Potkurointia

Kainuun-reissu meni varsin mukavasti. Hieman harmittaa peruuntuneet treffit, mutta sille ei nyt voi mitään. Keskiviikkoillasta perjantaipäivään Saiva sai riekkua Mysslan ja Klepan kanssa. Tytöillä taisikin olla oikein hauskaa. Ainoa ongelma vain meinaa olla se, että kun yksi koirista keksii jollekin haukkua, niin se tarttuu kahteen muuhun ja sitten haukutaan ihan höpöjuttuja kolmeen pekkaan. Naapurit eivät hirveästi tätä varmastikaan arvosta.

Saiva pönöttää, karvaton raasu

Perjantai-iltapäivästä tiistaipäivään oltiin kotikotona ja Saivan seurana oli totutusti Nita, Pilvi ja Pepi. Likka oli paljon ulkona joko juoksunarussa tahi Nitan kanssa häkissä, viihtyy kummassakin vallan hyvin. Onneksi oli hyvät ilmat, lunta ja pikkupakkasta. Potkuroimassakin käytiin, Saiva meni tosi hienosti. Alkumatkasta oli kauhea into päällä ja leikki vetokoiraa. Paluumatkasta vauhti hiljeni potkurin vierellä ravaamiseen. Meillähän ei potkuria täällä Oulussa ole ja Saiva onkin viimeksi viime talvena päässyt kyseisen harrastuksen pariin. Silloin tytsyllä oli niin vähän ikää, etten antanut vetää ja lenkitkin oli lyhkäsiä. Saa nähdä saadaanko potkuri vaikka joululahjaksi, kun äitini oli niin otettu Saivan hienosta käyttäytymisestä potkurin vierellä.

Ninnukka

Puolikalju Pepi ei oikein ulkona viihdy, paleltaa!

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä metsälenkille Muston ja Sallin kanssa. Saiva teki todella raivostuttavan tempun ja katosi pitkäksi aikaa hämärään metsään. Epäiltiin, että jänöjussin tai vastaavan perään lähti, mutta ei voi tietää varmasti. Monta minuuttia sitä sai huudella ja vislailla. Ja kun lopulta tupsahti näkyviin, niin ei edes tullut aluksi luokse! Emäntää hieman kiukutti. Tämä tietää sitä, ettei ainakaan tärppipäivinä pääse vapailemaan. Saa nähdä pääseekö edes ennen niitä, kun piti kerran olla noin hölmö.