Syksyn retket osa III: Poroaita

Ystävä oli taannoin löytänyt vanhan poroaidan tolskatessaan pitkin tunturien kupeita ja hän saikin idean, että voitaisiin käydä siellä. No ei kun eväät reppuun ja matkaan! Oli todella kaunis reitti, eikä yhden poron lisäksi nähty ristinsielua (ok, poroaidan raoissa joku oli pitänyt majaa kakan määrästä päätellen). Uhkaavat pilvetkin vain uhkailivat.

Ai että minä rakastan näitä maisemia! Kattokaa nyt!

Mönkijäura meidät johdatteli kivisen aidan luokse.

Mis sie tarvit porokoiraa, täs on siul sellane!

Aidalta paarustettiin takaisin päin puron penkereelle evästelemään. Madokas nautiskeli omaa ateriaansa.

Aivan ihania retkiä. Hirvittävä kaipuu tuonne, mutta ehkä taas joku päivä. Kiitos Emma vielä, kun otit meidät völjyyn!