Sivulletulon opettelu on tuottanut tulosta, vaikka treenaaminen olikin turhan pitkän tovin jäissä. Ei tehty oikeastaan mitään, mitä ei arjen pyörittämisessä tarvittu ja vaadittu (kuten luvan pyytäminen ennen ruokakupille pääsyä), mutta kenties se oli juuri tauko, mikä sai tämän aikaan?
Nimittäin Saiva alkaa nyt itse korjaamaan asentoaan sivulla, mikäli namia en heti annakaan. Joudun edelleen ohjaamaan sitä, pelkkä käsimerkki ja käsky ei vielä riitä. Monesti S jää edelleen liian taakse tai liian kauas sivulle, mutta nyt se itse tulee lähemmäs jalkaa, jos naminyrkki ei aukea. Hieno, taitava koiruus! Voitto se on pienikin voitto.
Tänään käytiin tapaamassa Mysslaa ja Kleppaa pitkästä aikaa. Kaverit olivat täällä päin käymässä, joten sovittiin treffit koirapuistoon. Tyypit pääsivät rallailemaan ja nujuamaan pikkupakkaseen. Likka on nyt oikein tyytyväinen pieni eläin. Kuvia ei tullut otettua, kun oli jo niin pimeää. Ensi viikolla suuntaankin Saivan kanssa Kajaaniin islantilaisten luokse pariksi päiväksi. Silloin painimiselle ei loppua näy..
Saivanterin pentuajan-harrastukset ovat suurimmaksi osaksi jääneet taakse. Kuten pään työntäminen syöksytorveen, sadepisaroiden metsästys, lehtien metsästys.. Tilalle on tullut halu lähteä jänisjahtiin (vai paimennukseen?) ja muita "aikuisten" juttuja. Onneksi jäätyneiden lätäkköjen kanssa riehuminen on vielä in. Jää pitää yrittää särkeä hyppimällä, kaivamalla, puremalla ja tänään keksityllä haukkumisella. Touhu on vielä mukavampaa, mikäli emäntä tai isäntä tulee leikkiin mukaan. Tähän aikaan vuodesta rapakot vielä mukavasti rapsahtelee rikki, mutta kovemmilla pakkasilla ovat niin umpijäässä, että rikkomisyritykset osoittautuvat turhiksi, eikä homma enää sitten kiinnostakaan.
1 kommentti:
Lumes kanssa hajottelee jäitä ja sit juoksee niiden palasten kanssa onnellisena, kunhan on ensin räpiköinyt lammikosta paljastuneessa vedessä.
Lähetä kommentti