Saivalla taitaa pikku hiljaa tärpit lähestymään. Pitäisi tänään taas tutkailla takamusta, jotta miltäs siellä näyttää. On tiputella parina viime päivänä niin vähän, että on saanut olla ilman pöksyjä. Ei tule enää tiploja matoille, vaan ehtii nuolla kaiken pois. Tulisi ne tärpit niin uskaltaisin sen jälkeen taas päästää korvattoman elukan vapaaksikin. Ehkä..
Tyyppi jemmaa edelleen kauluskarvojaan, siis niitä pohjavilloja, jotka muualta kropasta ovat tippuneet jo aika päiviä sitten. Ja mikä parasta, näyttäisi alkavan tiputtamaan myös päällyskarvojansa. Tammikuuhun mennessä S on sitten varmaan kalju?
Muuten tyyppi alkaa olla oma iloinen itsensä. Juoksut on tällä kertaa vähän vetänyt mielen matalammaksi, eikä ihmisten kanssa leikkiminen ole kiinnostanut. Lelujaan on ohimennen hipaissut. Keppileikitkään pihalla eivät ole olleet niin jees kuin muulloin: kepukat ovat viime viikkoina olleet potentiaalisia vain merkkaamiseen. Eilen kuitenkin iltalenkin jälkeen Saiva tuli pallo suussa viereeni istumaan ja häntää heiluttamaan. Pakostihan siinä heltyi.
Niin ja aamuruokakin alkaa taas maistumaan. Ei ole koko viikkoon muuta kuin vähän näykkinyt nappuloitaan, mutta tänä aamuna oli vetänyt normaali satsin sapuskaa.
Oletteko muuten huomanneet Saivan komeat valkoiset viikset ja parran tuosta otsikon kuvasta? Aika hianot.
6 kommenttia:
Ai katos, Saivallakin on tuollaiset valkojutut ihan niin kuin serkkupojallansakin. :)
Saivasta on alkanu tulla iso tyttö, ja nätti nappisilmä onkin :)
Mie annoin Kuuralle sillon kun oli tiputtanu kaikki karvanasa ja kasvattamassa uutta, niin ruokaan sekaan Nutrolinöljyä niin karva alkoi kasvamaan paremmin(toki voishan sitä olla vielä enemmänkin..) ja kiiltää hyvin. Kannattaa antaa kuureina, vaikka nyt jouluna ennen tamminäyttelyä niin olisi Saiva hyvässä karvassa siellä :)
Muuten kuulostaa tuo Saivan nirsoilu samalta kuin siskollansakin :D
leila: jep, meidän äiteen mielestä hyvin hauskat viikset ;)
Maija-Liisa: Syötän tuolla melkein jatkuvasti öljyä, mutta oon miettiny tuota nutroliniakin. Kiva kuulla, että Kuuralla auttoi, kenties raskin tuollekin testata. :) Tamminäyttelyssä nähdään!
Niin siis tuolle, enkä tuolla.. Ja ruoanlaittoon käytettäviä öljyjä siis tarkoitin. :D Osasinpas olla taas selkeä.
jospa Saiva ei nyt ihan kaljuksi ryhtyisi. Se on kuitenkin hyvin mahdollista, koska yleensä n. 1,5vuotiaana uusivat karvansa ihan täysin. Jospa kuitenkin malttaisi kesään asti, eikä talvipakkasilla alkaisi täysin nakuilemaan.
Toivottavasti malttaisi tosiaan.. Ei tee hyvää nakuilla keskellä talvea. Se tosin parhaillaankin napottaa kylmällä parvekkeella pakkashoidossa, ehkä se siitä tajuaisi olla tiputtamatta ihan kaikkea karvaa. :D
Lähetä kommentti