sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Syksyn retket osa IV: Jaipaljukka

Pohjoisesta paluun jälkeen olin viikon kotosalla - tai oikeastaan kävin Kuhmossakin viikonloppuna. Aloitin työt uudessa (mutta kuitenkin tutussa) paikassa, mutta lyhennetyllä viikolla niin, että pääsin lähtemään Pelloon ystävän luokse.

Vanha tuttu Oulun ajoilta vaihtoi maisemaa ja Pellossa meidän vastaanotti Elina ja Tui. Saivan nuoruuden kamu Niuniu oli hoidossa, ja näiden kolmen lapinkoiran laumautuminen sujuikin ihan mukavasti. Tuita epäilytti Saiva hieman pidempään, mummeli kun sille alkuunsa vähän möyrähti, vaikka heti sen jälkeen yrittikin kaveerata.

Oltiin myöhään perjantai-iltana perillä, vaikka olinkin lopettanut työt ajoissa. Pitkä matka on pitkä matka, ei se muuksi muutu, joten ei ehditty tutustelulenkkiä kummempaa silloin. Ja toki ihailla vähän tähtitaivasta! Pienen kylän etuja, kun on olemattomasti valosaastetta. Suunniteltiin pitkä retkipäivä lauantaille, varsin kunnianhimoinen jopa! Ensimmäinen kohteemme oli Jaipaljukka. Varsin kiva reitti se olikin.









Miss Tui
 Maisemapaikalla kannatti pyörähtää.







Kurulla pysähdyimme evästelemään pientä välipalaa ja nuoriso-osasto leikkimään.













Ei kommentteja: