tiistai 14. syyskuuta 2010

Kajaani

Pikainen päivitys, että mitäs meidän arkeen täällä Kajaanissa kuuluukaan. Lauantai-iltana siis tänne saavuttiin ja nyt eletään tiistai-iltaa.

Saivalla kuluu aika oikein mukavasti Klepan kanssa. Ensimmäisenä yönä eivät olisi malttaneet nukkuakaan, kun oli niin mukavaa nujuta menemään. Onneksi malttavat nykyään jopa nukkuakin yöt. Välillä meinaa kaksikolla olla sellaisia vinkeitä, että välienselvittely on jossain vaiheessa edessä. Saiva ei suvaitse Klepalta ihan kaikkea, mutta Kleppakaan ei anna periksi. Tässä vaiheessa tosin meininki näyttää siltä, että Saiva yrittää vältellä totaalista yhteenottoa. Mysslalla on valeraskaus päällä, joten on normaalia vaisumpi. Katsotaan miten homma sujuu vielä parin viikon päästäkin.

Yksinoloista en osaa mennä mitään tarkkaa sanomaan. Luultavasti ovat olleet melko nätisti kolmistaan. Toisilleenhan toki varmasti haukahtelevat jonkun verran, kun tuppaavat sitä tekemään vaikka oltaisiin paikalla.

Perjantaina lähden Saivan kanssa viettämään viikonloppua kotikotiin. Ensi viikolla minulla alkaa koululla työvuorot (aikaisia aamuja ja iltoja, päivät vapaata), joten yksinoloa ei tule turjakkeille niin paljoa kuin tällä viikolla. Ensi viikolla olisi myös tarkoitus ehtiä tapaamaan Kuura-siskoa!


Edit: Kuvia


Solmu

Moni sanoo Saivaa karhunpennuksi, mistähän moinen?


Lällislää, et saa kiinni

Ei kommentteja: