perjantai 4. kesäkuuta 2010

Ekat juoksut

Myöhään eilen illalla sen huomasin Saivan masukarvoja harjatessani. Ihan ensimmäiset juoksut. Ei ainakaan vielä tiputtele, nuoleskelee paikkojansa sen verran ahkerasti, etten ole vielä missään verta bongannut. Siis muualla kuin itse värkissä. Rullattiin kuitenkin vaaleimmat matot varmuuden vuoksi ja nyt aamulla vierailin Mustissa & Mirrissä ostamassa 9,50 e maksaneen juoksusuojan. Edit: Just kun pääsin sanomasta, niin löytyi ensimmäinen veritippa lattialta.

Olen tällä viikolla useampaan kertaan ääneenkin maininnut, että taitaa olla hetket käsillä. Lisääntynyt paikkojen lipistely ja merkkailu ulkona antoivat osviittaa. Tällä viikolla ei olla koirapuistossa käyty, mutta viikonloppuna käytiin ja silloin bulldoggiuros oli kovasti likan takamuksen perään. Pyllyn tarjoaminen rapsuteltavaksi on myös ollut pinnalla, vinkki joka on tuttu Nita-laikalta.

Nyt jää sitten treenailut ja puistoilut väliin pitkäksi aikaa. Onneksi Kainuuseen voidaan lähteä, kun talouden ainoa uros on leikattu. Käytiin Saivan kanssa tuossa puntarilla muistaessani. On vähän laihtunut, liekö juoksujen vaikutusta vai mitä, mutta pitänee tarkkailla tilannetta. Ei kuitenkaan tunnu liian laihalta ja onhan meillä iso säkki arvonnasta voitettuja siankorvia odottamassa syöjäänsä.

4 kommenttia:

quu kirjoitti...

Saiva on siis jo ihan iso tyttö! :)

wind-up toy kirjoitti...

Niin se aika juoksee, vielä äskenhän se oli ihan pikkuinen kerä vain. :)

leila kirjoitti...

Sitä ollaan sit "aikuisia", pienestä on kasvanut kaikinpuolin iso. :)

wind-up toy kirjoitti...

Isohan tuo ei ole missään suhteessa verrattuna muihin rotunsa edustajiin. ;) Mut on se muka jo "aikuinen", huhhuh. :D