Pellosta hurautin sunnuntaina 22. syyskuuta vielä Syötteelle. Matkalla oli paljon poroja ja muutenkin nähtävää, kun en ole tuota tietä ikinä aiemmin ajellutkaan. Perillä olin vasta hämärän aikaan ja vastassa minua oli Anna ja islanninlammaskoirat Myssla ja Kelmi. Treffattiin Iso-Syötteen laella ja käytiin lyhyt huippulenkki laumautumassa ennen mökille siirtymistä.
Maanantaina lähdettiin sitten retkelle ja kohteeksi valikoitui Pyhitys.
Huipulta avautui varsin kivat eteläisen Lapin maisemat. Ja saatiin olla rauhassa näin varsinaisen sesongin ulkopuolella. Eikä taida tämä kuulua muutenkaan ihan vilkkaimpiin reitteihin. Valittiinkin omat retkemme sen mukaan, että joutuu hieman ajelemaan (paikoin melko mielenkiintoisessa kunnossa) olevia teitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti