Sain kerrankin kauaskantoisen ajatuksen siitä, minkä höydyllisen tempun voisin Saivalle opettaa. Allekirjoittaneella on nimittäin huono tapa unohdella tavaroita minne sattuu (avaimet, kännykkä, ennen myös silmälasit..). Sen siitä saa kun mennä touhottaa ja on monta rautaa tulessa yhtäaikaa ("vienpäs kännykän omalle paikalleen, ei mutta minunhan piti laittaa pyykit kuivumaan" ja sekin saattaa jäädä kesken, kun muistan jotain muutakin tehtävää, ja viimeistään siinä vaiheessa puhelin on hukassa).
Mutta asiaan. Koskapa jossain vaiheessa tästä kotoa lähden uudelleen suureen maailmaan, mutta tällä kertaa yksin eikä siis kukaan ole soittamassa puhelimeeni sen löytämiseksi, eikä huolehtimassa että avaimet ovat omalla paikallaan, ajattelin opettaa Saivalle avainten ja puhelimen etsimistä. Välttääkseni pöydälle hyppimistä ja puhelimen kuolavaurioita opetan vain esineiden etsimisen ja ilmaisun (tökkääminen).
Aloitettiin avaimista. Avaimet lattialle, naksutin käteen ja kasa nameja käden ulottuville. Naksautin ja palkkasin jokaisesta avaimien nuuhkaisusta. Välillä piti vähän vinkata omalla kädellä avainten suuntaan, mutta sieltä se juttu alkoi hahmottua. Olen huomannut, että S oppii parhaiten, kun se muutaman toiston jälkeen saa nukkua yön yli. Nytkin tehtiin niin, että pari naksuttelutuokiota illalla ja seuraavana aamuna tyyppi oli jo niin hyvin kartalla, että se vain asettui makaamaan avainnipun luokse ja sitten mentiin linjaa: tökkäisy-nami. Selvä merkki siitä, että vaikeustasoa ylemmäs!
Seuraava vaihe oli siis nakella avainnippua kauemmas. Kyllä piti taas tuumata tovi jos toinenkin, että mitenkäs nyt. Saiva rupeaa makaamaan maahan ja heiluttamaan häntää jos se ei tajua, mitä siltä vaaditaan. Jos innostuin ja nakkasin avaimet vähän liian kauas (vaikeustasoa kaksi astetta ylemmäs yhden sijaan), niin heti tuli hännänheilutuspalautetta emännälle.
Mutta hitaasti hyvä tulee. Me ollaankin pidetty vain pari naksutustuokiota/päivä ja sitten nukuttu yön yli. Nyt muutaman päivän opettelun jälkeen Saiva osaa yhdistää käskysanan "avaimet" avainnipun tökkäisyyn. Avaimet ovat vielä helposti lattialla parin metrin päässä, mutta ne kaksi kuuluisaa hernettä ovat selkeästi kohdanneet Pikkumustan aivokopassa, joten tehtävä suoritettu! Vielä vahvistusta ja vahvistusta, niin ehkä ne avaimet sitten joskus oikeasti löytyykin kun tarve tulee.
Sama opettelu vielä puhelimen kanssa (joka on useammin hukassa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti