Laahtanen

Käytiin (muistaakseni) 30.7. Ristijärvellä retkeilemässä Hilpan kasvattajan, Muston, Sallin ja Vannin kera. Retkipaikaksi valikoitui 7 kilsan lenkki, joka kiersi ympäri Laahtasen. Erittäin helppokulkuinen reitti, joka ei tarjonnut mitään mainittavaa nähtävää järvimaisemiin tottuneelle. Pieni pätkä kuljettiin kapealla kaistaleella järven ja rautatien välissä, mikä ei ollut lainkaan kivaa. Lisäksi käveltiin läpi leirintäalueen, joka sekin sijoittui järvenrantaan, ja äänet kantautuivat selän yli korviimme myös toiselle puolen järveä. Mitään erämaafiilistä retkestä ei saanut, mutta muuten oli kiva reissu. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja sai Emmakin katsella ajan kanssa, että mihin suuntaan sijotuspenska on kehittyny.

Retkiseurueella oli hankaluuksia löytää lähtöpaikalle. Reippaat retkikoirat odottelivat kärsivällisesti. Hilpa meinasi ensin riekkua levottomuuttaan, mutta katsoi sitten mallia kokeneemmasta ja istahti tarkkailemaan ympäristöään.

Vihdoin saapui retkiseurue ja siitäkös ilo irtosi! Hilpalla siihen malliin, että ilopissa lirahti kasvattajatätin autoon. Ups.

Iiiihhana Vanski-täti!

Se sekosi äitylin nähdessään

Saivan tyypillinen tervehdysmuoto

Salli-äiskä ja Hilpa-tytär

Miulla oli järkkäri alkumatkan syvällä repussa sateen takia, mutta Emmalla oli onneksi pikkukamera mukana ja kaikki alla olevat kuvat on Emman ottamia.
Alkumatkasta kuljettiin Saivan kanssa edellä. Hilpa kulki pitkälti meidän kanssa, mutta välillä käväisi katsomassa, että kaverit on mukana.

Saiva näki teeren tai jonkun vastaavan eikä meinannut rauhoittua sen jälkeen, joten vaihdettiin järjestystä ja kuljin loppumatkan Emman perässä. Rauhoittihan sekin innokkaan pikkumustan.

Mun ottama kuva

Ehtiväinen Hiippa päätti mennä puusilloille, joita pitkin olisi saanut tehtyä lyhyemmän retken. Ja keskivaiheilta siltaa pääsi hyppäämään ihan omalle pienelle saarelle!

Hubaa!

  Mutta sitten iskikin hätä, kun eihän pehmeältä suoalustalta päässyt pikkukoira hyppäämään takaisin sillalle. Itku pitkästä ilosta.

Ja emäntäihminen kiiruhti hätiin. Salli ja Saivakin kuuntelivat huolestuneina, että mitenhän tuossa penikalle käy.

Turvaan pääsi, kunnes joutui uuteen pinteeseen. Vesipeto syöksähti uimasille, eikä rannalle nouseminen niin helppoa ollutkaan. Omin avuin onneksi nyt pääsi, ei tarvinnu meikäläisen kokeilla, että miten syvälle suomätäs upottaa.

Hetken (sekunnin) mietinnän jälkeen "kuivauduttin" ja syöksyttiin Vannin kimppuun.

Hips on kova kiipeilemään ja oon vahvistanu ominaisuutta palkkaamalla kivien ja kantojen päälle kiipeilystä. Polun varrella oli vähemmän turvallisia puukasoja..

Pidettiin pitkä tauko joskus hieman puolivälin jälkeen lettuja paistaen ja syöden. Hetken aikaa piti Hilpan seurailla, että mitäs nyt tapahtuu ja koirat pitivät myös taukopainia ennen nukahtamista. Kiva, että Hilpakin malttoi nukkua ja kerätä voimia.

Emännän käsienpesu kiinnostaa

Ohikulkijoitakin oli ja niitä piti vahtia

Taukopainia

Ja tässä muutama miun ottama kuva taukopaikalta.

Niin nöyränä että pääkin häviää

Hei, äiskä!

Ja sitten malttoi nukkua.

Vanni pääsi hetkeksi irti leikkimään pennun kanssa ja tuntui oudosti nauttivan naskaleista..?

Loppuun muutamia sekalaisia miun ottamia kuvia matkan varrelta.

Taukopaikka siintää

Kävi pieni hasardikin, kun Saivan valjaat antoivat yllättäen periksi. Selkäkappale irtosi kaulakappaleesta, mutta onneksi konstit on monet. Monitoimihihna kiinni kaulakappaleeseen ja matka saattoi jatkua.

Ei ollut pitkästi matkaa jäljellä, joten homma toimi näin. Oli miulla Hilpalle varalta valjaat mukana, joten jos Saivan valjaat oisi pettäny aiemmin, niin oisin vaan suurentanu Hilpan pannan, jossa on suuuuuri säätövara, ja laittanut sen Saivalle. Mutta onneksi myös apu oli lähellä, joten autoille päästyämme Emma antoi uuden selkäkappaleen Vannin valjaista rikkoutuneen tilalle, joten nou hätä!