torstai 18. huhtikuuta 2013

Kevättä ja kätköjä

Pitkästä aikaa aurinko jaksoi näyttäytyä, joten nappasin kameran mukaan aamun pitkälle hihnalenkille. Käppäiltiin ihan rauhassa, kun ei ollut kiire minnekään. Ekaksi käppäiltiin tutulle koskelle. Tavanomainen lenkkireitti on jo menetetty tapaus, kevät tulee hurjaa vauhtia.




Puusillan ylitys sujui varmasti.







Kirjaston katolta tipahti ryminällä jäätä. Hölläsin hihnaa, että Saiva pääsi tutkimaan melun aiheuttajaa. Jaa, vai tämmöinen, tuumasi Saiks välinpitämättömästi.


Lepotaukoa. Ihmeteltiin potentiaalisia tulvapaikkoja. Jotkin purot ovat jo ääriään myöten täynnä, vaikka lunta olisi vielä sulamatta isot kasat.


Tuolta tultiin.



Ja tuonne mennään.

Eipäs, vaan komento takaisin. Tuttuja näköpiirissä! Törmättiin Tediin ja karvakaverit saivat temuta hetken verran rannalla, mutta päätettiin kävellä vielä erääseen metsään, että saavat kirmata vapainakin. Suunnitelmien muutos siis, mutta positiivinen sellainen.



Tedin kotinurkilta sitten lähdettiin uudelleen rantaa kohti. Saiva löysi matkan varrelta puhdasta lunta. Ah, iiihanaa!



Tedi teki Saivalle hienon geelikampauksen.

Päivän toinen geokätkö. Kätkökoiran tehtävä on näyttää tärkeältä. Tai.. ainakin yrittää näyttää.

Käveltiin vanhan hautausmaan ohitse.

Ja löydettiin keppejä. Jee!

Ja mikäs täällä on. Karhu!

Taitaa hömpänpömppä olla aikuinen. Karhu ei aiheuttanut minkäänlaisia vuhahduksia eikä pärinöitä. Oikeastaan karhun alustakin oli mielenkiintoisempi.


Akka hei, tuolla on jäätä, mentäiskö kirmaamaan? Pliis..

Mutta ei, seuraavaa jääkautta saa odotella pitkän tovin. Sori Saikkonen.
Käytiin räppäämässä turistikuva, huomatkaa koiran onnellinen ilme.. On se reipas..

Ja löydettiin kevään ekat leskenlehdetkin!

2 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Onpa mukava keväinen tunnelma tässä postissa.
Ja kätköjen hakeminen, se on meidänkin ajoittainen harrastus - nyt ollut kyllä ajanpuutteen vuoksi vähän jäissä viime aikoina, osittain johtuen siitä että lähikätköt on koluttu ja uusia löytääkseen pitää aina huristaa autolla johonkin ensin.

Leskenlehdet on hyvä todistus keväästä, minäkin bongasin ekat tänä viikonloppuna ja eilen omalla pihalla jopa keltavuokon (luulen että sen nimi on).
Kivaa kevättä!

wind-up toy kirjoitti...

Kiitos kommentista. Kätköjen etsiminen lenkin ohessa on kyllä varsin mukavaa ajanvietettä. :) Hyvää kevättä teillekin!