maanantai 7. kesäkuuta 2010

Tippojen maustamaa arkea

Juoksuinen arki on mennyt ihan mukavasti. En ala kovin tarkasti erittelemään, ettei tarvitse alkaa koputtelemaan puuta tms. Sanotaan siis vain, että ihan mukavasti. Lenkkeily sujuu hitaammin, kaikki pitää haistella suurella tarkkuudella ja nurmikolle on kiva pötkähtää viiden metrin välein. Harmitusta on aiheuttanut se, ettei saa moikata tuttua pinseriurosta. Aina ennen on saanut. Jälkeäkään ei nyt taideta tehdä. En ole kyllä vielä kokeillut, mutta epäilen, ettei keskittyminen ole parhaimmillaan. Naisihmisenä en suhtaudu liian tiukkapipoisesti tuohon hidasteluun ynnä muihin Saivan hapatuksiin, mutta herralla on vaikeaa. Ei se miehenä voi käsittää, mitä kaikkea hormonit saavat aikaan.

Kahdet pöksyt on ostettu. Tykkään noista Hurtan pökistä, 9,50 e/kpl miinus kanta-asiakaskortin ale. Joustavat ja istuvat hyvin, sidekin pysyy hyvin paikoillaan. Saiva ei jostain kumman syystä niinkään välitä noista vaatekappaleista, mutta antaa ne kuitenkin laittaa eikä pureskele niitä. Parveke on meillä pöksyvapaa-alue, joten suureksi osaksi likka siellä aikaansa viettää ja minä käyn välillä pyyhkimässä tippoja lattialta. Edelleen huolehtii suht hyvin puhtaudestaan, ei aivan mahdottomia määriä pyyhiskellä.


Pennulle ostettu peti on alkanut vihdoin ja viimein kelvata muuhunkin kuin saaliiksi
Huomenna käydään leikkimässä Mysslan ja Klepan kanssa, ettei napero ihan masennu pelkästä ihmisseurasta. Keskiviikkona otankin sitten likan kainaloon ja lähdetään Kainuuseen kotikotiin koiravahdiksi loppuviikoksi. Ja serkkupuolen gerbiileitäkin siellä kuulemma on, niille pitäisi keksiä joku huone missä niiden olisi turvallista ulkoillakin välillä. Saa nähdä millaisen vastaanoton Saiva tällä kertaa saa muilta koirilta, kun takamus ei tuoksahdakaan pikkupennulle. Tiedä vaikka osuisi jo tärppipäivätkin loppuviikolle, huh. Niin se vaan kasvaa, mihin se pieni karvapalloa muistuttava karhunpentu hävisi?

Ei kommentteja: