Pilvi päästi näinkin lähelle, kun lähestyi o i k e i n varovasti
Saiva myös kahlaili vatsakarvoihin saakka, muttei sen pidemmälle. Emännän uidessa seuraili rantaviivaa pitkin ja haukahti välillä mikäli kelluin tai sukelsin. Myös Nitaa piti aika ajoin kiusata, mutta näistäkään iloisista hetkistä ei ole kuvaa. Nita ei kyllä parhaimmillaan kuvissa olisikaan, kun karvanlähtö on juuri pahimmillaan ja ulkomuoto on hyvin resupekkamainen.
Pääsi kerran karkaamaan ovesta lintujen perään ja herra jo arveli, että nyt se karkasi vähintään lähipuistoon asti ja sitä saa päivän huudella pois, mutta mepä päästiinkin Saivan kanssa näyttämään kuinka hienosti likka parhaimmillaan tottelee. Saikin sitten käyskennellä pihalla tovin vapaana, kunnes käskin takaisin sisälle, että pääsen jatkamaan ruokailua.
Täyttihän likka taas kuukausia männä viikolla, kokonaiset 10! Painoa on vajaa 13 kg ja korkeutta 43-44 cm, mikäli sain mitattua edes sinne päin. Kuvassa Saiva edustaa jalkapallon MM-kisojen kunniaksi yhden lempilelunsa kera. Likalla ei ole suosikkijoukkuetta; kaikki pallot voisi käydä hyvillä mielin puhkomassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti