Tultiin tuossa aikaisemmin tänä iltana lyhykäiseltä lenkiltä, joka siis meillä käsittää lähinnä hihnakäyttäytymisen opettelua ja ohitusharjoituksia (päätettiin nyt sitten, että yksinkertaisesti ei tavata yhden yhtä koiraa hihnassa, piste.). Niin tuli ehkä testattua - ainakin hieman - tuota paukkuherkkyyttä. Oltiin tultu juuri pihaan ja herra kaivoi palloa esiin leikkiä varten, kun jysähti kunnon pamaus. No, Kärkkäisellä alkoi joulunavaus ilotulitus ja jyske siinä sitten hetken jatkui, välillä kovemmin, välillä vaimeammin.
Ensimmäiseen pamaukseen reagoi: nosti päänsä maasta ja höristeli kotvan, mutta ei loppuihin jysäyksiin reagoinut ollenkaan. Siis todella kovasti jysähteli tuossa sisäpihalla, kuin olisi vieressä seisonut, tuntuivat pamaukset saavan lisää pontta rakennuksista. Itsekin taisin säikkyä enemmän kuin Saiva, joka näyttäisi sietävän varsin hyvin ilotulitusta, ainakin tässä vaiheessa. Siitä en tiedä kertooko nämä pamaukset sitten loppujen lopuksi mitään varsinaisesta paukkuherkkyydestä?
2 kommenttia:
Ilotulituskammo taitaa olla se yleisin paukkuarkuuden muoto, oikeita laukauksia varmaan loppuviimein aika harva koira koskaan kuulee ellei metsällä käy tai pk-puolta treenaa. Noissa tilanteissa kannattaa itse olla ihan kuin ei mitään kuulisikaan ja jatkaa leikkiä tai mitä oltiinkaan tekemässä. Tai ehkä teittekin jo niin. :)
Juu, leikkiä jatkettiin heti kun itse tokenin säikähdyksestä ;)
Lähetä kommentti