Kiva herätys oli tänä aamuna. Ripulin sekainen kakkis puoliksi matolla. Missä välissä lieneekään tullut. Sitten Saiva aamupissille, noh, rehellistä ripulia tuli tällä kertaa. Joten takapuolen pesu oli myös jo aamun ohjelmistossa, kun tavara tarttui persuuskarvoihin.
Tälle aamua on jo ehditty oksentaakin. Tuli jalkoihin istumaan, kun luin kirjaa ja alkoi yökkimään. Mulla on ollut tapana siirtää koira pois matolta jos alkaa yökkimään ja olen sitten pitänyt kiinni tyttörukasta oksentamisen ajan, ettei siirry takaisin matolle. On tietysti tästä oppinut, että mami pitelee kiinni. Okset siis tuli, joku möykky nesteiden seassa sieltä tuli ulos. Äsken vinkui ulos ja juoksun kanssa juostiin tutulle kakkispaikalle ripuloimaan.
Saas ny nähä, miten tämä tästä helpottaa. En uskalla yksinkään jättää ja lähteä ostamaan helpotusta. Herrakin lähti töihin kiireellä (meinasi myöhästyä), joten sieltäkään suunnalta ei ole apua tulossa. Yksinolotreenitkin on varmaan tänään tuota ovi kiinni - ovi auki linjaa, kun en yksinkertaisesti uskalla jättää tuota vahtimatta. Onneksi on kuitenkin vettä juonut ja nyt nukkuu.
2 kommenttia:
Voi Saiva raukkaa, pikaisia paranemisia!
Paranemista Saivalle! Olisko syönyt jotain epäsopivaa, ettei sentään muuta mahatautia toivottavasti olisi.
Lähetä kommentti