torstai 15. syyskuuta 2011

Patellaluksaatio asiaa

Jopas tässä ehtikin olla välissä pari iloista postausta. Tänään Saiva kävi siis Oulun Eläinklinikalla syynättävänä ja emäntä sai kysellä paljon tyhmiä ja vähemmän tyhmiä kysymyksiä. Polvet kopeloi henkilö, joka tulevat leikkaukset luultavasti tulee suorittamaan, onhan kyseessä kuulemma eläinlääkäri, joka on mokomia operaatioita paljon tehnyt ja täten tietää mitä tekee ja mistä puhuu.

Aluksi Saiva jännitti pöydällä seistessään niin paljon, että ell ei edes saanut patellaa luksoitumaan. Taisi tokaistakin, että eihän näissä ole mitään vikaa, mutta heti perään totesi, että odotellaanpas että koira vähän rentoutuu. Ja kun Saikkulin sain lopulta rauhoittumaan niin kyllähän ell totesikin sen, mikä jo tiedettiinkin, eli polvet on löysät. Tuomioksi tuli patellaluksaatio aste 1-2, ovat kuulema siinä rajamailla, että paha mennä sanomaan kumpi olisi oikeampi valinta. Virallista lausuntoahan ei nyt otettu, joten jalostustietojärjestelmään tulee näkyviin aiemmin todettu 2/2. Ja syykin tähän nyt varmistui. Eli kyseessä on synnynnäinen vika eli takajalkojen virheasento (jalat kiertyvät ulospäin, mikä näkyy mm. ahtaina takaliikkeinä). Luksaatio ei ole suoraan perinnöllinen, mutta alttius (esim. rakennevirheet, suorat kulmaukset) siihen on.

Edelleenkään patellat (polvilumpiot) eivät luksoidu (mene sijoiltaan) kuin tietyssä asennossa. En nyt muista tarkkaan, mutta jotain kohtaa piti vetää ja toista työntää, jotta luksoituminen tapahtuu. Kuulosti ainakin maallikon korvaan ihan hyvältä, että ei nyt pitäisi ihan joka liikkeestä lumpion muljahdella. Polvet luksoituvat mediaalisesti eli lumpio muljahtaa sisäänpäin. Ell kävi hakemassa varastostaan polven mallinnoksen ja havainnollisti ystävällisesti minulle, että mitä sieltä leikkauksella korjattaisiin.

Kuva
Toivottavasti nyt muistan kaiken oikein. Eli leikkauksessa syvennettäisiin telauraa (ei näy kuvassa) ja kiristettäisiin nivelsiteitä tukemaan paremmin patellaa. Lisäksi, koska kyseessä on jalkojen virheasento, siirrettäisiin vielä polvilumpiojännettä niin, että se kiinnittyisi alhaalla sivummalle, mikä tavallaan väkisin korjaisi virheasentoa. Ilman polvilumpiojänteen siirtämistä koko leikkaus olisi yhtä tyhjän kanssa. Hinta-arvio operaatiolle saatiin myös, kun kysäisin. Eli 600-650e per koipi. En uskaltanut edes kysyä, että sisältyisikö hintaan ihan kaikki. Ja tokihan edessä olisi kaksi leikkausta, koska eihän molempia jalkoja voi yhtä aikaa leikata. Eli edessä olisi myös kaksi toipilasaikaa.

Hoitotoimenpiteitä ei määritelty muuta kuin, että syötetään tuota Arthroflexiä ja seuraillaan noita koipia. Agilityä tai muuta tosi rankkaa ei saa harrastaa, mutta muuten samaan malliin liikutaan. Kontrollikäynti on puolen vuoden päästä, jolloin tsekataan onko tilanne mennyt huonommaksi (luksoituuko patella helpommin), mikäli polvet eivät ala ennen sitä oireilemaan (toivottavasti eivät).

Leikkaustarpeesta vielä sen verran, että ell ei vielä alkaisi leikkaamaan. Eihän operaatiota toki mikään estäisi, mutta kun polvet ei vielä koiraa itseään haittaa eikä näytä kipuilevan lainkaan, niin ell ei vielä lähtisi leikkaamaan. Jos Saikkonen olisi joku pieni ja kevyt seurakoira tyyliin chihuahua, niin luultavasti ei tarvitsisi koskaan edes leikata. Leikkaus on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin edessä näin "suurella" koiralla, koska luksoituminen kuluttaa polvea, mikä aiheuttaa nivelrikkoa. Ja jokainen voi päätellä mitä nivelrikko aiheuttaa loppujen lopuksi. Tästä syystä on tärkeää seurata tilannetta tarkasti ja puuttua siihen leikkauksella heti, kun näyttää että tilanne menee huonommaksi. Leikkaus on helpompi (ja halvempi), kun vahinkoa ei ole vielä ehtinyt paljoa tapahtumaan.

Mutta tässä vaiheessa vielä seuraillaan. Luultavasti vainoharhaisesti. Ja syödään kaurapuuroa, jotta opiskelija pystyy leikkausrahat säästämään pienestä opintotuesta. Eletään päivä kerrallaan, askel kerrallaan.

6 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Voi että, voin vaan kuvitella teidän fiilikset tuollaisen löydöksen jälkeen :( Oliko teillä vakuutusta, joka mahdollisesti korvaisi nuo polvileikkaukset?

Elina kirjoitti...

Varmaan kuitenkin lohdullista tuo "1-2" - eli ei siis ihan pahin mahdollinen tuo ollut. Tsemppiä, ja onneksi tuo on tiedossa, pystyy tarkkailemaan tilannetta. :)

(Saiva seikkaili miun päivätorkuilla unessa mukana, leikki Niun kanssa lumihangessa. :D)

wind-up toy kirjoitti...

Eve, no joo, vieläkin aina toisinaan unohtuu että Saiva on rikki, mutta sitten se taas iskee tajuntaan. :( Ei ole vakuutusta, kun en aikanaan saanut aikaiseksi sitä hommattua. Eipä kyllä mahtaisi korvatakaan leikkauksia, kerta ell on vian synnynnäiseksi luokitellut..?

Elina, kyllähän eläinlääkärin arvion mielellään kuuli. Eli siis, ettei hengen hätää leikkauksen suhteen ole, eikä koira (meidän tietääksemme) luksaatiosta kärsi ainakaan kipuilemalla. Sehän on pääasia, ettei kipuja ole ja että saatiin armon aikaa vielä toistaiseksi. Ja nyt tosiaan seuraillaan. Harmi vain, että tieto lisää tuskaa ja oonkin nykyään vainoharhaisesti kyttäämässä Saivan jokaista liikahdusta.

Aika hauska tuo päiväuni. :D Vaikket Saivaa ole koskaan tavannut niin silti eksyi uniisi Niun kanssa.

leila kirjoitti...

Ihan kohtuulliselta Saivan polvien ennuste onneksi kuulostaa. :)

Tiedän muuten yhden mm-tasolla kisanneen medi-kokoisen koiran, jolla polvet on 1/2, en tosin sitä tiedä, että onko niitä operoitu jotenkin vai pysyneet muulla hoidolla kunnossa (tosin jos kiinnostaa, niin voin yrittää ottaa selvää).

Tapiolan eläinlääkärikuluvakuutus korvaa myös kyynär-, lonkka- ja polvivikojen tutkimukset ja hoidot, mikäli vakuutus on otettu alle 4kk ikäiselle pennulle ja ollut katkeamatta voimassa. Itselleni tulikin aikanaan vähän kiire hommata tuo Lumekselle, kun oli melkein sen 4kk jo mulle tullessaan. Saivan hoitokustannusten maksamista tämä tieto tosin ei enää auta. :(

wind-up toy kirjoitti...

Oho, aika jännä juttu. Tuntuisi että ko. koiran polvet on leikattu, koska mie en ainakaan kakkosen polvea uskaltaisi tuollaiseen rasitukseen tietoisesti saattaa. Mutta mistäs sitä koskaan tietää.

Ai Tapiolalla on sellainen systeemi. Muistelin, että yhtiöillä on käytäntönä, ettei perinnöllisiä/synnynnäisiä vikoja korvata. Noh, turhapa tuota nyt on itkeä, kun silloin aikanaan en vaan saanut aikaiseksi vakuutuksen hommaamista, niin nyt ollaan sitten ilman. Laiskuus kostautuu.

Aija kirjoitti...

Toivotaan että Saivalle monen monta oireetonta vuotta! :)