lauantai 28. marraskuuta 2009

Koiranelämää

Hallussani on jotain ainutlaatuista: koira, joka haluaa eläinlääkäriin. Käveltiin eräs kaunis päivä Akuutin ohi ja tottahan Saiva tunnisti paikan, jossa on aina ollut paljon kavereita! Korvat pitkin päätä ja hännästä nenänpäähän heiluva koira jumitti Akuutin oven eteen ja kävi myös meitä ihmisiä vasten hyppimässä tyyliin "mennään jo sisälle!". Emme kuitenkaan menneet hupikäynnille Akuuttiin.

Hieman noista Saivan "harrastuksista". Olen ajatellut, että alkaisin joskus tulevaisuudessa, kunhan vauva tuosta kasvaa, harrastaa agilityä. Pieni on niin kova hyppimään ja loikkimaan, että pakkohan into on käyttää? Mutta sitä odotellessa Saivalla on näitä omia harrastuksiaan, meidän tarjoaman leikityksen ja koulutuksen rinnalle:



Eli kyseessä on "Metsästä pisarat". Ko. aktiviteettia voi harrastaa ränneistä ja katolta tippuvien pisaroiden lähettyvillä, mutta myös sisällä, mikäli ihmiset ovat niin ihania, että jättävät hanan valumaan. Myös Saivaa pestessä/huuhdellessa veden metsästys on suuri hitti.

Toinen mahtijuttu on kaivaminen. Työmiehet jättävät jälkeensä suurenmoisia hiekkakasoja, joissa on pakko ohimennen pelmuta. Kaivamisen ohessa esiintyy myös yltiöpäistä ympyrää juoksemista.

Ja kyllä; Saivalle on tarjolla erilaisia aktiviteetteja. Aktivointipallo, pahvilaatikoiden sisälle piilotetut namit, luita, leikitystä, pallon heittelyä ulkona, koulutustuokioita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KatjaV :Mielenkiintoisia omia harrastuksia on neiti keksinyt. Tuota kaivamista meillä Saivan täti kyllä harrastaa hyvinkin ahkerasti.

Mukava jos menette jossain vaiheessa pentunäyttelyyn. Kyllä se näyttelykärpänen puraisee kun sinne kerran menee :)

Anonyymi kirjoitti...

Myssla harrasti kanssa kaivamista. Nyt yritän opettaa sitä poissa koska se olen minä joka ne kuopat täyttää :D Ja äiti ei ole yhtään innoissaan kun nurmikossa on epämääräisiä multaisia läikkiä...

leila kirjoitti...

Hauska Saiva! :)