Kauhukaksikko vai toimiva duo?

Toisen koiran hankkiminen on erilaista kuin ensimmäisen. Sen lisäksi että pennun tulisi miellyttää Sinua, sen täytyy myös muljahtaa mieluiten vaikeuksitta yhteiseloon sen jo kotona olevan koiran kanssa. Ainakin siis mikäli aikomus on se, että koirista olisi toisilleen seuraa, eikä ole aikomuksena pitää koiria toisista erillään. Eli siis luonne-eroa olisi hyvä olla. Kaksi resursseista tarkkaa koiraa ei välttämättä sovi yhteen, esimerkiksi. Koulutuskysymyksiä monesti, mutta lähtökohtaisesti olisi kiva jos edellytykset rauhaisalle yhteiselolle olisi olemassa jo perustasolla.

Saiva ja Hilpa vaikuttavat päällisin puolin kovin samanlaisilta: aktiivisilta ja touhukkailta tyypeiltä ja suht rohkeiltakin. Tosiasiassa ne ovat monessa asiassa kuin päivä ja yö: toinen on syöttöporsas ja toinen nirso, toinen änkeää syliin ja toinen saa kerran päivässä hellyyskohtauksen ja niin edelleen. Myös oppimisen suhteen on selkeitä eroja. Sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta voisin vaikka vannoa, että vaikka Hips onkin energinen kaveri niin Saiva-pennulla oli Hilpan energiataso potenssiin tuhat. Erot näkyvät selvimmin koulutustuokioissa, mutta välillä niihin havahtuu myös arjessa, kuten tänään aamulenkillä: Saiva +4v. metsästi lumihiutaleita ja Hilpa kohta 7kk lueskeli tyynesti sähköposteja varvikosta.

Eroja siis on ja sitä kautta itselläkin on enemmän hommaa, mikä on sekä rikkaus että myös ehkä vähän harmi. Samaa koulutusmetodia kun ei voi käyttää uuden koiran kanssa, mutta toisaalta se on myös kiva uusi haaste. Toiselle koiralle myös sopii joku toinen laji paremmin kuin toiselle. Hilpasta ei osaa vielä paljoa sanoa, mutta ainakin aikomukseni sen suhteen ovat jo lähtökohtaisesti kovin toisenlaiset kuin Saivan kohdalla, vaikka Saivassa ei yhtään vähemmän potentiaalia olekaan - joissain lajeissa jopa päinvastoin. Saivan kohdalla harrastustavoitteet ovat tällä hetkellä siinä yhdessä mejäkokeessa, loppu on vain hupailua, mikä tarkoittaa sitä, että minulla ei varsinaisesti ole ajankäytöllistä ongelmaa siinä riittääkö aikani molempien koirien treenaamiseen. Ongelma on ehkä ennemminkin into, joka allekirjoittaneella on sanoisinko.. kausittaista. Ajan riittävyyden kanssa tulisi ongelmia, mikäli myös Saivan kanssa minulla olisi suurempiakin tulostavoitteita, mutta toisaalta se on valintakysymys. Miten paljon haluaa käyttää vapaa-aikaansa koirien kanssa, mitä muita asioita haluaisi mahdollisesti tehdä kuin reenata koiria? Täytyy myös muistaa, että ihmisillä on erilaisia energiatasoja; toiset jaksavat touhottaa koko päivän ja latautuvat yön aikana, toiset haluavat istahtaa tunniksi töitten (ja koirien lenkityksen) jälkeen. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja myönnän sen auliisti.

Koulutuskentiltä takaisin arkeen. Olen monesti havahtunut siihen, että koirieni välillä on joku hylkivä magneetti-ominaisuus. Hyvin usein ne kulkevat pururadalla toinen toista ja toinen toista reunaa. Samoin rappukäytävässä olen joutunut opettamaan Hilpaa kulkemaan vasemmalla puolellani: ominaisuus, joka on Saivalla suorastaan sisäsyntyinen. Hilpa myös lähestyy ovia saranapuolelta, kun taas Saiva lähestyy sitä puolta, jonka tietää aukeavan. Pieniä asioita, mutta edelleen ne kummastuttaa. Ehkä olen liiankin tottunut Saikkosen jokseenkin järkevämmän oloiseen ajattelu(?)- ja toimintatapaan.

Ahneus aiheuttaa tietenkin nirson koiran kanssa oleskelun jälkeen pään vaivaa. Hilpa on ahne ja röyhkeä pieni sittiäinen, siinä missä Saiva on nirso ja (tässä asiassa) kuuliainen. Saiva EI koske mihinkään ruokaan ellei se ole selkeästi sille ojennettu ja annettu. Hilpa koskee mihin tahansa ruokaan, jota kukaan ei vahdi. Hilpa käy varastamassa Saivan puruluun tilaisuuden tullen. Hilpa syö vaikka oliiveja; ruokalaji, johon emänsäkään ei koske.

Kun toinen koira tuli taloon, sitä ajatteli että käyttää molempia erikseen lenkillä vähintään kerran päivässä. Not gonna happen, ainakaan mun kohdalla. Aluksi joo, Kainuussa asuessa useinkin, mutta nyttemmin yksilölenkit ovat jokseenkin minimissä. Toisinaan, kuten tänään, vien Hilpan leikkimään muiden pentujen kanssa ja jätän Saivan pois matkasta, ja sen jälkeen tai sitä ennen käytän Saivan yksin ulkona hihnassa. Hyvä aikomus nuo yksilölliset lenkit, mutta normaalissa arjessa tulee harvoin toteutettua, varsinkin kun haluan että molemmat koirat saavat vähintään tietyn tuntimäärän liikuntaa päivässä.

Lopputulema. Kahdesta koirasta on paljon iloa toisilleen. Ne leikkivät, nukkuvat vierekkäin, nuolevat toistensa korvia ja vain ovat yhdessä. Lajitoverin seura on sanoinkuvaamattoman hienoa. Hienoa on myös se, kun molemmat koirat selvästi ovat kiintyneitä omistajaansa, vaikka niillä onkin myös toisensa.