Sorsat nimittäin. Saiva rakastaa sorsia ja niiden kyttäämistä. Se ei hätyytä niitä, paitsi mikäli ne eksyvät rannalle.. Ainakaan likka ei hauku niitä, toisin kuin silkkiuikkupariskuntaa, joka myös asuu tuolla vesiläntillä. Silkkiuikuista en saanut kuvaa, kun tykkäävät pulikoida kauempana. Hauskinta on, että varsinkin yksi näistä sorsista seuraa Saivaa kuin hai laivaa ja vaakkuu niin maan mahottomasti. Se tuleekin todella lähelle Saivaa ja Saiva vain katselee takaisin. Harmi, kun kyseistä sorsaa ei tämän lenkin yhteydessä näkynyt niin en saanut ikuistettua tilannetta.
Kyttäystä |
Tänään Saivan kaveri Salli täytti kolme vuotta! Synttärien kunniaksi lähdettiin mustikkaretkelle, missä vierähtikin melkein viisi tuntia. Emännällä oli kova tavoite kerätä sankko täyteen, joten kamera ei päässyt mukaan ulkoilemaan. Saivalla, Sallilla ja Mustolla oli toki hauskaa, kuten aina. Kävivät pahalta haisevissa lammikoissa pulikoimassa, keräsivät itseensä pikkuruisia takiaisia ja juoksivat sydämensä kyllyydestä. Niin, mainittakoon sekin että emännän tavoite ei täyttynyt, vaan sankko jäi puolilleen.
Pitää vielä mainita sekin huomionarvoinen seikka, että erään toisen retken yhteydessä Saiva ui ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti! Saiva ui viime kesänä ensimmäisen kerran, mutta se oli putoamisen seurausta. Nyt Saiva ui damin perään, itkun kera tosin, eikä toista kertaa uinut. Mutta uipahan kuitenkin! Ja hienosti vetelikin menemään, ei mitään turhia pärskimisiä.
Huomenna onkin sitten jännät paikat, kun käydään eläinlääkärissä. Saivalta tutkitaan lonkat, kyynärät ja selkäranka. Samalla reissulla varaan ajan silmäpeilaukseen + polvien ja sydämen tutkimiseen. Lapinkoiran PEVISAan kuuluu vain lonkat ja silmät, mutta ajattelin asian niin, että kerta jotain tutkitaan niin tutkitaanpa sitten kunnolla.
Loppuviikosta lähdetäänkin sitten Kainuuseen, josko vähän mökkeiltäisiin ja huilattaisiin.
3 kommenttia:
Voi Saivaliini, itkien ui. Toivotaan hyviä tuloksia lääkäristä. Milkakin pitäisi viedä. :)
Poikkeehan kylässä ni saavat peuhata taas :D
Nina, joo, muka itketti uiminen. Höntti mikä höntti. ;) Tuloksia tässä nyt odotellaankin. Viehän ihmeessä Milkakin
anna, ei myö taideta nyt tulla, mutta jos sitte syyskuussa. :D
Lähetä kommentti