Superjänskä päivä

Tästä tulee sitten vietävän pitkä postaus kuvineen päivineen, ihan vain varoituksen sanana kaikille, jotka erehtyy lukemaan. Eilen käytiin nimittäin kolmen jiin Kajjjaanissa. Ohjelmistossa oli ensinnäkin aamusta eläinlääkärissä käynti, molemmille rokotukset ja passit, syksyn mahdollista (toivottavasti toteutuvaa!!) reissua silmällä pitäen. Aulassa tytöt nuuskuttelivat ensin ja rauhoittuivat sitten miun viereen odottamaan omaa vuoroaan. Hilpa ei ollut malttanut pissata eläinlääkäriaseman ulkopuolella, joten hieman jänskätin tulisiko pissat sisälle, mutta pelko osoittautui turhaksi. Alkaa olla jo melko hyvä pidätyskyky pikkulikalla (täällä kotona kolmen viikon sisällä lattialle on tullut kaksi pissaa). Siinä odotellessa käytin likat puntarilla. Saivan paino 13,5 kg ja Hilpan 7,3 kg (korkeutta n. 37 cm). Sopivia tyttöjä molemmat.

Saiva jänskättää nykyään eläinlääkärillä kovasti, koska sen polvia on luksoitu niin monta kertaa, eikä toimenpide hyvältä tunnu. Aulassa se on aina rento itsensä, mutta toimenpidehuoneessa jännitys iskee päälle ja sitten läähätetään ja pahimmillaan jopa täristään. Nyt se oli yllättävän rento, mikä oli todella mukava juttu. Kirkkain silmin tillosteli katsella ympärilleen, ei läähätellyt tai muuta, ja vasta pöydällä seisominen vähän huolestutti. Sydänäänet olivat kuulema hienot ja piikkikin meni perille asti huomaamatta, ja mikä parasta: huoneesta ei ollut kiire pois. Seuraava eläinlääkärikäynti onkin sitten kurjempi, kun syyskuun alussa käydään ortopedin pakeilla. Voi miun raasua.

Hilpan vuoro oli sitten Saivan passin kirjoittelun jälkeen. Pöydällä piti hyöriä ja pyöriä ja tutkia, että missäs sitä nyt ollaan. Hyvät sydänäänet oli naperollakin, joten ei kun piikkiä niskaan. Kiva ell-täti antoi nameja pöydälle, joten ahne porsas edes huomannut toimenpidettä. Hilpallekin kirjoitettiin passi. Käynti tuli maksamaan 89e per kirsu. En hoksannut kysyä paljonko rokotukset ois yksinään kustantaneet, mutta kaveri kertoi myöhemmin, että pelkkä nelosrokote ilman rabiesta oli maksanut 50e, josta voinee jotain päätellä. Ei oo halpaa, ei.

Kaverini sitten tulla tupsahti aulaan ja sai riemukkaan vastaanoton molemmilta koirilta. Saivalta ehkä vielä potenssiin kymmenen, kun oli kerta tuttu ihminen. Tästä siirryttiin ulos, kukkaroni itkettyä ensin verta, missä tapasimme islantilaiset Mysslan ja Kelmin. Kohtaamiselta ei ääntä puuttunut ja Myssla oli sitä mieltä, että Hilpa vois painua pitkälle sinne mistä tulikin, joten rouva joutui autoon jäähylle Kelmin jäädessä tutustumaan lappalaisiin. Kelmi-poitsu on hieman alle kuukautta nuorempi kuin Hilpa ja tyypit pistikin painit heti pystyyn.

Huomioikaa tassut, jalka ja polvi. Loistava kuva!

Mysslan päästyä jäähyltä (urrasi vieläkin Hilpalle, mikäli Hips tuli liian lähelle, mutta oli muuten rauhallisempi) siirryttiin sitten kävellen katsomaan heposia. Ne on Saivalle niin tuttu juttu, ettei se noteeraanut kaviokkaita juuri ollenkaan vaan oli lähinnä sitä mieltä, että matka jatkuu, tää on jo nähty satoja kertoja! Hilpakin on heppoja nähnyt pikkupentuna, mutta tuijotteli niitä kuitenkin kovasti ja pari kertaa taisi pöhähtääkin, mutta rauhottui sitten vain katselemaan.

Emännälle tutut pollet

Sitten siirryttiin katsomaan kyyttöjä. Lehmät eivät paljoa meistä kiinnostuneet, mutta hiehoista saatiin seuraa. Näitten kohdalla sitten Saivastakin lähti ääntä, kun ei aiemmin ole lehmiä nähnyt läheltä. Hilpakin pöhähteli, mutta kivasti molemmat sitten otti kontaktia ja saivat namipalkkaa rauhallisuudesta ja yhteydenpidosta emäntään.

Äpyjä

Hiehot

Kyytöt on ♥

 Ja näin sitä rauhoituttiin nautojen läheisyyteen. Hyvä tytöt!

Vanhan laitumen puolella päästettiin kakarat juoksemaan, kun näytti virtaa riittävän. Isot joutuivat olemaan hihnassa, koska Myssla oli edelleen varsin kiinnostunut kyytöistä taustalla ja havaitsemani rusakko laitumen toisessa reunassa ei varsinaisesti houkutellut päästämään saalisviettistä Saivaa irti. Saikovskia kyllä selvästi harmitti, kun naperot rallasi ympärillä. Epistä!

Yksi vai kaksi pentukoiraa?

Iih! Tyttöbasilleja!

Ulkoilurupeaman päätteeksi siirryttiin Mysslan ja Kelmin kotiin, joka on kerrostalossa. Hilpallekin tuli siis liukkaassa rappukäytävässä kulkemistreeniä, eikä ollut oudosta pinnasta moksiskaan. Mainiota! Kakarat pisti taas ranttaliksi, vaikka tarkoituksena oli, että koirat tirpaisisi päikkärit. Hyvän tovin ne riehuivat menemään, mutta lopulta tuli uni. Koirien herättyä suunnattiin keskustaan asioille, mutta matkalla pysähdyttiin linnanraunioilla kuvailemassa (ja penikat sai taas vaihteeksi painia).

Ensin pikkupoikia- ja tyttöjä. Kelmiys.

Hiippakin.

Ja kaverikuvatukset. Saiva ja Myssla.

Kelmi ja Myssla.

Omat tytöt Hips ja Saiks.

Sitten kaikki koirat samassa kuvassa. Tässä making offia.

Ja tämä kuva kertoo, mitä Saiva teki sillä välin, kun toisia "viriteltiin". Höpsykkä. ♥

Tulihan se sieltä!

Ulkonakin kokeiltiin.

Mutta jopa Saivan huomio alkoi herpaantua.

 Matkalla seurueemme keräsi paljon katseita ja kiva, että muutama ihminen myös pysähtyi koiria rapsuttelemaan ja juttelemaan. Luultiinpa Hilpaa myös akitaksi, sen lisäksi, että sen mustalle naamiolle naureskeltiin ja väritystä ihailtiin. Käytiin Eläinplaneetassa pällistelemässä ja makustelemassa myyjän antamia herkkuja, ja siitä siirryttiin Mustiin & Mirriin.

Putiikissa Saivan nyloninen monitoimihihna sanoi, että rits. Olen jo pitempään katsellut, että ompeleet ensimmäisen D-lenksun kohdalla eivät enää suoranaisesti vakuuta, mutta nyt se sitten antoi periksi niin paljon, että lenksu seilaa hihnaa pitkin parinkymmenen sentin matkalla. Periaatteessa käyttökelpoinen siis, mutta ei kovin luotettava vehje enää kuitenkaan. Taisipa tuo jotain 2,5-vuotta palvellakin päivittäisessä käytössä, joten eiköhän jouda jo eläkkeelle. Ostinpa sitten molemmille hurtille Hurtan hihnat tarjouksesta. Kaksi pyöreäpunoksista monitoimiremmiä maksoi yhteensä 25e. Ei pahakaan hinta. Hilpa tosin saa vielä kulkea ultrakevyessä pentuhihnassaan, kun sen verran painava lukko oli tuossa(kin) monitoimiremelissä. Lisäksi ostin kaksi hirvennahkaista puruluuta, jotka on melko kalliita ja Saiva ei ainakaan nuorempana suuremmin innostunut moisesta ja sen taisikin Nita loppupeleissä syödä. Hilpa on ottanut astetta järeämmän luun mielihyvin vastaan ja kyllä Saivakin näytti toista järsivän, joskaan ei yhtä suurella intensiteetillä.

Paluumatkalla haettiin nälkäisille emäntäihmisille roskaruokaa ja käppäiltiin kämpille syömään. Koirat sippasivat heti sisälle päästyään (todettuaan ensin, ettei hampurilaista heru). Hetken unosten jälkeen lähdettiinkin sitten kotimatkalle. Meillä oli mukava ja tapahtumarikas päivä, kiitos vaan asianomaisille, kun saatiin käydä kylässä. Erityisen kivaa oli, että Hiippa sai välillä penturiekkuseuraa.