tiistai 15. joulukuuta 2009

4kk kuva ja yksinolon hankaluutta

Tässä on nyt sitten vihdoin kuva 4kk ikäisestä Saivasta. Ei meikäläiseltä löytynyt tarpeeksi intoa eikä jaksamista ottaa niin paljon kuvia, että väkisin olisi löytynyt joku hyvä seisomiskuva (ei pitänyt häntää ylhäällä), joten tässä Saiva nyt sitten istuu. Säkä taitaa olla sellaiset 37cm, mikäli mittaustulokseen on luottaminen, joten pikkuinen se likka on.



Sitä tässä ollaan nyt ihmetelty, jotta viime viikolla yksinolot meni todella hienosti! Kolmekin tuntia meni nukkuen. Alkoi nukkumaan kun lähdettiin ja heräsi kun tultiin, mitään ei oltu revitty. Joka päivä jäi yksin vähintään tunniksi. Sunnuntaina ja maanantaina tuli sitten takapakkia. Kuunneltiin mp3-soittimesta ulvontaa ja haukuntaa. Pöydältä oli saanut tavaroita alas ja ne tuhottua ym. Tänään oli sitten vain todella lyhyttä aikaa yksin, ne meni kyllä ok. En muuten näin kovasti stressaisi asiasta, mutta kuten aiemmin olen todennut, valittaja valittaa pienemmästäkin metakasta. Tässä nyt sitten odotellaan seuraavaa isännöitsijän kirjettä tai toivotaan, että kirjoittamani kirje valittajalle on tehnyt tehtävänsä, eikä taas heti hermostu. Hitsit kun ei voi tietää, mikä on valittajan nykyinen suhtautuminen asiaan. Tänään olen jo kovasti toivonut lottovoittoa (en edes lottoa), jotta saataisiin ihan oma talo. Pääsisi tuostakin murheen kryynistä.

Mietin, että voiko kyse olla johtajuusongelmasta? Jo tämän ikäisen kanssa? Alkoi niin yhtäkkiä tuo ulvominen. Eikä meidän läsnäollessa ole kokoajan jalassa kiinni seuraamassa tms. Lenkeillä iskee usein jarrut pohjaan, eikä tottele käskyä tulla. Lenkkien pituudesta ei kyllä ole kiinni, tekee tätä lyhyilläkin pätkillä ja virtaa kyllä riittää. Ajattelin varmuuden vuoksi ottaa tiukemman linjan huomioimattomuuden kanssa. Tähän asti olen huomannut kaverin esim. aamuisin kun on tullut nuolemaan käsiä ja tietokoneella istuessani olen saattanut rapsuttaa hiukan, jos on tullut kinuamaan. Tästä eteenpäin näin ei huomiota kyllä heru! En kyllä tiedä, mitä sitten keksin jos ei nopeasti ala tuo ulvominen loppumaan. Koska valittaja ei tunnu olevan kärsivällisimmästä päästä, niin pitäisi nopea ratkaisu tuohon keksiä.
Kyllähän minä nuo dapit ja kukkauutteet ym. tiedän mutta kun silti ahdistaa jos tuo valittaja vaan valittaa eikä usko, ettei tähän ole salamaratkaisua.

Aikoinaan laikan ja chihuahuan kanssa ei ollut mitään ongelmaa, laika on niin itsenäinen ja paikkansa laumassa tunteva, ettei ole sitten ihan vauvaiän itkenyt perään. Chihu vinkui ja ulvoi sen yhden ainoan kerran, jolloin jouduttiin jättämään se moneksi tunniksi ilman kunnon valmistumista, eikä sen jälkeen ole ulissut eikä kyllä tuhonnutkaan mitään. Joten ei ole kokemusta tällaisesta yksinolemisen vaikeudesta. Oi voi ja voi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KatjaV Sievä on Saivastakin kasvanut ja kyllä korkeuttakin on jo kivasti. Hyvin on vielä aikaa kasvaa. Eikä olisikaan pahitteeksi jos ei ihan emänsä korkeuksiin kasvaisikaan :)

wind-up toy kirjoitti...

Niin kyllähän se vielä siitä kasvaa :) Ja aika neiti se on, välillä ei ruoka kelpaa, dieettiä saattaa pitää parin ruokailun verran mutta johan sitten alkaa taas maistumaan :D

leila kirjoitti...

Aika harvoin yksinolo-ongelmat johtajuusongelmista johtuu, enkä usko, että ainakaan vielä pennulla. Huomioimattomuus sopii parhaiten sellaisille koirille, jotka haluavat huomiota kauheasti ja alkavat ihmetellä sen loppumista sekä kokevat siksi sen vähänkin huomion suureksi palkkioksi ja alkavat tavoitella sitä. Muille se tekee usein vain päinvastaisen vaikutuksen, koira välittää entistä vähemmän huomiosta ja tulee yhä itsenäisemmäksi, kun ei häntä kerran huomata. Pentuaikana varsinkin se hyvän suhteen luominen on niin tärkeää, etten lähtisi huomioimattomuuteen.

Onko teillä aina samat rutiinit jättäessä Saivan yksin? Onko niillä päivillä ollut jotain eroa (liikunnan, aktivoinnin, rutiinin, käytöksen jne. suhteen), jolloin jää haukkumaan verrattuna niihin, joilloin on hiljaa?

wind-up toy kirjoitti...

Niin itekin oon tässä aatellu, että ei se varmaan johtajuudesta ole kiinni, nyt kun tarkemmin oon asiaa ajatellut. Ehkä ennemmin se on vaan sitä rehellistä ikävää. Eikä olla lähetty siihen huomioimattomuuteen kuitenkaan vaikka uhkailin, en pystynyt kun tuo on niin lutunen ;)

Samat rutiinit ollaan yritetty kyllä pitää. Aamulenkki semmonen haistelukierros vaan ja eikä remuta aamuisin ikinä. Oon yrittäny miettiä onko jotain mitä oltaisiin tehty toisin, mutta kun ei keksi! Päivärutiinit aika samanlaisia siis, aamuisin ei olla ikinä oltu aktiivisia. Aina ei kyllä tismalleen samaan aikaan lähdetä pois, mutta muuta ei keksi, jos en sitten tiedostamatta tee jotain "väärin"?