Koirien väliset suhteet

Koiralauman eleet, ilmeet ja äänet muodostavat oman maailmansa. Pääsiäisenä "meidän lauma" sai vieraakseen veljeni koiran Sanin. Sanilla ja Saivalla on vain vähän ikäeroa ja niiden yhteiseloa saakin seurata silmä kovana ja puutun käytökseen heti kun huomaan vähänkin jäykistelyä.
(Kuva alla. Sani kääntyy juuri ympäri, Saiva jähmettyy aloilleen, korvat hieman taaksepäin, suupielet vetäytyneenä: "minua hieman jännittää, en halua sinulle pahaa, mutta menisitkö pois".)

Nita, Saiva ja Pilvi (ja nyt myös Minni) muodostavat lauman. Varsinkin tänä aikana, joka on nyt väliaikaisesti täällä asuttu, laumakäytös on vahvistunut. Minnikin, joka on vasta kovin nuori, tietää oman laumansa, ja kun Saiva ja Sani ehtivät toisilleen rähähtää, niin Minni pöhisi pitkän aikaa pöydän alla mököttävälle Sanille. Sani oli se ulkopuolinen, joka kävi laumanjäsenen päälle. Toinen selkeä tilanne oli, kun käytiin mökillä ja Nitakin oli hetken vapaana. Se kävi "testaamaan" Sania ja tilanne olisi todennäköisesti päättynyt hyvin äkkiä Sanin alistumiseen, mutta Saiva meni tilanteeseen mukaan ennen kuin ehdin väliin. Ilman koirien erottamista Sani olisi ollut hätää kärsimässä.

En osaa sanoa miten hyvin Sani ja Saiva tulisivat toimeen, jos ne näkisivät useammin. Luultavasti paremmin. Kahdestaan ne pärjäävätkin melko hyvin, leikkimistäkin on toisinaan nähty, eivätkä ne todellakaan kokoaikaa ole toisilleen pullistelemassa, mutta heti kun kyse on jostain resurssista, tilanne kiristyy jäykistelyn kautta murinaan ja siitä rähähdykseen. Resurssi voi olla ruokaa, lelu, toisen koiran tai ihmisen huomio. Sani on resurssien suhteen Saivaa tarkempi, se saattaa mennä seisomaan jäykkänä Saivan yläpuolelle silloin kun Saiva leikkii Minnin kanssa. Lapinpörrö ei moista siedä ja rähäkkä on valmis. Hyvin tyypillinen tilanne näille kahdelle; Sani provosoi ja Saiva provosoituu. Tähänkin käytökseen pyritään puuttumaan heti, ennen jäykistelyä.

Vaikka Saiva on perusluonteeltaan melko alistuva, löytyy siitä myös tulta ja tappuraa. Saiva alistuu itseään isommille ja vanhemmille nartuille, mutta myös toisen koiran luonne vaikuttaa. Mikäli toinen narttu on epävarma ja/tai samanikäinen, niin kärhämää syntyy. Se, miten nopeasti pörinä on ohi, riippuu myös hyvin pitkälti siitä toisesta. Joko tilanne laukeaa samantien nopeaan rähähdykseen tai sitten ihminen joutuu siihen puuttumaan ja erottamaan koirat toisistaan.
(Kuva alla. Hyvin selvä ele, kun Sanin omistaja puuttui jäykistelyyn: "olen kiltti tyttö".)

Hyvä esimerkki itsestään lauenneesta tilanteesta on tutustumisprosessi Niuniuhun. Tyttöjen välillä oli muutama kahakka, mutta hyvin nopeasti ne kuitenkin saivat sovittua, että miten tässä ollaan. Lyhyessä ajassa melkein samanikäisistä likoista tuli erittäin hyvät ystävät ja Niu salli Saivan tulla kanssaan jopa sohvan alle; asia, jota Niun emäntäinen suuresti ihmetteli. Niuniun ja Saivan ekasta tapaamisesta on mukavasti kuvia ja elekielipohdintaa Niun omassa blogissa.

Lapinkoira, kuten myös porokoira, tarvitsee paimennustyössään tiettyä kovuutta ja kykyä vastata porojen luomaan paineeseen paineella. Tämän näki hyvin poroaidassa: kun poro kävi päälle, niin koira ei antanut heti periksi vaan palasi haukkumaan. Nita on vielä selkeämmin työkoira, mehtäkoira, jonka työnkuvaan kuuluu itsepintaisuus. Se on hyvin itsevarma, omilla jaloillaan vakaasti seisova tyyppi, mutta sen tapana on "testata" muita koiria eli vapaana ollessaan se saattaa pyöräyttää toista koiraa ärinän kera. Saiva alistuu Nitalle heti ja tilanne on ohi. Sanin kanssa Nita on tapellut ja Sani muistuttaakin luonteeltaan paljon enemmän Nitaa kuin arkielämässä pehmeämpi Saiva.
(Kuva alla. Minni tutustuu Saniin, huomaa korvien ja koko kropan asento: "en uhkaa sinua millään lailla".)

Miksi ihmisen tulee sitten puuttua kähinöintiin? Eivätkös sudetkin luo toimivan lauman ihan itsekseen? Koirien vertaaminen susiin on ongelmallista, vaikka ne sukulaisia ovatkin ja koirien käytöksestä löytyy paljon samoja piirteitä. Koirat elävät varsin erilaisissa olosuhteissa ja ympäristössä, eivätkä ne harjaannu samalla tavalla laumakäyttäytymiseen. Koirien käytöstapoihinkin on puututtu korostamalla tiettyjä asioita ja asettamalla kieltoja (eräältä koiralta on kielletty jopa varoittava murahdus, jolloin se aikansa ärsyynnyttyään tokaisee varoittamatta toista koiraa), joten ihmisen velvollisuus on huolehtia siitä, että saman lauman koirat voivat elää rentoa elämää. Voisi myös kysyä, kuinka kiva koti- ja harrastuskoira olisi koira, joka on saanut koulutusta yksinomaan toisilta koirilta? Kuinka kiva olisi susi kotikoirana?

Samoista syistä pitää myös puuttua koirien väliseen kiusaamiseen. Uusi pentukoira usein hyppii vanhempien koirien silmille, roikkuu karvoissa ja korvissa. Usein vanhempaa koiraa kielletään komentamasta, olemaan nätisti. Vanhempi koira ei varmastikaan arvosta riehuvaa pentukoiraa silloin kun se haluaisi levätä. Toisinaan voikin nähdä, kun aikuinen luo anovan katseen omistajaansa, "voisitko tehdä jotain tuolle pennulle?". Myös aikuinen koira voi kiusata toista koiraa, kuten Nita saattaa joskus kiusata Saivaa nitkuttamalla sitä etuhampaillaan. Harvempi ihminenkään nauttii kiusaamisesta, joten tämmöiseenkin käytökseen tulisi puuttua. Vuosikausien kiusaamisesta jää arvet.

Ympäristö ja koiran kokemat tapahtumat muovaavat koiraa. Seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat. Fyysisen kivun lisäksi voi seurata ongelmakäyttäytymistä: aggressiivisuutta, arkuutta tai passiivisuutta. Nuorena koetut negatiiviset tapahtumat voivat vaikuttaa koiraan sen koko loppuelämän ajan. Koiran suojeleminen negatiivisilta asioilta vahvistaa myös koiran luottamusta ihmiseen.