lauantai 1. marraskuuta 2014

Nenäpäivä mätsäri

Siitä on aikaa, kun on viimeksi mätsärissä käyty, Saikkonen oli silloin pikkulikka. Mutta tänäänpä sitten käytiin Nenäpäivä-match show'ssa Musti&Mirrin Areenalla. Aikomukseni oli mennä ensin Hilpan kanssa kahdestaan ja pyytää sisko aktivoimaan Saivaa, mutta päätinkin sitten, että houkuttelen siskon mukaan apukäsiksi ja ilmoitan molemmat tytöt mukaan. Sisko pärjäsikin hyvin rauhallisen ja kiltin Saikkulin kanssa, niin sain Hilpan kanssa ihmetellä koirapaljoutta, hallia ja sen ääniä. Hips on suht herkkä kommentoimaan haukkumalla kaikenlaisia asioita, se vaan tulee siltä hyvin luontaisesti ja nytkin sillä kesti oma aikansa rauhoittua. Kovin kiltti se on, eikä halua kenellekään pahaa, epävarmuuttaan se vain haukkua pöksähtelee. Jospa me siitä päästäisi ajan ja koulutuksen kautta eroon.

Mentiin ajoissa paikalle, että Hilpa sai aikaa rauhoittua, eikä tarvinnut pahimmassa ryysiksessä jonottaa ilmottautumispisteelle. Meidän oma kehä (isot aikuiset) alkoi pienten pentujen jälkeen. Hilpan parina oli lagotto-uros, joka taisi olla melkoinen kehäkettu esiintymisestä päätellen. Hilpalle siis sininen nauha, mutta olin varsin tyytyväinen, että se haukahti vain kerran koko esiintymisen aikana ja käyttäytyi muuten varsin rauhallisesti ja keskittyneesti. Välissä oli yksi pari, kun sitten oli Saivan vuoro. Saikkulin parina oli labradori ja Saiva sai punaisen nauhan rauhallisemmalla käytöksellään, labukalla meni välillä peitsaamiseksi ja höösäämiseksi. Jatkokehässä ei sitten sijoituttu kummankaan kanssa, mutta se ei meillä tavoitteena ollutkaan. Olin tyytyväinen molempiin ja tehtiinpä hyväntekeväisyyttäkin samalla.

Mukava tempaus kyllä, kun käsittääkseni koko tapahtuman tuotto meni Nenäpäivä-keräykseen. Mätsärissä kävi YleX:n porukka vierailemassa, mutta vältyttiin mitä ilmeisimmin kameroilta, kun taisivat pörrätä enempi lapsi-koira-kehän luona. Mätsärin jälkeen käppäiltiin pizzerian kautta kämpille, heitin syömisen jälkeen siskon omalle kämpälleen ja kiskaisin sitten koiruuksien kanssa pitkät päikkärit. Likat kuorsaavat kyllä edelleen.

Ei kommentteja: