Extreme-patikointia Kalimeenlammella

Sunnuntaina meitä helli auringonpaiste, joten lähdettiin kiertämään retkeilypolku Muston ja Sallin kanssa. Reppuun evästystä, vettä, kamera ja muita tykötarpeita ja auton kokka kohti Sanginjoentietä ja Kalimeenlampea. Ajoin kerran harhaankin, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Harhareissulla, kun vielä luulin löytäneeni oikean paikan, koira meinasi karata jäniksen perään ("no ei se mihinkään ehdi karata sillä välin kun etsin hihnan"), mutta pysähtyi käskystä! Olipa onni että kuunteli, ja olinpa ylpeä likasta.

Retkemme alkoi varsin virkistävällä tavalla. Heti alussa todettiin nimittäin, että pitkospuut ovat veden vallassa. Ensimmäiset pitkospuumetrit mentiin kengät jalassa, mutta sitten Emma totesi, että eiköhän se ole parempi heittää kengät ja sukat pois ja lontsia varpasillaan. Eipä siinä, kengät kainaloon, lahkeet ylös ja etiäpäin. Oli muuten jäätävää vettä! Mutta ehdottomasti kannattava taktiikka, nimittäin parhaimmillaan vesi oli polven syvyistä.

 Tällainen kulkuväylä olisi vienyt rantaan, mutta sinne emme menneet.

Ainakin Salli humpsahti uimasille asti, Saiva pysyi puilla. Yhdessä vaiheessa meinasi kieltäytyä etenemästä, kun oli niin syvää, mutta rohkaisulla selvisi yli. Välillä saatiin taas kengät jalkaan, mutta pariin otteeseen saatiin vielä riisua paljasvarpaisilleen, kun maasto taas laskeutui alemmas.

Musto näyttää huolestuneelta. Syystäkin.

Pitkospuut loppuivat, mutta polku jatkui. Veden alla. Lisää kahlaamista siis.

Kalimeenlammen polku seurailee paikoitellen Kalimeenojaa, joka tulvi myös aika lahjakkaasti. Välillä noustiin ylemmäs ja maasto oli kuivempi.

Korvasieniäkin löytyi, jopa keskeltä polkua.

Ylitettiin yksi siltakin. Ei tuottanut ongelmia koiruuksillekaan ylitys. Saiva katseli näkymiä ja emäntä räpsi kuvia.

Noin puolimatkassa pysähdyttiin nuotiopaikalle/kodalle makkaranpaistoon. Alkumatkasta ei näkynyt oikeastaan muita ulkoilijoita, mutta kotien luona oli enemmänkin liikettä. Puuhun köytetyt vahtikoiramme pitivät kuitenkin huolen siitä, ettei kukaan tullut jakamaan nuotiotamme..

Makkaroita odotellessa piti vähän painiskellakin. Kurjat emäntäiset, kun eivät päästäneet kilttejä pikkukoiria vapaiksi.

Nujuamisen jälkeen koirat hengaili. Ja kyttäsi ohikulkijoita, meijän notskille ei tulla!

Milloin sitä makkaraa saadaan, ei jaksa odottaa.

Emännät liikahti, se merkitsee makkaratarjoilua!

Naatiskelija. Salli ihmetteli, kun pikkumusta söi niin hitaasti.

Loppumatkasta ei tarvinnut heittää kenkiä kertaakaan pois! Polun varrella oli muutamia ansoja töllisteltäväksi, käpälälautaa ja muuta sen semmoista infotaulujen kera. Tosin osaa ansoista ei kyllä nähty, infot vain. Oli kiva extremereissu, kiitos seurasta!