs päivä Saivalla keitetyn kananmunan. Jep, kokonaisen ja senhän se söi kokonaan kunhan oli aikansa sitä pyöritellyt pitkin olohuoneen lattiaa. Aiemmin on saanut kananmunaa pieniä annoksia raakana, ihan testimielessä ja ajattelin nyt syystä ja toisesta, että kyllähän sille kokonaisen voi antaa. Pyh, likkahan oksensi sen ulos ja kaiken muunkin mitä masussa oli. Laikalle ja chihuahualle syötetyt "uutuudet" eivät ole aiheuttaneet mitään, mutta tulipahan nyt muistutus, että jokainen koiruli on yksilö. Saa nähdä maistuuko kananmuna enää pikkuiselle.

Ja vika pentukerho-käynnillä oli puhetta hampaiden vaihtumisesta ja ajateltiin siinä herran kanssa, että saa nähdä milloin tuolla lähtee ensimmäiset, kun ei ole vielä lähtenyt. Olikohan jopa samainen ilta, kun satuin kurkistamaan Saivan suuhun ja kas! kaksi hammasta puuttui. Ei olla kyllä mitään huomattu, eikä vertakaan ole näkynyt missään. Mutta sattuipahan somasti.

Eilettäin iltalenkille lähtiessä tuli taas russelityttö pihalla vastaan. Eipähän tarvinnut taaskaan ite vaivautua Saivan kanssa pallonheittotuokioon eikä lenkitykseen.

Ei kommentteja: