lauantai 12. lokakuuta 2013

Surku

Torstaina käytiin treffaamassa lapinkoirapoikaa nimeltänsä Surku (Jäätuulen Sherlock Holmes). Surku on Hilpaa kuukautta nuorempi, mutta jo isompi - itseasiassa taisi korkeudessa lähennellä Saivaa. Treffipaikaksi valikoitui Surkun lähikoirapuisto, jonne meiltä tuli noin 30 minuutin matka. Alunperin ajattelin, etten ota Saivaa mukaan, mutta miulle tuli menoja heti rehvausten jälkeen, joten Saikkonen pääsi mukaan, kun en muuten olisi ehtinyt sitä lenkittää. Puistossa onneksi olikin meidän lisäksi vain porokoira-mix, joka sattui olemaan uros. Myöhemmin puistoon tuli 8kk ikäinen bc-narttu, joka säikkyi pörrönaperoitakin puhumattakaan Saivasta, joka olisi halunnut ilmoittaa, että hän on tän puiston queen, eikä kukaan muu (aggressiivinen ei ollut, mutta bortsun omistaja säikähti koirien välistä keskustelua, joten lähdettiin pois). Nassikoilla oli mukavaa ja pikkumustakin innostui riekkasemaan (ja haukkumaan), harmittavasti päivä oli kovin hämärä, joten hyvästä yrityksestä huolimatta sain vain muutaman kuvan jotka kehtaan julkaista.

Ps. Saivalla alkoi juoksut 11.10., itselle muistutuksena. Ja näköjään en saa päivitettyä syystä tai toisesta sivupalkin Elämässä tapahtuu -kalenteria. Onkohan muilla samoja ongelmia bloggerin kanssa?

Surku ja lpk-miksaus

Surku ja Saiva


Hiipan ja kaverin yhteinen operaatio

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Meillä oli kanssa probleemaa sivupalkkien kanssa - varmaan viikon verran ei antanut tallentaa muutoksia, mutta ongelma ratkesi itsestään ja täällä toimii nyt sivupalkki ihan buenosti!

Toivottavasti teilläkin häiriö korjautuu nopsasti!

Aliel kirjoitti...

Oho, jos tuo toiseksi alimmainen kuva on oikeassa suhteessa koirat toisiinsa, niin onpa tosiaan iso pentu! Tai tarkistin Saivan korkeuden, niin sehän olikin noin pieni, Mestalla on mennyt 43cm yli noin viiskuisena. :)

wind-up toy kirjoitti...

Vilma K. kiva kuulla! Toivottavasti ongelma ratkeaa itsestään minullakin.

Aliel. No joo, sitä on niin tottunut tuohon pienikokoiseen narttuun. :) Jämäkkä poika Surku kyllä silti on, tulee varmasti hieno.