Hiippa Piippanen täytti tällä viikolla 14 viikkoa. Tässä kuvassa pikkuneiti on paria päivää vaille, mutta se oo niin justiinsa. Käytiin Hilpan kasvattajan kanssa Ristijärvellä retkeilemässä (josta kuvakin on), mutta siitä seuraa raporttia myöhemmin, kun meillä on nyt vieraita roppakaupalla kylässä. Kiinnostuneet voivat käydä lukaisemassa Talvikylän blogia, jonne reissukertomusta oli jo tupsahtanut - ja varsin kiva kertomus olikin.
Korkeutta koitin mitata, oisko se jotain 34-35 cm luokkaa ja tänä aamuna painoa 6,7 kg. Hyvin kasvaa ja kehittyy. Ensi viikolla madotukset ja sitä seuraavalla viikolla pikkulikka pääsee ihan isosiskon kanssa eläinlääkäriin, kun Saivallakin on rokotusten uusiminen näin synttäreiden kynnyksellä. Vielä on vähän auki, että ajelenko pörröjen kanssa Ouluun tai Kuopioon Saivan polvikontrollia varten, vai lykkäisinkö asiaa syyskuun alkuun, kun näillä näkymin käydään Oulussa visiteeraamassa. Katsotaan. Saivan osalta hylkäsin ajatuksen erkkarista, vaikka kyllähän sille olisi avoimen luokan tuloksen voinut käydä hakemassa, mutta sen häntä on varjo entisestä, koska tapaus Hilpa... Joten pyörähtäköön kehässä vain viimeiseksi mainittu pikku pirulainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti