Hyviä ja huonoja muutoksia

Saivan elämässä on moni asia muuton myötä toisin. Vaikka kotikotini onkin sille tuttu paikka, niin varsinkin ensimmäisen kuukauden aikana se selvästi stressasi muutosta, vaikka onkin muulloin ollut hyvä sopeutumaan. Täällä on paljon enemmän elämää, kun onhan täällä kahden ihmisen sijasta viisi ihmistä ja kaksi koiraa. Osittain se varmasti stressasi myös siksi, että ohjaajapehmeänä otuksena se aisti, ettei minulla ollut hyvä olla. Joskus se tuli hyvin likelle istumaan tai jopa makoilemaan pää sylissäni, mitä se tekee harvoin. Se ei vaatinut tekemistä ja tyytyi hiljaa lyhkäisiin lenkkeihin. Jos lenkillä eksyttiin lähelle ex-herran kotikotia, niin se aluksi pyrki sinne, mutta ei onneksi enää.

Saiva ei ole enää koskaan yksin kotona, aina on Pilvi kaverina, joskin koiraportin toisella puolella. Saivalla on siis myös koiraseuraa, mitä sillä ei ennen ollut. Toisaalta taas, täällä ei ole koirapuistoja eikä koirakavereita joiden kanssa Saiva voisi riekkua ja purkaa virtaa. Nitasta saa vain juoksenteluseuraa (ja Nita on opettanut Saivan irtoamaan entistä kauemmas..) ja Pilvestä ei ole siihenkään (paitsi nyt juoksujen aikana Pilpii leikkii).

 Tästä lähistöltä ei lähde yhtään metsäpolkua tai vastaavaa, jossa Saivaa voisi pitää vapaana. Aina pitäisi lähteä autolla kauemmas, eikä se onnistu niin usein kuin haluaisin, kun ei ole omaa autoa. Lenkit ovat siis pitkälti hihnailujen varassa, valitettavasti. Hihnattomuuden vähyys kostautuu, sillä silloin kun Saiva pääsee vapaaksi niin korvattomuus vaivaa. Oulussa asuessa Saiva pääsi melkolailla joka päivä kulkemaan hihnatta ja silloin sen tottelevaisuus olikin erittäin hyvä.

Treeniseuraa ei ole. Tosi mälsä juttu, koska Saivalla näyttäisi motivaatiota riittävän treenaamiseen, mikä olisi kiva käyttää hyödyksi häiriötreeneissä. Kaksi muuta koiraa vievät oman osuutensa huomiostani, mikä näkyy hyvin selkeästi Saikkosessa. Se heiluttaa minulle enemmän häntää, sille kelpaavat paremmin rapsutukset - ja tosiaan tuo lisääntynyt motivaatio yhdessä tekemiseen. Sen suhteen ei ole ollut ongelmaa sitten pentuaikojen, mutta nyt motivaatiota on vielä enemmän. Toisaalta kahden muun koiran läsnäolo on lisännyt jonkin verran kärsivällisyyttä, kun Saiva ei olekaan se ainoa, joka nameja saa. Saiks onkin oppinut uuden sanan: "Pilven", joka siis meinaa sitä, että tähän namiin et koske, koska se on Pilven.

On kiva huomata, että myös pitemmän päälle laumaelämä sopii Saivalle. Tokihan Nita ja Pilvi ovat tuttuja varhaisesta pentuajasta lähtien, mutta silti. Saikkuli on osoittanut myös huomattavaa kärsivällisyyttä Pilven riekkuessa juoksuhuuruissaan. Erityisesti mieltä lämmittää, että Saiva osaa leikkiä nätisti itseään huomattavasti pienemmän koiran kanssa. Sitä olen aiemmin miettinyt, koska S osaa olla aika raju, mutta nykyään se osaa mennä pitkin pituuttaan maahan ja hammastelemaan nätisti.

Saiva ei enää reagoi yhtä helposti putoaviin kattiloihin/haarukoihin/yms., se ei hyppää heti makuulta pystyyn kun joku kävelee sen ohi. Se, että on paljon ihmisiä, tekee myös hyvää. Äitini sanoikin kerran, että Saiks on asunut aiemmin huopatossutehtaalla ja sille tekee hyvää asua paikassa, missä tapahtuu jatkuvasti.

Kunhan löydän töitä ja asunnon, niin sittenkin tulee muutoksia. Toivottavasti S sopeutuu taas hiljaiseen elämään pienessä asunnossa.

 Postauksen kuvat olen ottanut marraskuun alkupuolelta mökin lähistöltä. Syksyllä vakiolenkkireittimme maisema on huomattavasti muuttunut laajojen hakkuiden myötä. Muutoksia siis, joten koin kuvien sopivan tähän yhteyteen.

Ps. Polvet ovat ennallaan. Arthroflex loppui ja vaihdoin sen Jahti&Vahdin nivelvalmisteeseen, koska se sisältää mm. MSM:ää, mitä aiempi valmiste ei sisältänyt. Uusi jauhe on eriväristä ja haiseekin eriltä, katsotaan onko valmisteilla muuta eroa.