Uusvuos

Ilokseni voin sanoa, ettei Saiva vieläkään osoita paukkuarkuuden merkkejä - ja koputan puuta! Kun kuuntelee ja lukee paukkuja säikkyvien koirien vuodenvaihteesta, niin eipä paljon naurata. Eikä myöskään naurata, kun selailee karkurit.fi -sivustoa.

Väliaikaisessa laumassamme (eihän tässä olekaan vierähtänyt kuin puolivuotta, hups) illan juhlinnat menivät varsin rennosti. Nitahan on männä vuosina pyrkinyt rakettien perään ja haukkunut paukahduksia ja höntännyt ikkunasta toiseen, josko vaikka verhon raosta jotain näkyisi. Viime vuonna ilmeisesti Saivan rento esimerkki auttoi vähän ja liekö nyt auttanut se, ettei nuoremmat sisarukseni juosseet sisälle ja ulos, vuoroin ampumaan raketteja, vuoroin lämmittelemään. Parikin naapuria kyllä sinkosi raketteja taivaalle, mutta koirakolmikko ei turhia stressannut. Nitakin nukkui suurimman osan illasta. Itse käytiin katsomassa kaupungin ilotulitus klo 21 ja muuten löhöiltiin kotona.

                                                      ***

Mennyt vuosi oli varsinainen muutosten vuosi. Saiva muutti toisen kerran elämänsä aikana, sen elämästä hävisi yksi tärkeimmistä ihmisistä, ja sen piti sopeutua elämään koiralaumassa täyspäiväisesti.

Saikkonen kävi vuoden alussa luonnetestissä suoriutuen siitä varsin itsensä näköisesti (loppupisteet +110). Kesällä reenailtiin lappalaisporukalla säntillisemmin kuin koskaan aiemmin ja emäntää meinasi tokokärpänenkin puraista. Rallytokoa kokeiltiin. Mejäkoe oli kovasti suunnitelmissa, mutta se nyt sitten jäi kuitenkin vielä hautumaan.

Terveysrintamalla oltiin sinänsä terveitä. Eläinlääkärille kuskattiin rahaa helmikuussa polvikontrollin merkeissä, mutta siellä näytettiin vielä vihreää valoa normaalin elämän jatkumiselle. Loppuvuosi pätkittiinkin menemään niillä koivilla, jotka Pikkumustalle on suotu.

Kavereiden kanssa kovasti leikittiin. Salli oli hoidossakin emäntänsä reissun ajan ja se oli varsin riemastuttavaa aikaa Saivalle. Saimme myös uudet kaverit: paimensukuisen Niuniun ja emäntänsä Elinan. Saiva tapasi myös ensimmäistä kertaa serkkuni koiran, Oton. Keväällä jännitettiin kovasti josko olisi tullut karvaista perheenlisäystä, mutta elämänjoki päätti virrata aivan toiseen suuntaan.

Pienten päiväretkien lisäksi retkeiltiin muutenkin. Kesällä käytiin Suomussalmen Hossassa viikonloppuvaelluksella Muston ja Sallin kanssa. Syksyllä käytiin ruskaretkellä Lapissa saman porukan plus Vannin kanssa. Varsin ihania reissuja molemmat. Lisäksi S pääsi tutustumaan moniin maatilan eläimiin ja mökkeilimme myös paljon.

                                                    ***

Tänä vuonna päällimmäisenä suunnitelmissa on löytää töitä ja sitä myötä vaihtaa asuinpaikkaa. Eli Saivan kolmas muutto ja sopeutuminen, koirakamujen löytäminen ym. Loppusuunnitelmat riippuvat hyvin pitkälti tästä.

Syksyllä on polvikontrolli ellei sitä ennen satu mitään mullistavaa. Katsotaan sitten, mitä sillä suunnalla tapahtuu. Muuten terveyspuolella toivotaan että Saiks pysyy terveenä ja pidetään hyvää kuntoa yllä.

Olisi mukava päästä treenailemaan johonkin porukkaan, mutta katsotaan sitäkin sitten, kun muutetaan. Samoilla kantimilla on mejäkoe: katsotaan miten päästään treenaamaan kesällä.

Toisen koiran tuleminen tuntuu tässä vaiheessa ikuisuusprojektilta. Se riippuu niin monista seikoista, mutta eihän sitä koskaan tiedä josko vaikka elämäntilanne sallisi pennun ottamisen. Se saa nyt kuitenkin edetä omalla painollaan.

Toivottavasti päästään myös tervehtimään Oulun kamuja jossain vaiheessa vuotta.