Kuukausia sitten kontaktin saaminen oli työn ja tuskan takana, eikä välttämättä onnistunut silloinkaan. Katse ja korvat kiinnittyivät toiseen koiraan heti havaitessa ja emäntää vilkaisi vasta sitten, kun koira hävisi näkyvistä. On myös haukahdellut, mikäli olen vähänkin myöhästynyt namien ja käskyjen kanssa. Saiva on myöskin jumittanut paikalleen ja mikäli olen nykinyt eteenpäin haukahtelu on taas alkanut.
Lopetin hihnan kiskomiset (tietysti) lyhyeen ja tyydyin siihen, että Saiva istuu "ohituksissa", eli olen antanut toisen koirakon hoitaa kävelemisen ja me ollaan odoteltu ja vedelty nameja naamaan. Pikkuhiljaa ollaan edistytty; likka ottaa paremmin kontaktia, pysyy rauhallisempana, ei hauku ja kävellenkin ohittaminen onnistuu parhaimpina hetkinä, erityisesti jos toinen koira on "turvallisen" matkan päässä. Nykyisellään kontakti herpaantuu vasta, kun koirakko on aivan kohdalla, jolloin Saiva kyllä pysyy paikoillaan, mutta katselee toista koiraa. Toisekseen koirakon mentyä ohi typykkä haluaisi rynnätä perään. Haukku kajahtaa vielä toisinaan, mutta näissä tapauksissa se on ollut täysin oma vikani.
Muuten meidän ulkoilu on ollut juoksujen aikana lähinnä tämän näköistä (kuva otettu surkealla kännykkäkameralla):
Uhkailin etten aio jäljelle viedä juoksujen aikana, mutta koska käytös ei ole suuresti poikennut normaalista, teinpähän sitten kuitenkin eilen illalla yhden lyhyen jäljen kahdella kepillä. Suht pitkään heinikkoon, jälki ei ehtinyt kummemmin vanheta ja pituutta ehkä vain sen pari kolme metriä pitkän tauon takia. Ensi kerralla saa olla huomattavasti pidempi ja useammalla kepillä. Menee niin innolla, että ensimmäinen keppi meinaa jäädä huomaamatta. Jaa, miten niin keppihullu koira? Näppärä tyttö, kävi vielä varsinaisen jäljen jälkeen etsimässä jäljeltä kauemmas nakkaamani isomman oksan. Sen siitä saa, kun koira on näköetäisyydellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti