Saiva on liinakuurilla. Ainahan se on ollut innokas saalistaja ja se on aina tykännyt käydä omilla pyrähdyksillään, mutta tänä syksynä se on ollut aiempaa korvattomampi. Nyt sitten muistellaan, ettei metsälenkit tarkoita samaa kuin metsästysretket. Käskytän sen kulkemaan miun takana, mikäli vouhotusaste nousee liian korkeaksi ja edelle pääsee vasta kun rentoutuu. Paljon luoksetuloja ja tarvittaessa pysäytys liinalla. Mukavasti se on nyt alkanut taas olemaan kuulolla, joten kyllä se taas tästä helpottaa. Tänä aamuna se köllähti liinaan kytkemisen jälkeen ensi töikseen pyörimään lumeen, kun vielä muutama viikko sitten se oli heti kärppänä ryntäämässä johonkin ilmansuuntaan, kertoo minusta jotain koiran rentoudesta.
Lähimetsät ovat täynnänsä pieniä alkuasukkaiden poluiksi nimittämiäni pikkupolkuja merkittyjen luontopolkujen ja pururatojen lisäksi. Lisäksi metsä on suurimmaksi osaksi tiheää kuusikkoa kivikoiden ja kallionseinämien sävyttämänä. Omiaan eksyttämään tämmöisen suuntavaistottoman ihmisraukan, vaikka eihän tuonne varsinaisesti voi eksyä; jokainen polku johdattaa loppujen lopuksi ihmisasutuksen nurkille. Kuitenkin minulla on nykyään tapana pitää Sports Trackeria luurimessa päällä, se kun piirtää mukavasti kulkemamme reitin kartalle ja sitä kautta voin sitten päätellä, mikä polku kannattaa missäkin risteyksessä valita. Tämähän ei tietenkään siinä vaiheessa auta, jos unohtaa puhelimen eteisen lattialle.
Oltiinkin sitten yhtäkkiä hakkuuaukean reunassa, eikä ollut kyllä mitään käristystä, että näillä nurkilla mitään hakkuita edes olisi! Löydettiin vanha latokin ja sen ohitse kulki pelastuksemme: pururata. Pururata tarkoittaa samaa kuin merkityt reitit ja opastaulut. Pääsimme taas kartalle!
1 kommentti:
Meilläki Peto ehkä kaipais samanlaista liinakoulutusta ku Saiva. Tykkää syöksyillä lepikkoon ja jos sattuu jotain jännähköä edes kuvittelemaan, niin siinä on turha huutaa etes sitä perkelettä. -_-
Lähetä kommentti