Otin ihan varta vasten vapaapäivän keskelle viikkoa, että päästiin koko konkkaronkka eläinlääkäriin heti aamusta! Oli aika hoitaa viimeiset terveystarkastukset Hilpalle, elikkäs pikkulikalta tsekattiin sydänäänet ja polvet, molemmat täysin kunnossa, huhhei ja jippii! Samalla otettiin verinäyte geenitestejä varten, niitä tuloksia sitten odotellaan tovi jos toinenkin, toivottavasti ei kovin montaa tovia kuitenkaan, koska jännällähän tuo pistää. Sittenpä onkin kaikki tarvittava ja ylimääräinenkin tutkittu. Kesäkuun alussa on vielä luonnetesti, ja sitten voi syventyä pohtimaan tulevaa.
Saivalla on vähän haissut hengitys ja sillä on neloshammas ollut hassun värinen, joten varasin sille hammaskiven poiston. Eläinlääkäri kehui, että hyvässä kunnossa on hampaat melkein 7-vuotiaalla. Nelosessa oli kiillevaurio, joten se kerää vähän normia enemmän plakkia, samoin muutamassa hampaassa oli iän tuomaa kulumaa, mutta ei mitään dramaattista. Katsotaan josko haju olisi hävinnyt, jos jatkuu vielä kovin voimakkaana niin tutkitaan tarkemmin, mm. anaalirauhaset, jotka eivät mitenkään oireile, mutta anaalit onkin varsin "mystinen" juttu ja anaaliongelmat heijastuu harvinaisen moneen asiaan ja selittävät yllättäviäkin vaivoja. Lääkäriin upposi kaikkinensa 210 €.
Tämän vuoden punkkisota alkoi vapun tienoilla. Yksi oli ehtinyt pureutua Hilpan kaulaan ja sitten lykkäsinkin punkkilitkut molempien niskaan (oli viime vuodelta jäänyt parit pipetit yli, joissa oli päiväystä, joten toki käytin ne ensin pois). Suht hyvin on nyt pysynyt punkkitilanne kurissa, pari kappaletta on löytynyt koirista hiippailemassa. Tosin ei olla nyt pahimmissa pusikoissa lenkkeiltykään. Bravectot saavat nassuunsa parin viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti